Yleisönosastokirjoitus sanomalehti Karjalaisessa 28.9.2018

Kiihtelysvaaran kaunis ja korvaamattoman arvokas kirkko tuhoutui tulipalossa. Kirkkopalo on järkyttänyt kiihtelysvaaralaisia poikkeuksellisen syvästi. Se on koskettanut ihmisiä myös muualla hiippakunnassa ja valtakunnassa. Nyt myös minä tiedän, miltä tuntuu itkeä palanutta kirkkoa.

Miksi kirkon tuhoutuminen tuntuu niin raskaalta? Kirkko rakennetaan ja vihitään pyhään käyttöön, ”Jumalan huoneeksi ja seurakunnan kodiksi”, kuten vihkimisessä lausutaan. Kirkossa tullaan osalliseksi Pyhästä. Jumalan sana ja pyhät sakramentit tuovat armon ja rakkauden kosketusetäisyydellemme.

Kirkossa käsittelemme elämän syvimpiä ja herkimpiä tuntoja. Yhdessä ja sukupolvesta toiseen. Kasteessa kiitetään uuden elämän lahjasta, rippikirkossa ihmetellään aikuistumista, avioliittoon vihkimisessä juhlitaan rakkautta ja hautaan siunaamisessa surraan elämän katoavaisuutta. Kiihtelysvaaran kohdalla on pysäyttävää ajatella, että kirkon seinien suojissa jotakin samaa ovat kokeneet esivanhemmat jo vuosisatojen ajan.

Kirkko on yhteistä omaisuutta. Se on kaikille avoin tila. Siksi sen tuhoaminen on isku vasten Pyhää ja isku vasten koko yhteisön kasvoja. Kokemuksesta tiedämme, että surutyö kestää kokonaisen sukupolven.

Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Pääepäilty on kiihtelysvaaralainen mies. Kolmea muuta epäillään osallisuudesta rikokseen.

Mikäli kyseessä on tuhopoltto, teko on väärä ja halveksittava. Poliisin tehtävänä on selvittää mahdollinen tekijä tai tekijät. Oikeuslaitoksen tehtävänä päättää syyllisyydestä ja rangaistuksista. On oikeudenmukaista, että syyllinen tai syylliset tuomitaan aikanaan lainmukaisiin rangaistuksiin ja korvauksiin.

Kenenkään yksityisen ihmisen tehtävä ei kuitenkaan ole ottaa oikeutta omiin käsiin. Meillä on oikeus suruun ja loukkaantumiseenkin, mutta ei kostoon eikä vihanpitoon.

Kiihtelysvaaran kirkon jumalanpalveluksista on lähetetty ihmiset lukemattomat kerrat arjen keskelle Jumalan sanan kehotuksella: ”Lähtekää rauhassa. Olkaa rohkeat, pitäkää hyvästä kiinni, älkää vastatko pahaan pahalla.”

Nyt nuo Raamatun sanan kehotukset (1. Piet. 1:9; Room. 1:17) koskevat meitä erityisellä tavalla. Nyt testataan, olemmeko oikeita kristittyjä. Osaammeko lohduttaa ja rohkaista toisiamme? Tahdommeko pitää hyvästä kiinni? Kykenemmekö toimimaan niin, että emme vastaa pahaan pahalla?

Kirkkoherra Anne Angervo sanoi osuvasti, että Kiihtelysvaaran kauan sitten rakennettu kirkko nousi rakentajiensa unelmista. Nyt on tullut meidän vuoromme toteuttaa kirkonrakentajien unelmaa. Kun pidämme hyvästä kiinni, lopulta kaikki kääntyy hyväksi. Silloin saamme nähdä, mitä nousee tuhkasta – Jumalan avulla.