Ja yhdessä paastotkaamme

Kahden viikon päästä tuhkamessun johdantosanoissa luetaan kirkoissamme kutsusanat. Ne kiteyttävät erinomaisesti paaston myönteisen merkityksen: kyse ei ole vain pidättymisestä, vaan myös oman toiminnan ohjaamisesta olennaiseen.

Mainokset luovat meille keinotekoisia tarpeita ja saavat meidät uskomaan, että jotain puuttuu. Elämä vaatii jatkuvaa materiaali-täydennystä, jotta kykenisimme olemaan onnellisia ja tyytyväisiä. Älä osta mitään -päivä haastaa sinutkin kokeilemaan ostoslakkoa yhden päivän ajan.

Yllä oleva vetoomus on suora sitaatti Älä osta mitään –päivän (ÄOM) verkkosivuilta. Marraskuun viimeisenä perjantaina vietettävä kampanja etsii kohtuullista elämäntapaa ja nostaa esille kerskakulutuskulttuurimme ongelmia ihmiselle ja luomakunnalle.

ÄOM on tyypillinen esimerkki uusista sekulaarin askeesin muodoista. Samaan genreen kuuluvat esimerkiksi Tipaton tammikuu, Sata päivää ilman viinaa ja Television sulkemisviikko. Kyse on kasvavasta trendistä. Hakusanalla ”paasto” saat verkossa ohjeita suolihuuhtelusta, et ripistä tai rukouksesta.

Yhteistä uskonnolliseen paaston on se, että hyvää tavoitellaan hiljentämällä ja pidättymällä. ”Jätän tämän nyt väliin.” Kristillisessä paastossa etsitään jumalasuhteen tiivistymistä ja valmistaudutaan pääsiäiseen, kun taas sekularipaastoissa rajoitutaan tavoittelemaan ajallista (secula) hyvää: painon pudotusta, omaa hyvinvointia, ympäristön suojelua ja semmoista.

Tunnustan, että olen alkanut suhtautua tällaisiin kampanjoihin suopeasti. Niillä ei tavoitella taivaaseen pääsemistä, ja olkoon niin. Mitä vikaa on tiputtaa ylipainoa, vähentää viinan juontia, suojella luontoa tai etsiä kohtuullista elämäntapaa pidättymällä joutavuuksista?

Tavoitteet sopivat hyvin yhteen kristillisestä teologiasta nousevien hyvän elämän ideaalien kanssa. Jopa niin hyvin, että voimme tehdä itsekriittisen kysymyksen. Ovatko sekulaarin askeesin muodot seurausta länsimaisten kirkkojen laiminlyönneistä? Olisiko niitä koskaan syntynyt, jos kirkot olisivat pitäneet rohkeammin ja konkreettisemmin esillä omaa paastoperinnettään?

Kun Jeesus ja Paavali puhuvat myönteisesti paastosta, he tarkoittavat hyvin yksinkertaista ja konkreettista asiaa, syömistä ja juomista. Heillä paastoon liittyy aina rukous. Aina.

Luterilaisina olemme käytännössä allegorisoineet Raamatun paastopuheen. Meille paasto tarkoittaa virsivalintoja, ei elämäntapavalintoja. Paastonaika muuttaa Raamatun lukukappeleita, ei ruokavaliota.

Kahden viikon päästä tuhkamessun johdantosanoissa luetaan kirkoissamme kutsusanat. Ne kiteyttävät erinomaisesti paaston myönteisen merkityksen: kyse ei ole vain pidättymisestä, vaan myös oman toiminnan ohjaamisesta olennaiseen.

”Kutsun teitä nyt paaston matkalle kohti pääsiäisen iloa. Saamme viettää alkavaa katumusaikaa elämäämme arvioiden, rukoillen, paastoten ja Jumalan pyhää sanaa kuunnellen ja mietiskellen.”

Tänä vuonna aion vetäytyä tuhkamessusta suoraan metsään. Siellä hiihdän muutaman päivän hiljaisuudessa ja rukouksessa. Ei kannata soitella perään.