Kolumni Savon Sanomissa 2.3.2020

Satuin löytämään Kuopion kauppahallista suomennettuna Pyhän Benedictuksen luostarisäännön (Basam Books, 2010). Tuuletin löydöstä Kuopion torilla kuin Kalpan maalia, kunnes ymmärsin punastua ja ryhdistäytyä. Miksi tämä 1500 vuotta vanha teos on yhä ajankohtainen?

Ensinnäkin historiallisista syistä. Benedictuksen säätöön perustuu länsimainen luostarilaitos, joka taas loi pohjan länsimaisen kulttuurin suurimmille saavutuksille. Enkä nyt tarkoita vain Benedict-munkkilikööriä tai Trappist-luostarioluita, vaan sellaisia asioita, kuten yliopiston, lääketieteen, maanviljelyksen, köyhäinhoidon ja filosofisen ajattelun kehittäminen.

Benedictuksen luostarisääntö on myös mainio johtamistaidon opas. Sen syvällinen ihmistuntemus sopii yhä niille, jotka haluavat ymmärtää hyvän yhteisön rakentamista ja johtamista. Onhan sääntö kirjoitettu kokonaisen yhteisön elämäntapaa varten. Sellaisessa pitää ottaa huomioon hyvä johtaminen, osallistaminen, ristiriitojen sovittelu, strategia, missio, arvot ja kaikki, mistä nykyajan konsulentit kiertävät saarnaamassa. Sääntö on kestänyt kulutusta 1500 vuotta.

Usein ajatellaan, että kirkko varmistaa tulevaisuutensa vain, jos se mukautuu nykyajan ajattelumuotoihin ja elämänmalleihin. Luostarilaitoksen voimahahmot olivat toista mieltä: kristinusko on vaihtoehtokulttuuri. Sillä on oma käsityksensä totuudesta ja hyvästä elämästä. Jos ympäristö ei enää salli niiden mukaan elämistä, sitten pitää muuttaa kaupungin ulkopuolelle ja perustaa yhteisö. Tällaista vaihtoehtoa hahmottelee toimittaja Ron Dreher kirjassaan The Benedict Option (2017). Kirja on yksi keskustelluimpia kirjoja Amerikoissa.

Ajankohtaiseksi Benedictuksen säännön tekee se, että länsimaissa on herännyt uudenlaista kiinnostusta yhteisö- ja luostarielämää kohtaan. Kummallista, varsinkin luterilaisessa Pohjolassa. Ja toisaalta ymmärrettävää.

Vaihtoehtoista elämäntapaa etsii moni ihminen: Ilmastoahdistusta kokeva nuori, oravanpyörään kyllästynyt myyntipäällikkö, avioeron kokenut keski-ikäinen tai leskeyden takia yksin jäänyt ikäihminen. Yhteisöllisyys ja yksinkertainen elämä kiehtovat.

Luostareista ei tule koskaan valtavirtaa. Eikä pidäkään. Kun on perhe, ei tarvitse jäädä yksin. Silti yksinkertaisen ja yhteisöllisen elämän ihanteita voi soveltaa myös perheellisenä.

Martti Luther puhui luostareita vastaan, kääntyisikö hän nyt haudassaan? Tuskin. Hän ujutti tavallisille perheenisille kirjoittamaansa Katekismukseen suoria sitaatteja oman munkkikuntansa säännöstä. Hän halusi eroon luostareista, koska halusi tehdä koko maailmasta luostarin.