Kunnioittavan keskustelun tuntomerkkejä
31.8.2020
Arvelen, että moni meistä hämmästelee kärjekkyyttä, jolla USA:ssa ”kulttuurisotaa” käyvät osapuolet puhuvat toisistaan. Jotkut tutkijat pohtivat jo, hajoaako Yhdysvallat. Mutta aseta käsi sydämelle ja kysy: käymmekö Suomessa keskustelua yhtään sen kunniallisemmin? Entä kirkossa?
Lakiin ei ole kirjattu kunnioittavan keskustelun tuntomerkkejä. Sellainen lista kuitenkin löytyy Piispainkokouksen kirjeestä, jonka se lähetti elokuussa Kirkolliskokoukselle. Vaikka lista liittyy avioliitosta käytävän keskusteluun, se sopii mihin tahansa asiaan.
Epäkunnioittavan keskustelun tuntomerkkejä ei tarvinnut itse keksiä. Poimimme ne suoraan sosiaalisen median todellisuudesta. Sellaisia ovat muun muassa seuraavat.
- Tarkoituksellinen väärinymmärtäminen: osapuolet kärjistävät, liioittelevat ja vääristävät toistensa näkökantoja tavalla, joka ei vastaa todellisuutta ja jota keskustelukumppani ei enää tunnista omakseen.
- Mustamaalaaminen: osapuolet leimaavat keskustelukumppanin muiden silmissä älyllisesti tai moraalisesti arveluttavaksi henkilöksi, jonka mielipiteitä ei tarvitse ottaa vakavasti.
- Harhauttaminen sivu-uralle: osapuolet vievät keskustelun kysymyksiin, joilla ei enää ole suoraa yhteyttä puheena olevaan asiaan.
- Tietoinen loukkaaminen: osapuolet pyrkivät tarkoituksellisesti haavoittamaan toista osapuolta esimerkiksi vähättelevillä tai epäasiallisilla ilmaisuilla.
- Tietoinen loukkaantuminen: osapuolet pyrkivät vastaamaan asialliseen kritiikkiin loukkaantumalla tai asettumaan uhrin asemaan silloinkin, kun siihen ei ole perusteltua syytä.
Edellisestä listasta voi päätellä käänteisesti hyvän keskustelun tuntomerkkejä. Kaiken pohjana on kunnioitus: keskustelijat pyrkivät arvostamaan toista osapuolta, vaikka olisivatkin eri mieltä. He pyrkivät vilpittömästi ymmärtämään toistensa lähtökohtia, johtopäätöksiä ja perusteluja silloinkin, kun päätyvät erilaisiin näkemyksiin. Jokainen puhuu vain omasta puolestaan.
Osapuolet keskittyvät itse asiaan ja haastavat toisen perusteluja, mutta pidättyvät viemästä keskustelua henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, jotka ovat aiheen kannalta epäolennaisia. Halutaan todeta myös yhdistävät asiat.
Jokainen ilmaisee omat ajatukset avoimesti ja rehellisesti, silloinkin kun ne tuntuvat keskeneräisiltä. Keskustelijat puolustavat toistensa ilmaisunvapautta ja pidättyvät sen kanssa ristiriidassa olevista vaikutuskeinoista.
Hyvään keskustelukulttuuriin kuuluu myös avoimuus muutokselle: keskustelijat ovat avoimia kuuntelemaan toista osapuolta, oppimaan häneltä ja tarvittaessa tarkistamaan omia näkemyksiä.
Sopisiko näitä periaatteista soveltaa myös perheessä ja työpaikalla?