Näkökulma Warkauden Lehdessä 11.9.2021

Päivälleen 20 vuotta sitten tapahtuneesta New Yorkin terrori-iskujen sarjasta tuli jonkinlainen sukupolvikokemus. Eikä ihme.

Monen verkkokalvolle on piirtynyt ainiaaksi hetki, kun lentokone törmää pilvenpiirtäjään ja kun pilvenpiirtäjä lopulta romahtaa. Hirvittävä määrä, 2752 viatonta uhria, kuoli koko maailman katsellessa kauhistuneena. Kahdessa muussa lennossa kuoli vielä 224 ihmistä.

Itse kuulin WTC-iskuista epämääräisenä supinana teologisen tiedekunnan kirjastossa, jossa olin tekemässä väitöskirjaa. Kotimatkalla kävelin Kluuvin kauppakeskuksen läpi, jossa jäin monien muiden töistä palaavien kanssa tuijottamaan mykkänä uutislähetystä hampurilaispaikan televisiosta. Siinä silmiemme edessä pilvenpiirtäjä romahti.

WTC-iskujen sarja päätti kommunismi-imperiumin romahtamista seuranneen kymmenen vuoden liennytyksen, vapauden ja toivon aikakauden. Turvajärjestelyt ja ihmisten ilmeet kiristyivät kilpaa.

Jopa Iranin kaltaiset islamilaiset maat osoittivat aluksi myötätuntoa USA:lle. Mutta kuukauden päästä USA kävi jo terrorismin vastaista kostosotaansa Afganistanissa. Samoja joukkoja vastaan, joita se oli aikaisemmin aseistanut Neuvostoliiton miehitettyä maan.

Mieleen tulee yhä uudestaan kysymys: mikä sai 19 ihmistä suorittamaan niin kiistatonta, mykistävää ja äärimmäistä pahuutta ilmentävän tekojen sarjan?

Terroristit olivat kohtuullisen koulutettuja ja vakavaraisia, joten köyhyys ja lukutaidottomuus eivät kelpaa selityksiksi. Yhden selityksen tarjoaa ihmismieleen rakentunut koston psykologia.

Haluamme uskoa, että maailmassa vallitsee moraalinen järjestys ja oikeudenmukaisuus. Kun koemme loukkauksen, todellisen tai kuvitellun, haluamme, että loukkaaja saa rangaistuksen ja minä hyvityksen. Kostossa on usein kyse takaisinmaksusta. ”Sinä loukkaat minua, minä loukkaan sinua – sitten olemme taas tasapainossa.”

Mutta tasapainon palauttamisen sijasta tuloksena on usein vihan ja koston kierre. Niin kävi myös terroristeille: mistä tahansa he olivat loukkaantuneet, 3 000 viattoman siviilin tappaminen kostoksi ei ollut enää missään järkevässä suhteessa itse loukkaukseen. Amerikkalainen aggressio-tutkija Brad Bushman on osoittanut, että mitä enemmän haaveilemme tasapainon palauttamisesta koston avulla, sitä vihaisemmaksi ja katkerammaksi tulemme.

Kuten tiedetään, Jeesus Nasaretilaisen mukaan kostosta pidättyminen ja anteeksi antaminen ovat ainoa keino katkaista vihan kierre. Juuri vihollisrakkauden korostus erotti hänet perinteisestä juutalaisesta etiikasta: ”Teille on opetettu: rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi. Mutta minän sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.” Baptistipastori Martin Luther King sanoi saman asian toisin: ”Silmä silmästä -laki tekee lopulta koko maailman sokeaksi.”

Kuulosta kauniilta. Mutta on tuskallisen vaikeaa. Vuorisaarnan kehotus kääntää lyöjälle toinenkin poski on vaativa, jopa intuitiomme vastainen. Mielemme vaatii lyöjälle kostoa, koska uskomme, että niin puntit tasoitetaan ja oikeudenmukaisuus palautetaan.

1600-luvulla elänyt englantilainen yleisnero Francis Bacon totesi: ”Kostoa hautova ihminen pitää tuoreina haavansa, jotka muuten paranisivat ja arpeutuisivat. Kostaessaan ihminen on vihamiestensä vertainen, mutta jättäessään koston sikseen hän nousee heidän yläpuolelleen.”

Ole sinä se, joka katkaisee koston kierteen ja nousee vastustajien yläpuolelle