Kolumni Savon Sanomissa 4.9.2023

Kaupunginjohtaja Soile Lahden ajatus kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksen perustamisesta Kuopioon on saanut kannatusta. Idean taustalla on Itä-Suomen visiotyöryhmän loppuraportissa helmikuussa esitetty ajatus. Viimeksi Itä-Suomen kansanedustajat arvioivat myönteisesti Lahden esitystä (SS 1.9.). Kannatan ajatusta lämpimästi. Ja tuonpa keittoon omat lisämausteet. Soile Lahdelle ne eivät tule uutena. Olemme keskustelleet kokonaisturvallisuudesta usein Itä-Suomen AVI:n sekä Kuopion ja Mikkelin hiippakuntien johtoryhmien työneuvotteluissa.

Turvallisuus voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen. Ulkoinen turvallisuus tarkoittaa, että Suomen ulkorajat on turvattu eikä tänne hyökätä. Sitä edistetään kansainvälisen diplomatian keinoin ja pitämällä tykit iskukunnossa. Sisäinen turvallisuus tarkoittaa, että suomalainen yhteiskunta toimii. Turvallisuusviranomaiset hoitavat hommansa. Sairaalat hoitavat potilaita, pelastuslaitos sammuttaa tulipalot, poliisit jahtaavat konnia, tulli käräyttää salakuljettajia ja oikeuslaitos langettaa heille lainmukaiset seuraamukset. Laeista päättää eduskunta. Uskottavat vaalit, hyvä hallinto ja korkea virkamiesmoraali – kuulostaa tylsältä, mutta kannattelee ratkaisevalla tavalla yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta.

Kolmanneksi turvallisuus tarkoittaa myös mielen tilaa. Sitä, että Ahmon koulun kuutosluokkalainen tai Varpaisjärvellä asuva mökin mummo voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Tämä turvallisuuden kolmas ulottuvuus, turvallisuus mielen tilana, on tärkeä. Samalla se on ehkä myös monimutkaisin.

Kun sekä sotilaallinen että sisäinen turvallisuus on hoidettu kunnolla, ne vahvistavat turvallisuuden tunnetta. Mitä enemmän voimme luottaa yhteiskunnan instituutioihin, sitä vahvempi turvallisuuden kokemuksemme on.

Mutta subjektiivinen kokemus ei tyhjenny instituutioihin. Ihmisen henkilökohtainen turvallisuuden tunne saattaa horjua tai särkyä aivan viranomaisista riippumatta. Sitä paitsi se vaihtelee ihmisillä. Koronapandemiaan toiset reagoivat pelokkaasti, toiset huolettomasti. Sama koskee suhtautumista ilmastonmuutokseen tai Ukrainan sotaan. Turvallisuuden tunnettamme ravistelevat myös henkilökohtaiset kriisit: huolet terveydestä, lapsista, ikääntyneistä omaisista, omasta taloudesta, työpaikasta, parisuhteen tulevaisuudesta ja niin edelleen.

Kirkko puhuu sen puolesta, että kaikkea turvattomuutta ei voida elämästä poistaa. Edes turvallisuuden osaamiskeskus ei voi poistaa kuolemaa ja kärsimystä. Siksi turvallisuuden edistämiseen kuuluu paradoksaalisesti myös ihmisten vahvistaminen sietämään ja kestämään kohtuullista turvattomuutta.

Sosiologiset tutkimukset Suomessa ja maailmalla osoittavat yhtäpitävästi, että turvattomina aikoina ihmisten uskonnollisuus lisääntyy. Juoksuhaudan pohjalla ja saattohoitopotilaan vieressä kädet hakeutuvat ristiin. Rukouselämä vahvistaa tutkitusti ihmisten kykyä selvitä pitkäkestoisessa stressitilanteessa.

Hengelliset liikkeet puhuvat myös sielun rauhasta. Termi on vanha, ehkä vanhanaikainenkin. Siinä on silti jotain viisautta. Se vasta kokonaisvaltainen onkin. Se kattaa rauhan sydämessä oman peilikuvan, toisten ihmisen ja Luojan kanssa. Sellainen rauha vasta luja onkin. Kuka voisi sellaisen riistää?