Arvoisat kutsuvieraat, hyvä sisaret ja veljet,

Aivan ensimmäiseksi: hyvää ja iloista adventtia! Kalenterissa se lukee, mutta aina yhtä yllättäen se tulee. Kadehdin niitä, jotka osaavat valmistautua jouluun etukäteen. Noloa tunnustaa, mutta kuulun niihin, jotka saattavat haahuilla kauppahyllyjen välissä vielä aattoaamuna.

Olemme halunneet yhdessä Kuopion hiippakunnan ja Joensuun seurakuntayhtymän seurakuntien puolesta kutsua teitä tähän adventtivastaanotolle monesta syystä. Ensiksi on mukavaa juhlia, tulla yhteen, vaihtaa kuulumisia ja saada voimaa toisista – varsinkin näin pimentyvänä vuodenaikana. Martti Luther sanoi, että ihminen on luotu yhteiselämää ja ystävällistä seurustelua varten.

Toiseksi tänään on ensimmäinen adventtisunnuntai, keskeinen kirkollinen juhlapyhä, josta aloitamme uuden kirkkovuoden. Tästä päivästä aloitamme valmistaa paitsi kotia myös mieltä joulun juhlaan. Kotiin kuuluu joulusiivous, ja ehkä on myös hyvä pysähtyä miettimään, millaista siivousta oma sielu kaipaa. Haluan myös kertoa, että tänään adventtina Pielisensuun seurakunnan kirkkoherran virkaan asetettiin Tiina Reinikainen. Ja että uutena lääninrovastina aloittaa vuoden alusta kirkkoherra Petri Rask.

Tänä vuonna adventin tekee erityiseksi se, että olemme viettämässä Suomen itsenäisyyden juhlavuotta. Sitä kannattaa viettää ja juhlia, myös täällä Joensuussa. Ilomantsissa kasvaneena minun on pakko muistuttaa, että jos Ilomantsin torjuntataisteluissa heinä-elokuussa 1944 Ryhmä Raappanan joukot olisivat joutuneet vetäytymään, seuraava vetäytymistasa oli eräissä suunnitelmissa Höytiäisen kanavan länsipuolella. Olisiko siinä tapauksessa Joensuu kokenut Viipurin kohtalon?

Tänä vuonna olemme myös viettäneet reformaation merkkivuotta. Lokakuun viimeinen päivä tuli kuluneeksi päivälleen 500 vuotta siitä, kun nuoren maakuntayliopiston nuori professori Martinus Luther julkaisi reformaation käynnistäneet aneteesinsä.

Lutherin varsinainen asia oli tietenkin hengellinen. Se koski erityisesti käsitystä Jumalan armosta. Tiivistetysti voisi sanoa, että Luther halusi puhdistaa kirkon opetuksen 1200-luvulla alkaneesta kristillisen aristotelismin projektista ja palauttaa voimaan Paavalin ja kirkkoisä Augustinuksen armo-opin. Se muistuttaa, että Jumalan armo on ilmaista, ja se annetaan Jumalan rakkauden vapaana lahjana. Siksi sitä ei voi ostaa, myydä eikä ansaita.

Vaikka armo on ilmaista, tästä ei seuraa, kuten myöhemmin on väitetty, että armo olisi halpaa. Toisin sanoen se ei anna alibia heittäytyä veltoksi, välinpitämättömäksi lurjukseksi, vaan siihen kuuluu myös kutsu kuuliaisuuteen. Armo on Lutherin mukaan myös uudistava voima, joka kutsuu jatkuvasti uudistamaan, kasvamaan hyveissä, korjaamaan omaa elämää ja kantamaan yhteiskunnallista vastuuta.

Yksi reformaation yhteiskunnallisista seurauksista oli koulutuksen ja sivistyksen arvostus. Korkeatasoisista kouluista tuli yksi reformaation tunnuspiirre. Historioitsija Teeme Vähäsarja sanoi elokuussa Helsingin Sanomien haastattelussa. ”Luterilaisuus on kiinnostunut yksilön sielusta ja siihen liittyy kumma sivistyksen kultti: lukemaan pakko-opettaminen ja kansanvalistus.”

Siksi olemme tänään halunneet kutsua tähän kiitosjuhlaan erityisesti niitä, jotka kantavat vastuuta kouluista ja nuorisosta Joensuussa. Siksi olemme halunneet järjestää tämän iltahetken yliopiston tiloissa.

Länsimainen yliopistolaitos syntyi 1100-luvulla katolisen kirkon piirissä. 1200-luvulla elänyt oppinut Johannes Teutonicus tiivisti: ”Scientia donum Dei est, unde vendi non potest”, tieto/tiede on Jumalan lahja, siksi siitä ei voi tehdä kauppatavaraa. Tämä kristillisen humanismin periaate tuki esimerkiksi ajatusta kaikille avoimista kirjastoista ja yliopistoista. Tähän pitkään, oppineisuutta ja viisautta arvostavaan virtaan astui myös nuori Martti Luther kirjoittautuessaan Erfurtin yliopistoon. Myöhemmin Luther vaati aikansa maaherroja ja pormestareita perustamaan kouluja tytöille ja pojille, siis molemmille sukupuolille, ja ohjaamaan varoja opettajankoulutukseen. Opetusohjelmaan kuului tietenkin se, että oppilaille piti opettaa, mistä evankeliumissa on kyse, mutta vieraat kielet, luonnontieteet ja humanistiset aineet, kuten historia, olivat aivan yhtä tärkeitä. Logiikan ja retoriikan opetuksella haluttiin kehittää kriittistä ajattelua ja asioiden esittämistä johdonmukaisesti ja rationaalisesti.

Koulujen piti auttaa lapsia lukemaan sekä hengellistä elämää että kaikkea elämää varten. Yliopistojen tehtävä oli ennen kaikkea valmistaa oppineita ja hyveellisiä pappeja kirkon palvelukseen ja virkamiehiä yhteiskunnan hallitsemiseen.

Tänään voimme suomalaisina olla ylpeitä yhdestä maailman parhaimmasta koulujärjestelmästä. Se ei ole syntynyt tyhjästä, eikä se tapahdu ilmaiseksi. Tarvitaan taloudellisia panostuksia, korkeatasoista koulutusta ja kutsumustietoisia opettajia.

Tänään tiedämme myös, että kasvatusympäristö on entistä haastavampi. On ratkaistava, miten digitaalisuuden mahdollisuudet saadaan käyttöön ja toisaalta sen lieveilmiöt torjutaan. Tyttöjen ja poikien erot näyttävät kärjistyvän. Kouluissa joudutaan opettelemaan uudella tavalla monikulttuuristumista ja moniuskontoistumista. Oikea ratkaisu ei ole se, että kielletään erilaisten uskonnollisten ja muiden vakaumusten ja tapojen näkyminen. Aitoa monikultuurisuutta on se, että erilaiset vakaumukset saavat näkyä. Vain silloin ne voivat kohdata ja olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Vain siten opimme ymmärtämään erilaisuutta ja elämään sovussa sen kanssa. Arvelen, että silloin kun käytäntö toimii eli kun pystytään sopimaan asioista paikallisesti, toisia kuunnellen ja yhdessä keskustellen, ollaan pitkällä.

Hyvät ystävät. Hiippakunnan puolesta haluan kiittää kaikkia teitä, jotka annatte kykynne ja voimanne koululaitoksen ja yliopiston kehittämiseen. Seurakunnan koulutetut työntekijät antavat siihen kaiken tarvittavan tuen, näin uskallan omani tuntien sanoa. Siunausta työhönne ja hyvää adventin aikaa.