Akateemista ja relevanttia tutkimusta kirkon toiminnan kehittämiseen

Olin eilen viettämässä ikätoverini ja partiokaverini 50-vuotisjuhlaa. Hän on nykyisin Rajavartiolaitoksen eversti. Niin kuin tiedätte, tällaiseen lapsuudenystävien tapaamiseen kuuluu hauskoja muisteluita rauhattomasta nuoruudesta, mutta myös se osa, jossa valitetaan ja vajotaan surkeaan itsesääliin. Niin myös eilen: hetken aikaa todettiin, että aika on juossut siivillä ja nyt kunto laskee, cooper-tulos heikkenee, kolotukset lisääntyvät, kalju laajenee ja lopullista väritystä pukkaa partaan. Sanalla sanoen: kuolema tulee.

Kun ihminen juhlii viisikymppisiä, ikääntymisen merkit ovat usein jo käsillä, mutta kun instituutio juhlii 50-vuotistaivaltaan, se kertoo päinvastoin instituution voimasta. Niin on myös Kirkon tutkimuskeskuksen kohdalla. Kirkon tutkimuskeskus on osoittanut tarpeellisuutensa ja vakiinnuttanut paikkansa. Tänään on siis paljon syytä iloon ja juhlaan.

Erityisesti ajattelemme perustajaisiä ja äitejä, jotka kaukaa viisaasti näkivät tutkimuskeskuksen tarpeelliseksi ja tekivät töitä sen perustamiseksi. Paikalla on monia Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijoita, toimikunnan jäseniä ja muita tukijoita, entisiä ja nykyisiä.

Myös Kirkon tutkimuskeskuksen tehtävä on kestänyt ajan ankaraa hammasta yllättävän hyvin. Se on tuottaa tutkimustietoa kirkon toiminnan ja päätöksenteon tarpeisiin. Tämä kuulostaa selkeältä ja yksinkertaiselta. Mutta arvelen, että tutkijat joutuvat silti liikkumaan herkällä maaperällä ja kokemaan erilaisia paineita.

Yhtäältä pitää tuottaa akateemisesti korkeatasoista ja uskottavaa tutkimustietoa, silläkin uhalla, että tulokset eivät aina tunnu kaikista mukavilta. Ei kirkolla ole mitään tarvetta rahoittaa korvasyyhytutkimusta, joka on valjastettu vain miellyttämään sen päätöksentekijöitä. Kirkko on totuusyhteisö ja yliopiston piirissä syntyneen luterilaisen kirkon tulee olla sitä aivan erityisellä tavalla. Totuus Jumalasta perustuu ilmoitukseen, mutta totuus yhteiskunnan nykytilasta ja vallitsevista trendeistä saavutetaan parhaiten kärsivällisellä tieteellisellä tutkimuksella.

Toisaalta tutkimustiedon pitää olla relevanttia kirkon uskon ja työn kannalta ja palvella sen toimintaa. Ei kirkon kannata rahoittaa vaikkapa kardiologian perustutkimusta, se on tärkeää, mutta muiden tehtävä. Kirkon tutkimuskeskus ei voi myöskään langeta tendenssimäiseen agendatutkimukseen eikä leimautua kirkkopolitiikan temmellyskentäksi.

Edelleen Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijoilta odotetaan avoimuutta ja sitä, että he ovat median käytössä ja tiivistävät julkisuudessa tutkimustulokset ymmärrettävään muotoon. Toisaalta heiltä odotetaan myös kunnioitusta ja kärsivällisyyttä kirkon usein ”rauhallista” päätöksentekojärjestelmää kohtaan. Kirkossa on kyllä avoimuutta kuunnella tutkimustuloksia, toisaalta johtopäätöksiä toimintaan ei ole aina yksinkertaista vetää, ja usein se ottaa oman aikansa.

Kaikkien näiden erilaisten, usein jännitteistenkin odotusten keskellä tutkimuskeskuksen tutkijat ja työntekijät ovat onnistuneet mielestäni erinomaisesti. Erityisesti ajatuksissamme ovat tänään tutkimuskeskuksen henkilökunta, johtaja Hanna Salomäki sekä Kimmo Ketola, Maarit Hytönen, Jussi Solberg, Veli-Matti Salminen, Satu Ikonen, Nina Talola ja Anita Ågren, hänkin pitkään ja ansiokkaasti palvellut. He ovat liikkuneet taitavasti tällä vaikealla kentällä, jossa on paljon monia miinoja. Erityinen kiitos johtaja Hanna Salomäelle taitavasta toimnnasta. Sama kiitos koskee myös edellisiä johtajia, Kimmo Kääriäistä ja Harri Heinoa – Herra muistakoon häntä valtakunnassaan.

Tutkimuskeskuksen työntekijöiden yksi bravuurinumero on ollut kirkon nelivuotiskesrtomus, jota Heikki Hakala sanoi tänään kirkon ruumiinavaukseksi. Minusta se on teologisesti hyvin perusteltu nimi – kutsuuhan Paavali ekkelsiaa eli seurakuntaa Kristuksen ruumiiksi. Nelivuotiskertomus on siis Kristuksen ruumiin nelivuotisobduktion. Olisi tärkeää, että tähän maltettaisiin perehtyä huolellisesti  – suoraan sanottuna nykyistä huolellisemmin – niin seurakunnissa kuin keskushallinnossa.

Kirkon tutkimuskeskuksen neuvottelukunnan puheenjohtajana haluan kiittää teitä tästä päivästä. Kiitos tutkijoille, entisille ja nykyisille. Kiitos tukijoille, nykyisille ja tuleville. Tervetuloa. Hauskaa juhlaa.