Joka laulaa, se rukoilee kaksinkertaisesti

Rakkaat sanankuulijat Nurmeksen kirkossa ja radion ääressä,

Jokaisessa juhlassa on kaksi osaa, valmistautuminen ja itse juhla. Juhla tuntuu merkitykselliseltä, kun siihen on voinut ensin rauhassa valmistautua. Tämä koskee oman elämänkaaremme juhlia kasteesta kultahääpäiviin. Ja se koskee myös kirkkovuoden juhlia – aivan erityisesti joulua. Ensimmäinen adventti Hoosianna-hymneineen on lähtölaukaus neljä viikkoa kestävälle adventtiajalle, jolloin valmistaudumme Seimen Lapsen juhlaan, Jumalan ihmiseksi syntymisen juhlaan.

Mutta miten osaisimme valmistaa itseämme ja sydäntämme oikein Jumalan Pojan syntymälle? Miten voisimme yhdessä valmistautua rauhan ja sovinnon juhlaan?

Tämä 3. adventtisunnuntai on omistettu Johannes Kastajalle, ja siinä mielessä tämä pyhä on eräänlainen talvijuhannus. Lännen kristikunnassa Johannesta kutsutaan Kastajaksi, englanniksi John The Baptist, karjalan kielellä tuttavallisemmin Iivana Valattaja, koska hän kastoi ihmisiä ja kehotti rehellisyyteen, katumukseen ja parannukseen Jumalan edessä. Johanneksen ja Jeesuksen kohdatessa molemmat odottivat toiselta kastetta. Molempien nöyryyttä kuvaa se, että Kristus tahtoi tulla Johanneksen kastamaksi vaikka oli Messias; ja se, että Johannes taipui tähän pyyntöön vaikka ei kokenut itseään arvolliseksi avaamaan edes sandaalin nauhoja Jumalan Pojalta.

Ortodoksisessa perinteessä Johannesta kutsutaan Johannes Edelläkävijäksi, koska hän valmisti tietä Kristukselle. Koraanissa hän on Yaḥyā ibn Zakarīyā eli ”Johannes, Sakariaan poika”. Islam kunnioittaa häntä Jumalan lähettämänä profeettana ja uskonnollisena uudistajana, joka julisti Jumalan tahtoa ja omistautui pyhälle elämälle.

Miten me voisimme valmistautua jouluun ja tehdä tietä Kuninkaalle?

Johannes Kastaja ja Edelläkävijä oli vastakulttuurin mies, teki monet asiat toisin kuin muut. Tänään hän kutsuu meitä valmistautumaan jouluun hiljentymällä ja hidastamalla. Tänään Iivana Valattaja kehottaa: kääntykää Jumalan puoleen ja kääntykää toisten ihmisten puoleen. Tutkikaa itseänne ja pyrkikää tekemään parannusta omista puutteista ja kompuroinneista, ei toisten vioista ja synneistä. Siksi parhainta valmistautumista rauhan ja sovinnon juhlaan on pyrkiä rauhaan ja sovintoon meitä lähellä olevien ihmisten kanssa, niin vaikeaa kuin se joskus voi ollakin. Pyrkikää sovintoon perheen ja suvun jäsenten välillä, siis niiden ihmisten kanssa, jotka ovat meille rakkaimpia, ja joiden sanat juuri siksi satuttavat syvimmin. Pyrkikää sovintoon työtovereiden kesken, erityisesti niiden, joiden kanssa meillä on vaikeaa, mutta joiden kanssa on voitava elää yhdessä ja tehdä yhteistyötä.

Meillä suomalaisilla on hiljentymisen ja itsetutkistelun lisäksi – tai oikeastaan niiden muotona – myös aivan erityinen tapaa valmistaa itseämme joulun juhlaan. Se on ajankohtainen tänään 3. adventtisunnuntaina täällä Euroopan joululaulukaupungin Nurmeksen kirkossa, jossa messun perinteiset osat toteutetaan laulamalla kauneimpien joululaulujen sävelin.

Miettikääpä, hyvät ystävät, mikä on se kuukausi vuodesta, jolloin suomalaiset laulavat eniten. Eikö se ole juuri joulukuu, adventin aika?

Yhdessä laulaminen on meille suomalaisille tyypillisin ja rakkain tapa valmistaa tietä Seimen Lapselle ja Joulun Herralle.

Yhteisessä veisuussa olemme luterilaisen uskomme ytimessä. Lutherin mielestä musiikki on Jumalan lahja, joka luo viatonta, puhdasta iloa. Uskonpuhdistaja kirjoittaa: ”Rakastan musiikkia. Se on Jumalan luomus ja lahja, ei ihmisten keksintö. Se luo viatonta iloa ja karkottaa paholaisen. Sen aikana väistyvät viha, ylpeys ja muut paheet.”

Tätä henkeä heijastavat Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet, joihin osallistuu vuosittain lähes miljoona ihmistä. Suomessa jouluun valmistaudutaan laulamalla hengellisiä joululauluja myös tuhansissa koulun joulujuhlissa, sairaaloissa, vankiloissa ja työpaikkojen jouluhartauksissa. Tuntuu, että näissä yhteisöjen ja työpaikkojen hartauksissa on usein erityisen lämmin ja sovinnollinen tunnelma.

Kun Sibelius-lukion nuorten kuoro käy laulamassa joulutervehdyksen eduskunnassa, ei kansanedustajien joukossa juuri kuivaa silmää näy. Taloushuolet ja poliittiset kiistat unohtuvat hetkeksi. Joulun laulut tuovat paineiden ja keskinäisten jännitteiden keskelle rauhan, yhteyden ja hyvän tahdon. Joululaulujen sävelten välityksellä Jumalan sana tuo ilon ja lohdutuksen sellaisellekin vanhainkodin asukkaalle tai dementiapotilaalle, jonka mieli näyttää jo sulkeutuneen tavanomaiselta puheelta.

Joskus olen miettinyt, osaammeko me nykyihmiset enää laulaa yhdessä ja ilahduttaa sillä toisiamme. Onko nykykulttuuri muuttamassa meitä musiikin tekijöistä sen passiivisiksi kuluttajiksi, osallistuvista laulajista mykiksi lataajiksi?

Yhteinen joululaulaminen kirkossa, kotona ja työpaikoilla on terveellistä vastamyrkkyä sellaiselle kulttuurille, jossa tyydytään lataamaan toisten tekemää studiomusiikkia. Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet eivät ole konsertteja, joissa on erikseen esiintyjä ja yleisö. Ne ovat pikemminkin yhteisiä mietiskelyhetkiä, joissa mietiskelemme, märehdimme ja maistelemme joulun sanomaa ja joissa Jumala itse tulee soivan sanan muodossa luoksemme. Niissä ei ole ulkopuolisia, vaan pelkkiä sisäpuolisia. Sellainenkin joka ei koe itse oikein osaavansa laulaa, saa osallistua hiljaa hyreksimällä tai sitten vain tekstejä mietiskelemällä.

Sama koskee jumalanpalvelusta, tätäkin messua. Täällä ei ole yleisöä eikä sivustakatsojia, vaan osallistuva seurakunta. Liturgia tarvitsee papin johtajakseen, mutta jumalanpalvelus ei silti ole papin sooloesitys, vaan koko seurakunnan yhteinen juhla ja toimitus. Se on vuoropuhelua, jossa Jumala puhuu meille sanassaan ja me yhdessä (!) puhumme hänelle rukouksissa, virsissä ja muissa liturgisissa lauluissa.

Laulaminen jouluna on erityinen luterilainen tapa, vaikka ei se muiltakaan ole kiellettyä. Luterilaisuutta pidetään jonkinlaisena kärsimyskeskeisenä pitkänperjantain uskontona. Tämä kuva on vino, vaikka emme kärsimystä vähättelekään. Virsikirjassa on monta Martti Lutherin jouluvirttä, ei yhtään pitkänperjantain virttä.

Virsillä ja yhteisellä laulamisella on luterilaisuudessa kolme merkitystä. Ensimmäinen on yleisinhimillinen: virret sanoittavat yhteistä kokemustamme, iloa ja surua, ahdistusta ja kiitollisuutta, kaipausta ja täyttymystä, joita on joskus vaikea pukea sanoiksi.

Toiseksi virret ovat rukousta. Niiden välityksellä me kiitämme Jumalaa, valitamme vastoinkäymisiämme ja kannamme hänelle pyyntöjämme. Jo varhaiset kristityt sanoivat: Bis orat, qui canit, se, joka laulaa, rukoilee kaksinkertaisesti. Sibeliuksen ja Topeliuksen virsi ”En etsi valtaa, loistoa” joulunaiheinen rukous.

Kolmanneksi virsien välityksellä Jumala sana ja Jumala itse tulee luoksemme. Vuonna 1523 Martti Luther kirjoitti työtoverilleen Spalatinille: ”Olemme päättäneet profeettojen ja vanhan kirkon isien esimerkin mukaisesti luoda saksalaisia psalmeja ja hengellisiä virsiä ihmisiä varten, jotta Jumalan sana pysyisi ihmisten keskellä laulun välityksellä.” Lutherin virsi Enkeli taivaan on tästä hyvä esimerkki, ilosanoman julistusta alusta loppuun.

Vaikka jouluun on hyvä valmistautua, pohjimmiltaan me emme tee joulua. Sen tekee Jumala itse. Tämä on juuri joulun sanoma. Jumala tulee Kristuksessa luoksemme, silloinkin kun me emme jaksa hänen luo. Kristus syntyy sydämeemme, silloinkin kun emme koe suuria tunteita. Vapahtaja lahjoittaa armonsa, vaikka tuntisimme itsemme huonoiksi ja kelvottomiksi. Jumalan Poika löytää meidät, silloinkin kun tuntuu, että olemme hänet kadottaneet. Syntisten ystävä hyväksyy minut, vaikka kaikki muut moittisivat, pitää huolta, vaikka kaikki muut hylkäsivät, kantaa, silloinkin kun itse rimpuilemme. Tähän me uskomme. Tähän meidän toivomme perustuu. Tämän uskon nousemme nyt yhdessä tunnustamaan.