Kuopion suunnistajat on ollut 70 vuotta, siis jo perustamisestaan lähtien, lajin johtava suurseura Pohjois-Savossa. Se viettää juhlaa suotuisissa merkeissä: suunnistus on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan sekä kuntoilijoiden että penkkiurheilijoiden piirissä. Kuopiossa ja monella muulla paikkakunnalla arki-illan kuntorasteista, Kuopiossa torstairasteista, on tullut niin suosittuja, että paikalle tarvitaan usein liikenteen ohjaajia.  

GPS-tekniikan kehittymisen ansiosta suunnistuksesta on tullut erittäin kiinnostava TV-laji. Suunnistuksen MM-kilpailuja, Maailman Cupia, SM-kilpailuja ja Jukolan viestiä voi seurata kätevästi kotisohvalta, ne ovat reaaliaikaisia jännitysnäytelmiä. Draamaa lisää se, että TV-kamera on viety metsään asti: joku onneton kameramies joutuu tekemään lujasti töitä palkkansa eteen yrittämällä pysyä hatelikossa huippusuunnistajan perässä.  

Tämä on usein myös paljastavaa, ja voi tuoda lisäpaineita kilpailijoille. Monen verkkokalvolla on esimerkiksi Ruotsin Tove Alexanderssonin, moninkertaisen maailmanmestarin, maailman Cupin voittajan ja ennakkosuosikin, täydellinen eksyminen kesällä Latvian MM-kisojen keskipitkällä matkalla. Tarkoitus ei ole olla vahingoniloinen, vaan todeta, että joskus myös parhaimmat voivat pummata, jopa eksyä. Pitkällä matkalla hän palasi tasolleen ja voitti sen ylivoimaisesti. Moni muistaa, kuinka Kuopion Jukolan ankkuriosuudella ruotsalainen huippusuunnistaja yritti pysyä Kalevan Rastin ankkurin perässä: kamera paljasti, että ruotsalainen juoksi lopulta ”kartta kädessä lepattaen” ja oli jättänyt suunnistamisen Kalevan Rastia edustavalle Thierry Gueorgioulle. Kun kaikki tapahtuu nykyisin katsojien silmien edessä, se lisää jännitystä, nostaa suunnistuksen arvostusta entisestään ja tekee siitä myös kiinnostavaa tavallisten penkkiurheilijoiden ja kuntoilijoiden mielissä. 

Kuopion Suunnistajat on keskittynyt erityisesti neljään alueeseen: nuoren suunnistajien kasvattamiseen, kuntorastitoimintaan, valmennus- ja kilpailutoimintaan sekä suurten tapahtumien järjestämiseen. Arvelen, että KuoSu tunnetaan erityisesti ansiokkaasta kasvatustyöstä ja luotettavana suurten tapahtumien järjestäjänä. Tänään haluan kiittää teitä kaikkia, mutta erityisesti niitä, jotka tekevät kasvatustyötä lastemme ja nuortemme saamiseksi suunnistusharrastuksen pariin. 

Vaativista suurtapahtumista hyvänä esimerkkinä on se, että KuoSu järjestää Fin5-rastiviikon Tahkolla ensi heinäkuussa ja on ehdolla MM-kisojen järjestäjäksi 2023 tai 2025. Tahkon alueen liittyminen Kuopion kaupunkiin tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia järjestää maailman parhaita suunnistuksen suurtapahtumia maailman parhaille. Se olisi kaikkien kuopiolaisten ylpeyden aihe. Ja sen kuvittelisi olevan myös Tahkon etu, joka tarvitsee vierailijoita erityisesti laskettelukauden ulkopuolella. 

Omassa palkintokaapissani ei ole minkäänlaisia suunnistuksen tunnustuspalkintoja, eikä niitä sinne tulekaan. Olen lajin taitamaton harrastaja, amatööri sanan alkuperäisessä merkityksessä: ”amatööri” tulee latinan sanasta ”amor”, joka tarkoittaa rakastamista. Tutustuin lajiin Ilomantsissa partioliikkeessä, jossa sittemmin tulin tuntemaan esimerkiksi Leppävuoren Mikon ja Päivin perheineen. Myös ala- ja yläasteella suunnistuksen alkeet kuuluivat liikunnanopetukseen – tämä on mielestäni erittäin tärkeää myös tänään. Iltarasteille eksyin vasta nelikymppisenä helsinkiläisenä. 

Kuopion Suunnistajien toimintaan tutustuin paremmin Kuopion Jukolan yhteydessä. Muuan tuttujen pappien ja kanttoreiden joukkue ilmoitti minulle, että he ovat tulossa joukkueella Kuopion Jukolaan ja tarvitsevat majoitustilat – joukossa oli monta vanhaa opiskelukaveria. Lupasin majoittaa heidät virka-asuntooni. Hellämielisesti menin jopa niin pitkälle, että lupailin ehkäpä myös käydä paikan päällä Vehmersalmella seuraamassa heidän suoritustaan. Pian paljastui kuitenkin ankara totuus: he olivat ilmoittaneet Jukolaan joukkueen nimellä Piispan Poijjat. Ilmoitusasiana sain myös vanhalta kurssikaverilta kuulla, että minun olisi määrä juosta ankkuriosuus. 

En halunnut suostua vellihousuksi – josta muuten on saanut nimensä toinen merkittävä kuopiolainen urheiluseura SB Welhot – vaan otin haasteen vastaan, vaikka hirvitti. Muutamat torstairastit oli pakko yrittää mahduttaa kalenteriin. 

Kyselin tältä tuttujen pappien ja kanttorien porukalta, että jos te suunnistussuorituksen aikana hyreksitte mielessänne virttä, mikä virsi se olisi. Aloitusosuuden juoksijamme, Hakunilan kirkkoherra Hans Tuominen (joka meistä on selvästi paras) vastasi välittömästi, että Virsi 484 Totuuden Henki, se kun päättyy sanoihin ”voittamaan auta”. Tapio Koivu, Diakonissalaitoksen pastori, kertoi sen olevan virsi 511, joka alkaa sanoilla: ”Tie valmis on, voin löytää sen.” 

Minun itsetuntoni ja suunnistustaitoni ei yllä tällaiseen itsevarmuuteen, ja siksi päätin lähtöviivalla hyräillä virttä 525, jossa riimitellään: ”Anna, Kristus, rohkeutta, mennä maastoon tiettömään. Jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään.” 

Kuulun niihin, joille Kuopion Suunnistajien kuntorastitoiminta on tullut joka kesä entistä tärkeämmäksi keinoksi pitää yllä kuntoa ja hyvinvointia. Lähtöviivalle tosin on joskus vaikea ehtiä riittävän ajoissa, ja jos suoritus menee liian pitkäksi, tulen metsästä kesken pois, jotta järjestäjien ei tarvitsisi odottaa liian kauan. Yksi suunnistuksen vahvuus on se, että monissa tapahtumissa huippusuunnistajat ja kuntoilijat voivat osallistua rinta rinnan samaan kilpailuun. 

Suunnistus vahvistaa ruumiin kuntoa ja tekee hyvää mielenterveydelle. Se on myös älypeli, joka vaatii ajattelukykyä. Onnistumiset vahvistavat itsetuntoa, eksymiset auttavat käsittelemään pettymyksiä – tärkeä elämäntaito sekin. Se on laji, joka intuitiivisesti opettaa meitä kunnioittamaan ja suojelemaan luontoa. Ulkopuoliset tuskin voivat ymmärtää, kuinka vaativa ja ankara suunnistus on kilpailulajina. Olen sanonut, että suunnistajat ovat eräänlaisia urheilun spartalaisia: heille on normaalia rämpiä suossa ja ryteikössä, normaalia juosta mutaisissa kengissä ja vaihtaa vaatteet kuusen alla, asiaankuuluvaa majoittua metsässä alkeellisissa olosuhteissa. 

Voisiko ajatella, että suunnistuksesta innostuneet muodostavat eräänlaisen perheen? Epävirallisessa kilpailussa siinä, mikä olisi virsikirjassa se varsinainen suunnistajan tunnusvirsi, voisi hyvin pärjätä myös englantilaista alkuperää oleva virsi 448, jossa lauletaan. ”Ei itää eikä länttäkään, pohjoista, etelää, kun Kristus meidät Hengellään yhdeksi yhdistää. 

Toisessa säkeistössä käytetään perheen vertauskuvaa, kun lauletaan: ”Olemme yhtä perhettä, kaikista kansoista, ja taivaan Isää tahdomme, kuin Kristus, palvella.” Tässä perhe viittaa luonnollisesti Uuden testamentin kielikuvaan kirkosta Jumalan vaeltavana kansana ja perheväkenä. Mutta kun olen osallistunut Jukolaan, käynyt torstairasteille ja saanut olla nauttimassa myös tästä juhlasta, rohkenen kysyä: Eikö kuva perheestä sovi myös suunnistajien yhteisön vertauskuvaksi? Eikö voida puhua myös suunnistajien perheestä, joka koostuu suunnistuksesta innostuneista kasvattajista, valmentajista, kilpailijoista ja kuntoilijoista? 

Tahdon kiittää puheenjohtajaa Timo Suhosta, sihteeriä Tiina Sundvallia, hallituksen jäseniä ja kaikkia Kuopion Suunnistajien vastuunkantajia. Vetäkää yhtä köyttä, vahvistakaa keskinäistä yhteyttä, kehittäkää toimintaanne sovinnossa. Uskokaa lajiin, se on todella hieno ja jalo. Auttakaa lapsia ja myös meitä aikuisia tämän jalon harrastuksen pariin. Onneksi olkoon! 

Herra olkoon teidän kanssanne.