Hyvät ystävät, rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa,

Lapinlahden Yhteyspäivät on vuosien varrella kasvanut merkittäväksi kohtaamispaikaksi, joka kokoaa yhteen kristittyjä eri kirkkokunnista ja herätysliikkeistä. Siksi on suuri ilo ja kunnia saada olla täällä kanssanne juhlistamassa Yhteyspäivien 20. juhlavuotta. Iloitsen siitä, kuinka tapahtuma on kehittynyt vuosien saatossa.  Samalla kun sen Yhteyspäivien sisältö on ollut ajankohtaista, se on aina ollut uskollinen omalle idealleen eli yhteyden rakentamiselle.

Tämä ei tietysti tule itsestään, vaan on määrätietoisen työn tulosta.

Hyvä kirkkoherra Lauri, sinulla on ollut merkittävä voima seurakunnan toiminnan ja yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Sitoutumisesi hengellisen yhteyden rakentamiseen kristittyjen kesken on näkynyt monin tavoin, erityisesti kyvyssä ja halussa yhdistää ihmisiä eri taustoista ja kirkkokunnista. Haluan kiittää sinua koko hiippakunnan puolesta nyt, kun olet jäämässä eläkkeelle 27:n kirkkoherran virkavuoden jälkeen.

Mutta ei tällainen tapahtuma yhden miehen harteilla synny. Kyllä taustalla on koko Lapinlahden ev.lut. seurakunta. Eikä sekään riitä. Kyllä tähän on tarvittu Lapinlahden helluntaiseurakunta, Kuopion ortodoksinen seurakunta, Siilinjärven Vapaaseurakunta sekä Uusheräyksen, Herättäjä -yhdistyksen, Suomen ev.lut. Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston edustajia.

Erityinen kiitos kuuluu myös Yhteyspäivätoimikunnalle ja sen puheenjohtaja Tuomo Lahtiselle. Minua on aina puhunut se lämpö ja myönteisyys, jolla Tuomo on puhunut eri kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen yhteydessä. Kiitos, että toit alkupuheenvuoroosi myös äiti-Helvin, joka on ollut perustamassa Yhteyspäiviä.

Ja koko tämä järjestäjäjoukko on nähnyt kaiken vaivan, jotta te, rakkaat juhlavieraat, voitte saapua juhlaan, viihtyä, kasvaa kristillisessä uskossa, keskinäisessä rakkaudessa ja yhteydessä. Iloitsen nähdessäni paikalla näin sankan joukon osallistujia.

Haluan aivan ensiksi pohtia kanssanne tiettyä ekumenian alaan kuuluvaa käsitettä. Sehän kuulostaa tietysti hirveän mielenkiintoiselta. Kuinka moni jo nukahti? No, tämä on kyllä oikeasti jännittävä ja mielenkiintoinen juttu.

Kysymyksessä on käsite nimeltä ”ykseys sovitetussa erilaisuudessa”. Se on ekumeeninen käsite, joka syntyi tarpeesta löytää tapa yhdistää eri kristilliset kirkkokunnat ja yhteisöt ilman, että niiden omat erityispiirteet ja perinteet katoavat. Jos nimittäin meillä kristityillä on vain erilaisuutta, siis vain erillisyyttä, erimielisyyttä, eroja, riitoja, ennakkoluuloja, silloin ei ole mitään ykseyttä. Silloin toimimme vastoin Herramme tahtoa, joka rukoili, että hänen seuraajansa yhtä olisivat. Silloin syyllistymme jakaantumisen syntiin. Jos jokainen yhteisö opettaisi Jumalasta ja pelastuksesta erilaisilla, jopa vastakkaisilla tavoilla, kuinka maailma voisi uskoa?

Jos taas olisi vain yhdenmuotoisuutta, kaikki erilaiset tavat rukoilla, ylistää Jumalaa, puhua hänestä, laulaa hänestä tai järjestää seurakunnan rakenne olisivat kiellettyjä. Se tukehduttaisi kristillisen uskon moni-ilmeisyyden. Se kieltäisi kristinuskon historiallisen kehityksen. Se olisi uniformismia, pakotettua yhdenmuotoisuutta. Sellainen ei olisi realistista, ei hyödyllistä, eikä edes tarpeellista.

Siksi tämä käsite yrittää välttää molemmat ääripäät. Ajatus ykseydestä ”sovitetussa ERILAISUUDESTA” korostaa, että ykseys ei tarkoita yhdenmukaisuutta, vaan erilaisuuden hyväksymistä ja arvostamista osana yhteistä kristillistä perintöä. Jokaisen ei tarvitse alkaa ajatella, puhua ja toimia samalla tavalla, jotta yhteys olisi mahdollista. Siis sinusta ei tarvitse tulla minän kopio, jotta voisimme tulla juttuun. On sopivaa rukoilla Jumalaa laulamalla ortodoksinen kontakki, luterilainen koraali tai helluntailainen hengellinen laulu.

Toisaalta puhutaan ykseydestä ”SOVITETUSSA erilaisuudessa”. Ekumenia perustuu evankeliumin totuudelle, tarkoituksena ei ole tehdä siinä kompromisseja. Ajatuksena on, että erilaiset jumalanpalvelustavat tai erilaiset korostukset kirkkojen julistuksessa eivät voi olla ristiriidassa Raamatussa ilmoitetun totuuden kanssa, vaan ne on sovitettu yhteen kristittyjen yhteisen uskon kanssa, siinä hengessä, jolla Vincent Lerinumilainen kirjoittaa vuonna 434 teoksessaan Commonitorium: ”Kirkossa tulee pitää huolta, että pidämme kiinni siitä, minkä kaikki ovat uskoneet aina ja kaikkialla” (ubique, semper et ab omnibus).

Tällaisia vakaumuksia ovat esimerkiksi se, että Jumala on kolmiyhteinen. Jumala on luonut maailman. Ihminen on langennut eikä voi pelastua luonnollisin kyvyin tai lain teoilla. Kristus on tosi ihminen ja tosi Jumala. Jumala on itse toteuttanut pelastuksen. Pelastus perustuu yksin Jumalan armoon Kristuksessa. Pyhä Henki on jumalallinen persoona. Jumalan ilmoitus perustuu pyhään Raamattuun. Kaste on kristillisen elämän perusta. Vaikka ihminen pelastuu armosta, uskoon kuuluu myös uskon mukainen elämä eli etiikka ja kilvoitus. Elämä ei pääty kuolemaan, vaan kristityillä on toivo iankaikkisesta elämästä Jumalan luona taivaassa.

Ensi vuonna 1700 vuotta täyttävä Nikean uskontunnustus on kaikkein vaikutusvaltaisin kiteytys kaikkia kristittyjä yhdistävistä perustavista vakaumuksista. Se ei ole vain dogmatiikkaa, se on myös doksologiaa, siis ylistystä. Se on Jumalan ja hänen pelastavien tekojen muistamista ja kiittämistä, siksi sitä käytetään liturgisena tekstinä jumalanpalveluksissa. Suosittelen Nikean uskontunnustuksen ahkeraa käyttää juhlavuonna sekä jumalanpalveluksissa että opetuksessa.

Käsite ”ykseys sovitetussa erilaisuudessa” sai alkunsa 1900-luvun alkupuolella, kun ekumeeninen liike alkoi kehittyä. Ekumeeninen liike pyrki edistämään kristittyjen välistä yhteyttä ja ykseyttä, ja sen puitteissa alettiin pohtia, miten eri kirkkokunnat voisivat toimia yhdessä säilyttäen samalla omat erityispiirteensä. Tämä johti “ykseys sovitetussa erilaisuudessa” -käsitteen muotoutumiseen, jossa erilaiset näkemykset ja käytännöt nähdään voimavarana eikä uhkana.

Jos puhuisin sovitetusta erilaisuudesta pelkkänä teoreettisena käsitteenä, en tekisi ajatukselle täyttä oikeutta. Kysymys on myös ekumeenisesta metodista, joka sisältää myös käytännön puolen pohtimisen siitä, miten kirkot voivat kasvaa näkyvään ykseyteen. Esimerkiksi Porvoon Sopimuksessa Pohjolan ja Baltian luterilaiset kirkot ja Englannin Anglikaaninen kirkko sovelsivat tuota metodia: sopimuksessa todettiin yksimielisyys perustotuuksissa ja toisaalta myös hyväksyttävä erilaisuus, joka ei kumoa yksimielisyyttä. Tämän perusteella todettiin hyvin pitkälle menevä näkyvä ykseys – ilman, että olisi yhdistytty samaksi organisaatioksi.  Kyse ei ole siis vain kauniista teologisesta ajatuksesta, että kuinka me joskus voisimme hyväksyä toisemme. Kyse on sekä tämän ajatuksen mahdollisuudesta että käytännön työstä sen eteen.

Tänään, rakkaat juhlavieraat, voimme tuntea tuon teoreettisen käsitteen käytännöllisen voiman Lapinlahdella. Tämä on sovitettua erilaisuutta käytännön työssä, hyvät sisaret ja veljet. Ja se tuntuu hyvältä.

Tarvitsemme siis ponnistelua kristittyjen ykseyden ja yhteyden puolesta ainakin kolmesta syystä. Ensiksi Kristuksen tähden. Hän itse tahtoo, että hänen seuraajansa ovat yhtä. Toiseksi kirkon lähetystehtävän tähden eli siksi, että maailma uskoisi evankeliumin eli pitäisi kristittyjen todistusta Kristuksen ylösnousemuksesta ja kristittyjen keskinäisestä rakkaudesta uskottavana.

Kolmanneksi ekumeniaa tarvitaan maailman ja sen eheytymisen tähden. Ekumeniaa tarvitaan tässä ajassa, jota erilaiset ristiriidat, kärjistyminen ja sosiaalisen median tulehtunut ilmanpiiri usein leimaavat. Toisen ymmärtäminen ja toisen mielipiteen kunnioittaminenhan on tavattoman helppoa silloin, kun toisen mielipide on sama kuin omamme eli kun kuulemme toisen äänessä oman äänemme kaiun. Vaikeaksi se muuttuu, kun toinen puhuu eri kieltä, on eri mieltä ja vielä ilmaisee sen kömpelöllä tai ärsyttävällä tavalla.

Historiassa elämme juuri voimakkaan polarisaation aikaa, aikaa, jolloin poliittiset mielipide-erot kärjistyvät ja ihmiset järjestäytyvät yhtä jyrkemmin erilaisten identiteetti-heimojen taakse, yksien puolesta toisia vastaan. Toisella kannalla olevien rauhallinen kuunteleminen ja aito ymmärtäminen on käynyt entistä vaikeammaksi. Puhumme kieltä, jota emme ymmärrä. Olemme muuttuneet kuuroiksi toisten näkemyksille. Pahantahtoisuuden hermeneutiikka voittaa suopeuden hermeneutiikan: suopeuden sijasta tulkitsemme toisen heimon jäseniä pahantahtoisesti aina, kun se vain suinkin on mahdollista.

Hengellinen ekumenia, siis eri kirkkokuntien kristittyjen tapa toimia, keskustella, elää ja rukoilla yhdessä on tärkeää vastamyrkkyä poliittiselle polarisaatiolle.

Hengellisen ekumenian lisäksi tarvitaan yhä myös virallisia ekumeenisia dialogeja kirkkojen välillä. Niiden kautta on voitu korjata väärinkäsityksiä, rakentaa horjunutta luottamusta ja myös saavutettu syvempää ymmärrystä eri kirkkokuntien välillä. Juuri tämä on mahdollistanut yhteisen toiminnan ja todistuksen maailmalle, mikä on tärkeää kristinuskon uskottavuuden ja lähetystehtävän kannalta. “Sovitettu erilaisuus” on siis syntynyt tarpeesta löytää tasapaino yhteisten vakaumusten ja toisaalta erilaisten opillisten painotusten ja rukouselämän käytäntöjen välillä, jotta kristillinen yhteisö voisi toimia yhdessä ja vahvistaa yhteyttään.

Yhteys ei tarkoita yhdenmukaisuutta, vaan erilaisuuden hyväksymistä ja arvostamista osana yhteistä kristillistä perintöä. Sovitettu erilaisuus haastaa meitä. Se oikeasti kysyy meiltä rohkeutta ja sinnikkyyttä ymmärtää toisia ihmisiä. Välillä se on vaikeaa.

Tämän takia pidän erittäin tärkeänä, että Yhteyspäivien kaltaisia tilaisuuksia järjestetään. Yhteyspäivät kutsuu meitä avoimuuteen, kunnioitukseen ja yhteistyöhön, jossa erilaisuus nähdään voimavarana eikä uhkana.

Yhteyspäivien ohjelma tarjoaa monipuolisesti erilaisia tilaisuuksia, kuten raamattuopetusta, musiikkiesityksiä, paneelikeskusteluja ja yhteiskristillisiä jumalanpalveluksia. Näissä tilaisuuksissa eri kirkkokuntien ja herätysliikkeiden edustajat voivat jakaa omia näkemyksiään ja käytäntöjään, mikä luo tilaa dialogille ja yhteiselle oppimiselle. Myös tämä heijastaa ’ykseys sovitetussa erilaisuudessa’ -ajatusta, jossa erilaiset näkemykset ja perinteet voivat kohdata ja täydentää toisiaan.

Ekumeeniset eli yhteiskristilliset jumalanpalvelukset ovat erityisen merkittäviä, sillä ne tarjoavat konkreettisen esimerkin siitä, miten erilaiset kristilliset perinteet voivat toimia yhdessä. Näissä jumalanpalveluksissa eri kirkkokuntien liturgiset käytännöt ja musiikkiperinteet voivat yhdistyä, mikä luo rikasta ja monipuolista hengellistä kokemusta. Tämä on ’sovitettu erilaisuus’ parhaimmillaan: yhteys ja ykseys säilyvät, vaikka erilaisuus on läsnä ja arvostettua.

Henkilökohtainen sielunhoito ja esirukous ovat myös tärkeitä osia Yhteyspäiviä. Ne tarjoavat osallistujille mahdollisuuden käsitellä omia elämänhaasteitaan ja löytää tukea ja lohtua yhteisöstä. Tämä yhteisöllinen tuki ja rukous ovat esimerkkejä siitä, miten erilaiset kristilliset perinteet voivat yhdistyä ja tukea toisiaan.

Luottamus on myös keskeinen osa kristillistä yhteisöä. Luottamus Jumalaan ja toisiimme antaa meille voimaa kohdata haasteet ja rakentaa yhteyttä. Kun luotamme siihen, että Jumala johdattaa meitä ja että voimme luottaa toisiimme, voimme yhdessä rakentaa vahvemman ja yhtenäisemmän yhteisön. Luottamus mahdollistaa avoimen dialogin, keskinäisen kunnioituksen ja yhteisen kasvun. Se on perusta, jonka varaan voimme rakentaa yhteytemme ja ykseytemme.

Nykymaailmassa luottamuksen merkitys korostuu entisestään. Kansainvälinen tilanne on ollut uhkaavan epävakaa jo vuosia. Poliittisia ristiriitoja esiintyy uutisissa harva se päinä. Venäjä käy edelleen aggressiivista hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja toteuttaa hybridioperaatiota Euroopassa ja uhkaa jopa ydinaseilla. Israel jatkaa kostoiskuja Hamasia vastaan Gazassa ja Hizbollahia vastaan Libanonissa. Molemmat sodat horjuttavat vakavasti maailman rauhaa. Ne myös jakavat kristittyjä. Ukrainassa taistelee kaksi ortodoksienemmistöistä valtiota. Israelissa palestiinalaiskristityt kärsivät sekä Hamasin terrorista että Israelin viranomaisten väkivaltaisesta miehityksestä. Libanon oli vielä 1900-luvun puolivälissä kukoistava ja rauhallinen maa, jonka enemmistö oli kristittyjä. Nyt kristityt pakenevat sieltä, ja koko Lähi-Idästä.

Tällaisessa ympäristössä on erityisen tärkeää, että kristillinen yhteisö pysyy yhtenäisenä ja vahvana. Luottamus Jumalaan ja toisiimme auttaa meitä erottamaan totuuden valheesta ja pysymään lujina uskomme peruskalliossa. Yhteinen rukous, dialogi ja keskinäinen tuki ovat avainasemassa, kun rakennamme luottamusta ja vastustamme disinformaation vaikutuksia.

Rakkaat ystävät, toivon, että nämä Yhteyspäivät tarjoavat meille kaikille mahdollisuuden syvempään keskinäiseen yhteyteen, hengelliseen kasvuun ja ehkäpä myös uusien ystävyyssuhteiden syntymiseen. Ystävyyshän on lopulta arkisista yhteyden muodoista yksi tärkeimpiä.

Haluan lopuksi siunata teidät kirkkokäsikirjamme vanhoilla messun lähettämisen sanoilla:

Lähtekää rauhassa. Olkaa rohkeat, pitäkää hyvästä kiinni, älkää vastatko pahaan pahalla. Rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja, auttakaa sorrettuja, kunnioittakaa kaikkia ihmisiä. Rakastakaa ja palvelkaa Herraa Pyhän Hengen voimassa iloiten.