Luterilaisen kulttuurin säätiö on päättänyt tänä vuonna kiinnittää erityistä huomiota kirkkorakennuksiin hengellisen ja kulttuurisen perinnön välittäjinä.  

Harvoin tulee ajatelleeksi, että Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on noin 830 kirkkorakennusta. Pidämme niitä helposti itsestään selvyyksinä, mutta sitä ne eivät todellakaan ole. Museoviraston mukaan kirkkorakennukset ja kirkkopihat ovat tärkein osa Suomen aineellista kulttuuriperintöä. Meillä on muutama upea linna esimerkiksi Turussa ja Savonlinnassa, mutta keskiajan materiaalisesta kulttuuriperinnöstä ylivoimainen osa on kirkkorakennuksia ja niiden ympärille rakentuvia kirkkopihoja. Kaikki ennen itsenäistymistä rakennetut kirkot ovat lain nojalla suojeltuja. 

Isämme ja äitimme ovat rakentaneet ne suurin uhrauksin ja ponnistuksin. Vanhimmat niistä eivät ole syntyneet ulkoistamalla rakentaminen firmalle, vaan tekemällä yhdessä. Rakennustyötä johti aina erityinen kirkonrakentaja, mutta hirret tai kivet kerättiin talkoilla. Usein vastuut jaettiin eri kylien kesken. Rakentaminen saattoi olla vuosien prosessi, raskas mutta myös yhteisöllinen. 

Kirkot ovat Suomen arvokkainta kulttuuriperintöä, mutta niitä ei ole rakennettu muistomerkeiksi. Ne kertovat ihmisten kaipauksesta etsiä Jumalan kasvoja ja tulla hänen eteensä. Kirkkoon tullaan nimenomaan Jumalan kasvojen eteen kuulemaan hänen pyhää sanaansa ja kohtaamaan hänet pyhällä aterialla, Herran ruumiin ja veren sakramentissa. Kirkkoon tullaan kokemaan elämän tärkeimpiä hetkiä ja suurimpia tunteita syntymästä kuolemaan.  

Kirkkorakennuksessa on aivan tietty logiikka. Alttari on kirkon sydän, kirkko on oikeastaan alttari, jonka ympärille on rakennettu sali ja seinät. Seurakunnasta katsoen vasen puoli on epistolan puoli, josta luetaan Vanhan testamentin teksti ja Uuden testamentin kirjeteksti. Oikealla puolella on evankeliumin puoli, josta luetaan evankeliumi ja saarna. Alttari on kaiken keskus. Näin tila viestittää Jumalan armovälineistä: Jumalan sanan ja pyhän ehtoollisen välityksellä Herra itse tulee luoksemme, armahtaa ja nostaa, puhuttelee ja ohjaa. Samalla kirkko on aina arkkitehtuurin ja rakennustaidon merkki. 

Säätiö haluaa nostaa kirkkorakennusten merkitystä kahdesta syystä. Ensinnäkin kirkossa on menossa kirkkorakennusten käytön monipuolistamista koskeva prosessi. Sen tarkoitus on etsiä keinoja, joilla kirkoista voisi tulla yhä vahvemmin yhteisön keskus. Kirkolliskokous, kirkon ylin päättävä, antoi tämän selvitystehtävän kirkkohallitukselle, ja olen saanut vuoden ajan olla tämän selvittävän työryhmän puheenjohtaja. 

Mietintömme valmistuu ensi vuoden puolella, mutta jo nyt voin kertoa jotakin siitä, mitä tulemme esittämään. Ensinnäkin kirkkotilassa on kaksi osaa, alttariosa eli kuori sekä kirkkosali. Kirkkotilan pyhyys liittyy erityisesti alttariosaan. Sen pyhyyttä ja muuttumattomuutta on erityisesti varjeltava. Kun tämä on ymmärretty, silloin kirkon salin osaa on mahdollista käyttää aikaisempaa vapautuneemmin, rohkeammin ja monipuolisemmin. 

Muutama esimerkki täältä tuomiokirkosta. Kun Kuopion tuomiokirkko täytti 200 vuotta kaksi vuotta sitten, täällä toteutettiin muutamia uudistuksia, hienovaraisesti ja perinnettä kunnioittaen. Edestä otetiin muutamia penkkejä pois, jolloin salin etuosaa voidaan käyttää joustavammin erilaisiin musiikki- ja muihin tilaisuuksiin. Toiseksi vasemmalle, kirkon eteläsiipeen perustettiin lapsille oma puuhapaikka, jossa lapset voivat lukea, piirtää, puuhailla ja leikkiä vapautuneesti. Tämän tarkoitus on rohkaista lapsia ja lapsiperheitä tulemaan kirkkoon ja viihtymään siinä.  

Kolmanneksi kirkon peräosaan rakennettiin pieni keittiö, jonka ansiosta kirkkotilassa voidaan viettää kirkkokahvin sakramenttia vaikka jokaisen messun päätteeksi. Se taas auttaa meitä kohtamaan toinen toisiamme. Kirkkoon tullaan kohtamaan myös toisia ihmisiä. Miltä tuntuu vaikkapa kuolemansurua kantavalta ihmiseltä, kun joku ottaa hihasta ja kysyy: mitä kuuluu, kuinka jaksat? 

Kirkon pohjoissiivessä on lähetyskynttelikkö ja sivualttari, jossa voi muistella edesmenneitä rakkaita sytyttämällä kynttilän ja rukoilemalla heille ikuista iloa. Moniin kirkkoihin sopii hyvin kastekappeli tai sivualttari pienimuotoisia hartauksia tai viikkomessuja varten. 

Kirkkotila voi tulla rakkaaksi, kun tuomme Jumalan kasvojen eteen koko elämän kaaren: toimitamme kirkossa kasteet, koulutielle lähtevien siunaamiset, konfirmaatiot, avioliittoon vihkimiset ja, jos vain mahdollista, hautaan siunaamiset. 

Kirkon merkitys tulee käänteisesti esille silloin, kun kirkko tuhoutuu tulipalossa. Sellainen järkyttää kaikkia, mutta erityisesti niitä ihmisiä, jotka sukupolvien ajan eläneet suurimmat hetkensä juuri tuossa kirkossa. Tuhopoltto on isku vasten ihmisten kasvoja, ja jossakin mielessä kaikkien suomalaisten kasvoja. Pari vuotta sitten Ylivieskan kirkko tuhoutui maan tasalle pääsiäisyönä tuhopolton seurauksena, kaupunkilaisten silmien edessä. Tänään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous on myöntänyt miljoona euroa Ylivieskan uuden kirkon rakentamiseen. 

Kivuliaan muistutuksen samanlaisesta tilanteesta saimme syyskuun, kun Kiihtelysvaaran kaunis ja ainutlaatuinen puukirkko paloi maan tasalle. 250 vuotta ainutlaatuista historiaa paloi maan tasalle neljässä tunnissa. Kirkossa oli esimerkiksi sellaista hirsirakentamisen tekniikkaa, jota ei nykyään enää osata. Olin itse tuolloin Puolangan piispantarkastuksessa. Ennen jumalanpalveluksen alkua ehdin puhua puhelimessa järkyttyneen kirkkoherran ja lääninrovastin kanssa. Kirkon palo on koskettanut suomalaisia valtakunnallisesti, monet ovat surreet kiihtelysvaaralaisten kanssa. 

Uutisiin nousi järkytyksen keskellä myös merkittävä uroteko. Vaara-Karjalan seurakunnan pitkäaikainen ja työlleen omistautunut kiinteistömestari ehti pelastaa jo palavasta kirkosta ehtoollishopeat, paramentit eli kirkkotekstiilit sekä noin vuodelta 1830 peräisin olevan Samuel Elmgrenin maalaaman alttaritaulun. Kun seurakuntatalolle myöhemmin näytteille asetettua taulua yritettiin nostaa, se ei onnistunut edes kahden ihmisen voimin. 

Sen johdosta Luterilaisen Kulttuurin Säätiö on päättänyt myöntää vuoden 2018 tunnustuspalkinnon ja Lutherin mustepullon Vaara-Karjalan seurakunnan kiinteistömestari Jouni Heiskaselle. Palkinnon perusteluissa mainitaan seuraavaa: 

Vaara-Karjalan seurakunnan kiinteistömestari Jouni Heiskanen pelasti 23. päivänä syyskuuta 2018 Kiihtelysvaaran palavasta kirkosta suurikokoisen ja painavan alttaritaulun sekä arvokkaat ehtoollishopeat ja alttarivaatteita.  

Oman työn tekemisestä ja kutsumuksen tinkimättömästä täyttämisestä syntyi Jumalaa ja lähimmäisiä palveleva sankariteko. 

 

Kiitos, onnea ja Jumalan siunausta kiinteistömestari Jouni Heiskanen!