Jumala lähestyy meitä

Rakkaat Varpaisjärven seurakuntalaiset ja muut kirkkovieraat, sisaret ja veljet

Tänään Mikkelin päivänä, siis arkkienkeli Mikaelin päivänä meillä on paljon syytä iloon ja juhlaan. Tasan 110 vuotta sitten Kuopion tuolloin piispa Juho Koskimies vihki tämän Varpaisjärven pyhän Mikaelin kirkon. Tämä oli luonnollinen kehitys siitä, että kolme vuotta aiemmin kesäkuun 8. päivänä 1901 oli päätetty perustaa Varpaisjärven seurakunta. Hallinnollista päätöstä ei tehnyt tuomiokapituli tai edes kirkkohallitus, vaan itse Venäjän keisari Nikolai II, siis tietyssä väljässä mielessä Vladimir Putinin edeltäjä.

Seurakunta ilman kirkkoa on kuin ravintola ilman keittiötä. Yksi seurakunnan tunnusmerkeistä on, että sillä on oma kirkko ja oma alttari, jonka ympärille se kokoontuu säännöllisesti yhteiseen jumalanpalvelukseen. Siksi Varpaisjärvellekin piti saada oma kirkko.

Ja millaisen kirkon he rakensivat! Ensiksi täytyy ihmetellä sitä omistautumista ja rakkautta, jolla he tämän rakensivat. Rakennukseen käytetty harmaa graniitti saatiin täältä, Loutekalliosta talollisen Elias Simulaisen, nykyisen Heiskalan tilalta Lukkarilan kylästä. Kivet kuljetettiin talvella, rekipelillä. Loutekalliolta saatiin kyllä myötämäessä kivet Sopenlammen kautta Varpaisjärven jäälle. Mutta niiden raahaaminen järven jäältä tänne ylemmäs kirkonmäelle oli ankara ponnistus sekä miehille että hevosille.

Täytyy myös ihmetellä, kuinka kauniin kirkon he teille rakensivat. Kirkko on jyhkeä, yksinkertainen ja kaunis. Erityisesti pidän siitä, että kaikki huomio kiinnittyy alttaritilaan ja sitä hallitsevaan Ristiinnaulittuun. Mutta kaikkein suurin kirkon kaunistus ovat kuitenkin ihmiset, siis te, hyvät seurakuntalaiset. Pitäkää hyvää huolta tästä kirkosta ja tulkaa rohkeasti usein sen alttarin äärelle kuulemaan Jumalan sanan ohjausta ja lohdusta, rukoilemaan häntä ja viettämään pyhää ehtoollista.

Raamatussa seurakuntaa verrataan Jumalan perheeseen. Tuntuu kuin kirje efesolaisille olisi osoitettu suoraan Varpaisjärvelle ja sen kivikirkkoon kokoontuneelle seurakunnalle, kun siinä lausutaan: ”Kristus on avannut meille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen” (Ef. 2:18-22).

Tänään tämä sana rohkaisee teitä kaikkia: Muistakaa, että te ette ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen. Tätä hengellistä kotia ja perhettä edustaa teille tämä seurakunta, Varpaisjärven seurakunta. Eivät sen jäsenet tai työntekijät ole täydellisiä tai erehtymättömiä. Mutta ei seurakunnan pyhyys perustu jäsenten pyhyyteen, vaan Kristukseen ja hänen läsnäoloonsa täällä. Tehkää tästä seurakunnasta hengellinen koti, joka on lämmin ja kodikas, vieraanvarainen ja ystävällinen. Tehkää tästä seurakunnasta koti, jossa on tilaa nuorille ja vanhoille, vahvoille ja heikoille, uskoaan rohkeasti tunnustaville, mutta myös sitä arasti tunnesteleville.

Tänään Mikaelin päivän Raamatun lukukappaleissa puhutaan enkeleistä. Ja päivän evankeliumissa Jeesus asettaa silmiemme eteen lapsen sanoen: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut – heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Varpaisjärven kirkko, enkelit ja lapset kuuluvat tänään periaatteellisesti yhteen. Miten, millä tavalla?

Ne kaikki kertovat pohjimmiltaan siitä, miten hyvä Jumala lähestyy meitä ihmisiä ja miten me voimme päästä kosketuksiin itse Kaikkivaltiaan kanssa.

Me emme usko Jumalaan, joka on laittanut maailman alulle ja jättänyt sen sitten oman onnensa nojaan. Me emme usko Jumalaan, joka on muuttunut kuuroksi ja mykäksi luomalleen ihmiselle. Kun me lausumme uskontunnustuksen, me tunnustamme siinä uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan, joka on kiinnostunut luomastaan ihmisestä, joka tahtoo ilmoittaa meille itsensä, joka lähestyy ja puhuttelee meitä ja joka odottaa, että me vastaamme hänen puhutteluunsa elämällämme.

Jumala lähestyi erityisellä tavalla ihmisiä Israelin kansa kautta, kun hän kuuli sen hädän ja vapautti sen Egyptin orjuudesta. Hän ilmoitti lakinsa Siinain vuorella ja solmi liiton kansansa kanssa. Ja kun kansa lankesi palvelemaan vieraita jumalia ja unohti köyhä ja sorretut, Jumala lähetti profeetat, joiden välityksellä hän nuhteli ja ojensi, mutta myös kutsui ja rohkaisi takaisin yhteyteensä.

Enkelit ovat yksi tapa, jolla Jumala on lähestynyt ihmisiä. Enkeli tulee sanasta angelos, joka tarkoittaa viestin viejää. Enkelin yksi virka on siis välittää sanoma, joko itse Jumalalta, maailman Luojalta. Uskon, että näin voi tapahtua yhä tänään. Mutta uskon myös, että tällainen enkelin puuttuminen peliin on aina poikkeuksellista. On oikeastaan merkillistä, että Raamatun kertomuksissa enkelin ensimmäinen sana on usein: ”Älä pelkää.” Tällä rauhoittelevalla sanalla aloittaa asiansa enkeli, joka ilmoittaa Marialle Jeesuksen tulevasta syntymisestä tai paimenille jo tapahtuneesta Vapahtajan syntymisestä.

Enkelit ovat yksi, mutta ei ainoa tapa, jolla Jumala lähestyy meitä, ilmoittaa meille itsensä ja tulee luoksemme. Yksi niistä on Raamatun kirjoitettu sana. Niinhän ikivanhan perinteen mukaisesti seurakunta vastaa kuultuaan Raamatun lukukappaleen: ”tämä on Jumalan sana – Jumalalle kiitos.” Toinen niistä on kokoontuminen Kristuksen nimeen ja hänen nimensä julistaminen. Niinhän Jeesus itse lupaa: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä itse olen heidän keskellään.” Kolmas on kasteen sakramentti, jonka asettamisen sanoissa kuulemme jälleen läsnäolon lupauksen: ”Kastakaa kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asi.” Viides Kristuksen lähestymisen ja läsnäolon tapa liittyy ehtoolliseen: ”Ottakaa ja syökää. tämä on minun ruumiini, ottakaa ja juokaa, tämä on minun vereni malja.” Siellä, missä vietämme pyhää ehtoollista, Vapahtaja on itse leivässä ja viinissä läsnä meidän keskellämme.

Rakkaat Varpaisjärveläiset. Eivätkö esivanhempamme raahanneet Loutekalliosta kivet tänne perimmältään juuri näiden Jumalan läsnäolon lupausten takia? Eikö tämä kirkko ole rakennettu paikaksi, jossa Jumala voisi lähestyä meitä Raamatun sanoissa, evankeliumin julistamisessa, kasteen vedessä ja ehtoollisen leivässä ja viinissä? Eikä tämä kirkko ole rakennettu siksi, jotta sinä voisit päästä kosketuksiin elävän Jumalan kanssa, tulla hänen armahtamaksi, hoitamaksi ja auttamaksi ja elää hänen rakastavassa yhteydessään?

Vielä on sanottava kaksi tapaa, jolla Raamatun mukaan itse Kristus lähestyy meitä ja tulee luoksemme. Ne liittyvät erityisesti siihen, mitä tapahtuu täällä kirkossa, mutta myös sen ulkopuolella jumalanpalveluksen jälkeen.

Matteuksen evankeliumissa hän asettaa eteemme köyhät, vangit, nälkäiset, janoiset ja sairaat ja sanoo: ”Sen, mikä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette tehneet minulle.” Kristus siis tulee luoksemme köyhissä. Tämän johdosta diakonia annetaan kirkkomme järjestyksessä sekä seurakunnan että jokaisen seurakuntalaisen tehtäväksi.

Entä mitä hän sanoo tämän päivän evankeliumissa: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen. se ottaa luokseen minut.” Ajatelkaa te äidit ja isät, isovanhemmat ja kummit, opettajat ja lastenohjaajat, kaikki me, jotka elämme tavalla tai toisella lasten keskellä: Se joka Kristuksen nimessä ottaa luokseen yhdenkin lapsen, se ottaa luokseen itse Kristuksen. Tämä on suurenmoinen lupaus ja hengellinen tehtävä kaikille, jotka kohtaavat lapsia kotona tai työssä.

Jumala lähestyy ja puhuttelee meitä monin tavoin. Laissa ja profeetoissa, enkeleissä ja omassatunnossa, sanassa ja sakramenteissa, lapsissa ja köyhissä. Emmekö tahtoisi kuulla hänen monenlaisen puhuttelun? Emmekö tahtoisi vastata hänen puhutteluunsa? – Siksi nousemme ja tunnustamme yhteisen kristillisen uskomme.