Jumala on ensimmäinen

Kristillinen seurakuntakunta, rakkaat papiksi vihittävät,

Yhteisessä jumalanpalveluksessa tulemme aina pyhän ja kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen eteen – niin myös tässä messussa, jossa vihitään kaksi uutta pappia hiippakuntaamme ja koko Kristuksen kirkkoon. Jumalanpalvelukseen tulemme Jumalan kasvojen eteen kuulemaan hänen pyhää sanaansa, tuomaan hänelle ilomme ja surumme rukouksissa ja virsissä ja kohtaamaan hänen pyhässä ehtoollisessa.

Mutta pyhäinpäivänä edessämme ovat myös monen ihmisen kasvot. Tänään mielessämme ovat edesmenneiden läheistemme kasvot: isän tai äidin kasvot, rakkaan sukulaisen tai ystävän kasvot – ehkä myös rakkaan puolison tai oman lapsen kasvot. Nuo kasvot tuovat mieleen rakkaita muistoja, hyviä yhdessä olon hetkiä, hymyä ja hauskoja sattumuksia, tietenkin myös vastoinkäymisiä tai vastakkainasetteluja.

Kun ajattelemme edesmennyttä läheistä, on usein vaikea ymmärtää, kuinka niin nopeasti ja peruuttamattomasti kaikki voi muuttua. Kun katson muistotilaisuudessa tai kotimme seinällä valokuvaa rakkaasta ihmisestä, on vaikea tajuta, kuinka niin elävästä voi tulla niin kuollut, kuinka niin lähellä oleva ihminen voidaan viedä niin kauas, kuinka niin läsnä oleva ystävä voi äkkiä olla niin poissa.

Jokin osa meissä ymmärtää, että kuolema kuuluu jokaisen ihmisen osaan, niin minun kuin jokaisen rakkaani osaan. Toinen osa meissä kiemurtelee ja kapinoi tätä vastaan. Tuntuu, että on parempi unohtaa oma katovaisuus. Kuolema on niin lopullinen ja niin tuntematon.

Lämpimien muistojen lisäksi edesmenneen rakkaan kasvot herättävät kysymyksen, missä hän nyt on. Onko hän päässyt Jumalan luo taivaan iloon ja juhlapöytään? Vai onko hän saanut torjuvan vastauksen Kristuksen tuomioistuimen edessä? Samalla se herättää kysymyksen, voinko minä päästä taivaaseen? Kysymys koskettaa meitä jokaista – ja aivan erityisellä tavalla myös teitä papiksi vihittäviä, niin ihmisinä kuin tulevina sielunpaimeninakin. Teiltä ihmiset odottavat vastausta siihen, mistä voin löytää elävän Jumalan, miten voin päästä hänen yhteyteensä, miten voin välttää kadotuksen ja päästä taivaan iloon yhdessä toisten kanssa?

Kuolema paljastaa ehkä kaikkein kirkkaimmin ja kipeimmin Luoja ja luodun välisen eron. Kun me tulemme pyhän ja kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen eteen, me emme selviä esittämällä vaatimuksia tai esittelemällä saavutuksia. Ihmisten välisiä suhteita säätelevät muun muassa ihmisoikeudet, niin kuin pitääkin. Mutta Jumalan edessä ei auta vetoaminen omiin oikeuksiin. Hän sallii meidän sairastua ja kuolla, vaikka ihmisoikeuksien näkökulmasta niin ei saisi tehdä. Kuolinvuoteella ei auta sanoa: jos et paranna, jos et pelasta, teen sinusta valituksen Euroopan ihmisoikeuskomissiolle tai kantelun Kuopion tuomiokapitulille. Jumalan edessä ei myöskään auta esitellä omia saavutuksia: katso kuinka vahva on uskoni ja kuinka kunnialliset tekoni. Hyvään yritykseenkään ei auta vedota. Kuolema saa sokeankin näkemään ja kuuron kuulemaan, että Jumalan eteen tullaan köyhinä ja nöyrinä.

Pian te, hyvät papiksi vihittävät, annatte pappislupauksen. Siinä te muun muassa lupaatte pysyä Jumalan sanaan eli Raamattuun perustuvassa kirkon tunnustuksessa. Tuon kirkon tunnustuksen ensimmäinen ja kaiken läpäisevä vakaumus on tämä: Pelastuksen asiassa Jumala on ensimmäinen, varsinainen ja ainoa aloitteen tekijä. Tämän vakaumuksen varaan kaikki rakentuu, tätä uskoa kaikki kirkon työ heijastaa.

Vanhasta testamentista muistamme Jumalan kymmenen käskyä. Ne ilmaisevat, miten Jumala tahtoo meidän elävän. Mutta muistatteko, mitä tapahtui ennen sitä? Jumala teki ensin aloitteen ja pelasti kansansa Egyptin orjuudesta, vasta sitten hän ilmoitti lakinsa. Ensin hän nostaa, pelastaa ja armahtaa, vasta sitten ohjaa oikeaan elämään. Pelastus on jo alussa, ei vasta lopussa.

Tämä sama toteutuu myös Jeesuksen vuorisaarnassa, jonka alussa olevat autuudenlauseet meille julistettiin päivän evankeliumissa. Vuorisaarnassa Kristus kyllä ohjaa meitä oikealle tielle puhumalla lähimmäisen rakkaudesta ja kehottamalla rukoilemaan vihollisten puolesta. Mutta aivan ensimmäiseksi hän julistaa meidät autuaiksi, siis sellaisiksi, jotka ovat saaneet hyvän osan ja pelastuksen. ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset, he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset, he perivät maan. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat, heidät armahdetaan.”

Nämä Jeesuksen autuuden lauseet olivat ja ovat jotakin täysin uutta ja erilaista. Myös Vanhassa testamentissa ja kreikkalaisessa filosofiassa tunnettiin samantyyppisiä autuudenlauseita. Niissä ohjattiin joko oikean lain noudattamiseen tai sitten maalliseen hyvinvointiin. Esimerkiksi Siirakin kirjassa sanotaan: ”Yhdeksän on, joita mielessäni kiitän onnellisiksi, kymmenestä olen valmis kertomaan: se, joka saa iloita lapsistaan, se, joka elinaikanaan näkee vihamiestensä tuhon. Onnellisen se, joka elää ymmärtäväisen vaimon kanssa, se joka ei hairahdu puheissaan.”

Jo oma kokemuksen perusteella on helppo olla samaa mieltä: onnellinen se, joka elää ymmärtäväisen vaimon kanssa. Mutta Jeesuksen sanat poikkeavat näistä kahdella tavalla. Ensiksi, niissä ei vaadita mitään, vaan julistetaan kuulija autuaaksi. Ne eivät kehota meitä mihinkään, vaan ne tekevät meistä pelastettuja. Itse asiassa Jeesus julistaa aivan ensimmäiseksi autuaaksi ”hengessään köyhät”. Köyhähän on ihminen, jolla ei ole mitään, jolta puuttuu kaikki. Siksi Jeesuksen sana koskettaa aivan erityisesti niitä, jotka tuntevat, että heillä ei ole yhtään uskoa ja luottamusta eikä yhtään rakkautta ja muita hyveitä. Juuri tällaisille nöyrille ja itsessään tyhjille Jeesus lausuu hämmästyttävät lupaukset: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, heidän on taivasten valtakunta.” Toiseksi Jeesuksen autuuden lauseet eivät puhu vain maallisesta onnesta, vaan taivaallisesta ilosta. Ne eivät lupaa vain ajallista hyvää, vaan myös ikuisen elämän. Näin siis jo Vuorisaarnan rakenne paljastaa, että pelastuksen asiassa Jumala on ensimmäinen, varsinainen ja ainoa aloitteen tekijä.

Rakkaat seurakuntalaiset. Myös meidän elämässämme Jumala on ensimmäinen ja ainoa aloitteen tekijä. Hän on jo kasteessa ottanut meidät yhteyteensä, vuodattanut meihin armonsa, tehnyt meidät osallisiksi Kristuksesta ja kaikista hänen teoistaan ja antanut Pyhän Hengen lahjan. Tämä antaa meille ilon ja turvan, kiitollisuuden ja rauhan. Myös sinun elämässäsi Jumala on tehnyt aloitteen, ottanut yhteyteensä ja tehnyt pelastuksessa osalliseksi.

Mutta tämä iloinen vakaumus ei saa johtaa siihen, että käymme välinpitämättömiksi tai alamme elämään vain itseämme varten. Meitä kutsutaan lausumaan iltarukous, osallistumaan yhteiseen jumalanpalvelukseen ja kantamaan vastuuta toisistamme perheen jäsenenä, seurakunnan jäsenenä, yhteiskunnan ja viime kädessä koko ihmiskunnan jäsenenä. Niinhän Jeesuskin tekee vuorisaarnassa. Ensin hän julistaa ja tekee autuaiksi meidät hengellisesti köyhät. Ja sen jälkeen hän kehottaa meitä loistamaan suolana ja valona maailmassa. ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne joka on taivaissa.”

Se, että Jumala on ensimmäinen ja varsinainen aloitteen tekijä pelastuksen asiassa, tuo meille rauhan ja levon myös tänään pyhäinpäivänä, kun muistamme ja ikävöimme rakkaitamme. ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Tämän lupauksen nojalla saamme jättää heidät hyvän Vapahtajan huomaan ja uskoa, että läheisemme odottavat meitä hänen luonaan taivaan ilossa.

Rakkaat papiksi vihittävät, Anne ja Antti. Myös teidän elämässänne Jumala on ensimmäinen, varsinainen ja ainoa aloitteen tekijä. Te saatte elää ja iloita tästä ilosanomasta. Tänään se merkitsee myös sitä, että hän itse on kutsunut teidät pappisvirkaan, hän itse antaa teille armolahjansa, hän itse varustaa ja lähettää teidät evankeliumin työhön. Auttakaa ihmisiä taivastielle. Juuri teitä koskevat rohkaisun sanat ja ohjeet 1. Timoteuskirjeessä: ”Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa. Lue seurakunnalle pyhiä kirjoituksia, kehota ja opeta ahkerasti siihen saakka, kun tulen. Älä lyö laimin armolahjaa, jonka sait silloin, kun vanhimmat profeettain sanojen perusteella panivat kätensä sinun päällesi. Huolehdi tästä kaikesta ja toimi näin, jotta kaikki näkisivät sinun edistymisesi. Valvo itseäsi ja opetustasi, pidä kiinni näistä ohjeista! Silloin pelastat sekä itsesi että ne, jotka kuulevat sinua” (1. Tim. 4:12-16).