Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan

Sisaret ja veljet Kristuksessa, rakkaat papiksi vihittävät,

Tänään pyhäinpäivänä muistamme erityisesti edesmenneitä rakkaitamme. Illalla jumalanpalveluksessa sytytetään kynttilä jokaisen vuoden aikana kuolleen seurakuntalaisen muistolle ja rukoillaan heidän puolestaan.

Päivä on erityisen koskettava niille, jotka ovat joutuneet äskettäin viettämään läheisen omaisen tai ystävän hautajaisia. Heille tämä päivä tuo pintaan rakkaat kasvot ja lämpimät muistot, ja siksi usein myös ikävän ja kaipauksen. Toisille tämä pyhäpäivä on terveellinen muistutus elämän katoavaisuudesta. Memento mori, muista omaa kuolevaisuuttasi, sanoivat jo antiikin viisaat eläville. Hän siirtyi enemmistöön, he sanoivat kuolleesta.

Pyhäinpäivä koskettaa pappia, myös teitä papiksi vihittäviä, sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti. Hautajaisten toimittaminen ja surevien kohtaaminen on yksi tärkeä osa papin työtä. Ja olemmehan mekin ihmisiä, jotka joudumme suremaan edesmenneitä rakkaitamme.

Pyhäinpäivä loihtii esiin melkein väkisin kysymyksen toivosta ja epätoivosta. Varsinkin tiukassa paikassa, esimerkiksi lähteisen kuolemassa tai omassa sairastumisessa, toivo ja epätoivo tuntuvat kamppailevan meissä. Tutkijoiden mukaan Holokaustin tapaisissa ääriolosuhteissa selvisivät parhaiten ne, jotka kykenivät säilyttämään toivonsa.

Mutta toivo ei ole asenne, jonka voimme jotenkin käskeä ja komentaa esille itsessämme. Mistä se oikein tulee? Ja ennen kaikkea, onko sillä mitään meidän mielestämme riippumatonta perustaa tai pohjaa?

Länsimaissa monet ihmiset laittavat toivonsa tieteeseen. Tiede onkin erittäin hyvä ja vahvaksi osoittautunut tiedon hankinnan menetelmä. Tiede antaa tietoa, mutta antaako se toivoa? Ehkä lyhyellä ajalla. Voimme ajatella, että sähköautojen ja tuulivoiman kaltainen vihreä teknologia tuo ainakin helpotusta meneillään olevan ympäristökriisiin.

Tarkemmin ajatellen tiede ei tarjoa minkäänlaista perustaa toivolle. Biologia voi luvata sinulle kaksi täysin varmaa asiaa: ensiksi, että sinä tulet kuolemaan, toiseksi, että ihmiskunta tulee aivan yhtä varmasti kuolemaan, enemmin tai myöhemmin. Ilmastotiede lupaa, että tällä menolla ennemmin, sillä tutkimus tuo jatkuvasti uutta tietoa siitä, että ilmastonmuutos on paljon pidemmällä kuin olemme halunneet tunnustaa. Fysiikka voi luvata sinulle, että aurinko tulee sammumaan ja että entropian laajeneminen tulee vääjäämättä johtamaan lämpökuolemaan. Silloin sammuvat maailmankaikkeuden valot. Näiden kylmien faktojen valossa on vaikea nähdä, miten tiede voisi antaa minkäänlaista perustaa toivolle. Se antaa tietoa, mutta ei toivoa.

Toisaalta emme kuitenkaan voi elää ilman toivoa. Jokainen meistä tarvitsee toivoa kokeakseen elämänsä mielekkääksi. Toivo kannattelee elämää ja saa meidät suuntautumaan tulevaisuuteen. Ilman toivoa elämästä katoaa ilo ja tekemisestä mieli. Toivoa siis tarvitaan, mutta ankaran tieteellinen maailmankuva ei sitä tarjoa, eivät myöskään ateistiset ideologiat. Insinöörikielellä voisi todeta: Houston, we have a problem. Mistä siis löytää järkevä ja kestävä perusta toivolle?

Kristillisessä uskossa toivo perustuu ennen kaikkea lupaukseen, nimittäin Jumalan omaan lupaukseen. Vanha testamentti kertoo siitä, että maailma on syntynyt Jumalan tahdosta ja hänen rakkaudestaan. Maailman Luoja kannattelee elämää nyt ja aina. Vanha testamentti on täynnä lupauksia Jumalan lähettämästä Messiaasta, Pelastajasta, joka vapauttaa ihmisen synnin vankilasta ja kuoleman orjuudesta. Matteuksen evankeliumissa, josta myös päivän evankeliumiteksti on, korostuu aivan alusta lähtien ajatus profeettojen lupauksista ja niihin perustuvasta toivosta, joka on täyttynyt Jeesuksessa Kristuksessa. Ja Matteuksen evankeliumissa juuri autuuden lauseet ovat se kohta, jossa Jeesus Kristus ensimmäisenä avaa suunsa.

Autuas merkitsee onnellista, onniteltavaa ihmistä, jolle Jumala osoittaa lempeyttä ja joka on päässyt Jumalan yhteyteen. Siksi autuuden lauseissa on kysymys Jumalan lupauksissa, joihin meidän toivomme voi kiinnittyä. Se edellyttää, että sijoitat näihin autuuden lauseisiin rohkeasti itsesi ja ajattelet, että Jeesus Kristus puhuu juuri sinulle:

”Autuaita ovat hengessään köyhät,

sillä heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita murheelliset:

he saavat lohdutuksen.

Autuaita kärsivälliset:

he perivät maan.

Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:

heidät ravitaan.

Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:

heidät armahdetaan.

Autuaita puhdassydämiset:

he saavat nähdä Jumalan.

Autuaita rauhantekijät:

he saavat Jumalan lapsen nimen.

Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:

heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri.”

Jeesuksen lupaukset koskevat sekä tätä elämää että tulevaa. Hän tahtoo meidän edistävän vanhurskautta, oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja Kristuksen nimen tuntemista. Ja hän lupaa palkan taivasten valtakunnassa, sen ikuisessa ilossa, sen illattomassa päivässä. Tämän lupauksen nojalla meillä on myös jälleen näkemisen toivo, ei siksi, että me olisimme sen ansainneet, vaan siksi, että Jumala on uskollinen omalle lupaukselleen.

Rakkaat papiksi vihittävät. Jumalan lupauksen varassa astutaan myös pappisvirkaan. Muussa varassa siihen ei kannata astuakaan. Tänään teille luetaan Jumalan sanaa, joka kertoo, mitä Jumala teille lupaa ja mihin hän teitä kehottaa.

Ensiksi ne puhuvat valinnasta. Jeesus sanoo: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät”. Voi olla, että joskus olette vikuroineet kutsua vastaan – niin pitkääkin. Mutta luottakaa tänään Kristuksen sanaan: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.”

Toiseksi ne puhuvat pappisviran tehtävistä. Papin tulee kastaa, julistaa evankeliumia, toimittaa ehtoollista ja rukoilla, jotta ihmiset voisivat päästä osalliseksi Jumalan armosta.

Kolmanneksi Raamatun lukukappaleet puhuvat armolahjasta: ”Älä lyö laimin armolahjaa, jonka sait silloin, kun vanhimmat profeettain sanojen perustella panivat kätensä sinun päällesi.” Papiksi vihkiminen ei ole vain ulkoinen tapa, vaan se välittää karisman, Pyhän Hengen armolahjan. Kun sinä julistat evankeliumia, lausut synninpäästön, kastat lapsen tai toimitat ehtoollisaineiden pyhittämisen, Pyhä Henki itse toimii sinun kauttasi, ei siksi, että sinä olisit muita pyhempi, vaan siksi, Jumala niin lupaa ja jotta seurakuntalaisissa vahvistuisi usko, toivo ja rakkaus. Siksi on johdonmukaista, että Jumalan sana kehottaa teitä myös näyttämään ihmisille hyvää esimerkkiä ”puheissa ja elämäntavoissa, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa” (1. Tim. 4:12).

Rakkaat seurakuntalaiset. Armolahja ei koske vain papiksi vihittäviä, sillä päivän pyhät tekstit muistuttavat: ”Armolahjoja on monenlaisia”. Siksi ne kehottavat: ”Palvelkaa kukin toisianne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina.”

Kehotankin siis teitä papiksi vihittäviä ja teitä seurakuntalaisia turvaamaan rohkeasti Jumalan armoon. Siihen kehottaa meitä myös virsi 270, joka kiteyttää osuvasti sekä termodynamiikan lain että koko kristillisen uskon, kun se lausuu: ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.” Fysikaalisessa mielessä kaikki todellakin loppuu aikanaan. Mutta Jumalan armo, se ei lopu milloinkaan. Siinä on perimmäinen ja varma toivomme. Siksi tuomiokirkon alttarilla lukee: Ave Crux, spes unica. Terve risti, ainoa toivo.