Kaste, elinikäinen kausikortti

Tänään Kajaanin kirkossa meitä on koolla noin 500 ihmistä. Määrä perustuu suntion arvioon, tarkkaa lukua emme tiedä, koska tänne ei myydä pääsylippuja, kuten Kajaanin Hokin tai Hakan peleihin. Kaste antaa kirkkoon kausikortin, elinikäisen.

Meitä on siis 500 erilaista kertomusta. Kertomusta siitä, kenen kotiin synnyimme, keiden kanssa kasvoimme ja miksi meistä tuli juuri tällaisia. Toivon, että sinun elämäsi kertomukseen on mahtunut ystäviä ja ilon ja onnen kokemuksia. Siitä olen varma, että jokaisen meidän kertomukseen kuuluu myös erilaisia haavoja, surua ja kärsimystä, vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Ne kuuluvat ihmisen osaan. Iso kysymys on, miten sinun elämäsi kertomus jatkuu.

Tänään olemme tulleet myös yhden ja yhteisen kertomuksen äärelle. Rippikoulussa paukuttelemme ulkoa uskontunnustuksen, jotta osaisimme siihen varmasti ja vapautuneesti liittyä jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että apostolinen uskontunnustus on oikeastaan kertomus?

Se on kertomus kolmiyhteisestä Jumalasta ja hänen teoistaan. Se on suuri kertomus Jumalan rakkaudesta ja kärsivällisyydestä sinua ja minua kohtaan. Tunnustamme siinä, että Jumala on hyvyydessään luonut kaiken, antanut meille elämän ja monia lahjoja nautittavaksi. Vaikka me ihmiset olemme kääntäneet selkämme Jumalalle ja kääntyneet hakemaan omaa hyvää, Jumala etsii meitä. Hän on lähettänyt Kristuksen ja paljastanut armahtavat kasvonsa. Kristuksessa hän kutsuu meitä pelastavaan yhteyteensä tässä elämässä ja tulevassa.

Tämä armo ja pelastus ei ole tarkoitettu yksin sinulle etkä voi sitä yksin saavuttaa. Niinpä uskontunnustuksen kertomuksen lopussa puhutaan myös kirkosta ja seurakunnasta, siis myös Kajaanin seurakunnasta, vaikka Kajaania ei nimeltä mainitakaan.

Tämän pelastuksen yhteyteen tullaan pyhässä kasteessa ja sitä eletään todeksi seurakunnassa. Siellä ruokitaan uskoa sanan julistuksessa ja tarjotaan syntien anteeksiantamusta synnin päästön sanoissa ja ehtoollisen sakramenteissa. Kun elämme seurakunnassa ja kun roikumme kiinni Jumalan sanan lupauksissa ja sakramenttien tarjoamassa armossa, silloin voimme päästä perille ja saavuttaa ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän, joihin uskontunnustus loppuu.

Tämä on siis uskontunnustuksen kertomus, suuri sanoma Jumalan kärsivällisyydestä ja pelastavasta työstä aikojen alusta sen päättymisen saakka. Mutta huomasitko, että aivan kuten sinun oman elämäsi tulevaisuus, myös tuo uskontunnustuksen kertomus on avoin, kesken. Niinhän toinen uskonkohta päättyy futuurissa: ”Ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

Jouluna, pääsiäisenä ja helluntaina juhlimme jotakin, joka on jo tapahtunut. Tänään tuomiosunnuntaina ja Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina juhlimme jotakin, joka on vielä edessä.

En ole ehkä ainoa, joka kuuntelee päivän Raamatun lukukappaleita aralla mielellä. Kaikki ne piirtävät eteemme kuvan tilinteon päivästä, tilasta, jolloin minun on vastattava kaikista sanoistani ja teoistani ja myös tekemättä jättämisistä.

Vaikka ajatus vähän aristuttaa, en silti haluaisi pyristellä tuon tilinteon kuvan alta liian pian pois. Uskon, että tilinteon ajatuksessa voi olla myös oma viisautensa.

Nuorempana osallistuin tutkijaseminaariin, jossa tutkijatoverini teki väitöskirjaa suomalaisesta lähetystyöstä eräässä aasialaisessa maassa 1900-luvun alkupuoliskolla. Paljastui, että tässä kulttuurissa lähetystyöntekijöiden oli vaikeaa kääntää Uuden testamentin synnin käsitettä, koska sellaiselle ei tuossa kulttuurissa ollut käännösvastinetta.

Aluksi ajattelin, että onpa hieno kulttuuri: siinähän pääsee elämästä kepeästi ja helposti. Tarkemmin ajatellen asia oli monimutkaisempi. Tuossa kulttuurissa paha tai väärä teko oli mielekäs vain siinä tapauksessa, että ihminen jäi siitä kiinni. Varkaus muuttui siis pahaksi teoksi vasta, jos se paljastui, tuli yhteisön näkyville, muiden tietoon. Mitä tästä seuraa yhteiselämän kannalta?

Tällaisessa kulttuurissa on ainakin kaksi hankalaa piirrettä. Ensiksi kuinka voit luottaa toiseen, jos hän voi periaatteessa tehdä mitä tahansa, kunhan ei jää siitä kiinni. Miten sellainen ajattelu voi luoda luottamuksen kulttuuria? Toiseksi, jos väärästä tai häpeällisestä asiasta sitten jää kiinni, kuinka kukaan voi kuvitella saavansa anteeksi ja pääsevänsä uuteen alkuun. Onko kasvojen menetyksestä muuta ulospääsyä kuin yhteisöstä karkotus tai hengen riistäminen itseltä?

Sisaret ja veljet, kun uskontunnustus puhuu kaikkitietävästä Jumalasta ja viittaa tulevaan tilintekoon, se haastaa meitä kantamaan vastuuta ja kasvamaan omantunnon ihmisinä. Emme voi ajatella, että voin elää kuin sika pellossa, kunhan en jää siitä kiinni. Elämme joka päivä ja joka hetki Jumalan kasvojen edessä. Häneltä olemme saaneet elämän ja kaiken hyvän lahjaksi, hänelle myös vastaamme koko elämällämme.

Tuomiosunnuntain yksi sanoma on siis tämä: tulee aika ja on jo, jolloin totuus tulee esille ja kaikki tulee näkyväksi. Silloin myös se vääryys, jota sinä olet kokenut, tulee punnittavaksi.

Mutta tämä ei ole tämän pyhän ainoa sanoma. Päivän evankeliumi muistuttaa siitä, että Jumala ei arvioi meitä mielivaltaisesti, vaan sen mukaan, kuinka armollisia ja lempeitä me olemme lähimmäisillemme, erityisesti niille, joilla ei ole yhtään mitään.

Kristus lupaa tulla luoksemme kasteen vedessä, ehtoollisen leivässä ja Jumalan sanan julistuksessa. Mutta tämän päivän evankeliumi muistuttaa meitä siitä, että hän tulee luoksemme myös nälkäisissä, janoisissa, alastomissa, sairaissa ja vangituissa.

Tuona aikana Galileassa, siellä missä Jeesus eli ja toimi, noin 97 % ihmisistä oli arvioiden mukaan köyhiä. Monilla heistä ei todellakaan ollut mitään: ei ruokaa, ei kotia, ei edes vaatteita. Roomalaiset miehittäjät saattoivat mielivaltaisesti vangita kenet tahansa.

Tänään Kajaanin pakkasissa vastaamme ei onneksi kävele aivan konkreettisesti alastomia köyhiä, mutta silti täällä Kristus tulee luoksemme niissä, joilla on vaikeaa, jotka sairastavat, surevat kuoleman surua, kärsivät yksinäisyydestä tai masennuksesta. He ovat – ja tämä on tuomiosunnuntain toinen sanoma – he ovat Kristuksen läsnäolon merkkejä meidän keskellämme. Emmekö siis olisi heille lempeitä ja tarjoaisi auttavan kätemme?

Tuomiosunnuntain kolmas ja ehkä tärkein sanoma on tämä: tilinteon päivänä meidän ei tarvitse pelätä tuomaria, joka on tuntematon ja mielivaltainen. Meidän ihmisten kiusauksena on tuomita helposti kasvojen mukaan, omien mieltymysten ja antipatioiden mukaan.

Tänään uskontunnustus julistaa meille, että tilinteon päivänä meidät vastaan ottaa Kristus, Hyvä Paimen, Rauhan Ruhtinas, Syntisten ystävä, hän, joka on itse nähnyt vaivaa meidän hyväksi, kärsinyt puolestamme ja ylösnousemuksellaan valmistanut meille tien ikuiseen iloon.

Älä siis ujostele äläkä pelkää. Luota siihen, että Hyvä Paimen on sinun armahtajasi. Hän näkee sinut sellaisena kuin olet, hän hyväksyy heikonkin uskon, hän armahtaa jokaisen kompurointinsa tunnustavan. Luota siis siihen, että uskontunnustuksen kertomuksen päätös ”ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään” koskee kerran ja jo nyt sinun elämäsi kertomusta.