Kiitollisuus on kaiku ja vastaus Jumalan armoon

Evankeliumi: Matt. 11:25-30

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Kunnioitetut sanankuulijat,

Pari vuotta sitten tutustuin seurakunnan luottamushenkilöiden opintomatkalla lempeään vanhukseen, sanotaan häntä vaikka Sylviksi. Istuimme vastapäätä junassa matkalla Wittenbergistä Berliiniin. Rauhallisesti Sylvi alkoi kertoa meille matkaystäville pitkästä elämästään. Ihmettelin mielessäni, kuinka täynnä se oli monia, kohtuuttomalta tuntuvia vastoinkäymisiä. Hänellä oli kaikki syy tyytymättömyyteen, jopa katkeruuteen.

Hän kertoi vaikeasta avioerosta. Ja tuijotti sitten hiljaisena junan ikkunasta kaukaisuuteen. Pian katse kirkastui ja Sylvin kasvoille levisi hymy: ”Vuan siitä oon kiitollinen, jotta suattiin niin ihania lapsia.”

Sylvi löysi uuden onnen, mutta myöhemmin uusi aviopuoliso sairastui vakavasti ja Sylvistä tuli omaishoitaja. Jälleen vakava hiljaisuus. Ja sen jälkeen lempeä hymy: ”Vuan siitä oon kiitollinen, jotta sain niin ihanan miehen ja suattiin monia hyviä vuosia.”

Sitten hän kertoi omaishoitajan raskaasta arjesta. Hiljaisuus, ja sitten liikutus: ”Vuan siitä oon kiitollinen, jotta on suatu tukkee ja appuu ja hoettoo, ja tällekkii retkellen piäsin iliman tein.”

Vuosi matkan jälkeen Sylvi löydettiin kotinsa lattialta. Hän oli saanut aivoinfarktin ja maannut vuorokauden tiedottomana. Lääkäreiden ennuste oli huono. Lopulta kävi niin, että viime pääsiäisenä tapaisin hänet hymyilevänä kirkkokahveilla: ”Vuan siitä oon kiitollinen, jotta sain elämässä jatkoajan.”

Rakkaat sanankuulijat, sain Sylviltä silmiä avaavan oppitunnin kiitollisuuden voimasta.

Kiitollisuus on arvokasta, mutta miksi se on usein niin vaikeaa? Millaisia verhoja on sen edessä?

Ensimmäinen verho on ulkopuolellamme. Maailmassa on paljon kärsimystä ja aitoja ongelmia. Merikaapelit katkeilevat, velkaantuminen uhkaa, työmarkkinoilla kuohuu, ilmasto lämpenee ja lasten kärsimys sodissa särkee sydämen. Kärjistynyt keskusteluilmapiiri vaikeuttaa ratkaisujen löytämistä Suomessa ja maailmalla. Poliitikon tuskaa lisää se, että osa – oikeastaan suurin osa – ongelmista on pirullisia: hyvän ja pahan sijasta on valittava kahden pahan välillä. Eikä maailman kaikkiin ongelmiin edes löydy ratkaisua lainsäädännön tai politiikan avulla – oman elämän kriiseistä puhumattakaan.

Det andra draperiet reser sig inom oss. Vi människor har en utmärkt tendens att bli missnöjda. Vi är duktiga på att fokusera på det vi saknar, det som är fel. Glaset är halvtomt.

I bästa fall leder missnöjet till att vi kavlar upp ärmarna och rättar till saker och ting. Men ett principfast, ingrott och kroniskt missnöje kan till och med utsätta oss för psykiska problem.

Toinen verho nousee sisältämme. Meillä ihmisillä on erinomainen taipumus tyytymättömyyteen. Olemme taitavia kiinnittämään huomiomme siihen, mitä meiltä puuttuu, mikä on pielessä. Lasi on puoliksi tyhjä. Parhaimmillaan tyytymättömyys johtaa käärimään hihat ja korjaamaan epäkohtia. Mutta periaatteellinen, pinttynyt, kroonistunut tyytymättömyys voi jopa altistaa mielenterveyden ongelmille.

Katkeruus tai kadehtiminen voivat olla myös yhteiskunnallisesti ongelmallisia. Kun kroonista tyytymättömyyttä kokevat liittyvät yhteen ja kiihdyttävät toisiaan, se tuskin vahvistaa yhteiskuntarauhaa. Äärimmilleen kiihdytetty tyytymättömyys on ääriliikkeiden käyttövoima.

Kolmantena peittona kiitollisuuden edessä voi olla myös ylpeyden verho ja kohtuuttomien odotusten verho. Olemme taitavia antamaan kunnian itsellemme ja vaatimaan etuuksia. Kiitollisuus sitä vastoin vaatii nöyryyttä. Se syntyy siitä havainnosta, että saan jotakin hyvää lahjaksi ulkopuolelta. Hyvää, lahjaksi, ulkopuolelta. Tätä havaintoa kantaa englannin kielen kiitollisuutta tarkoittava sana gratitude, joka tulee latinan sanasta gratia, armo, ja gratis, ilmainen.

Kiitollisuus on kaiku ja vastaus Jumalan armoon. Tänään Raamatun lukukappaleet, virret ja rukoukset puhuvat Jumalan hyvyydestä ja ihmisen kiitollisuudesta. Siten ne haastavat meissä asuvan taipumuksen tyytymättömyyteen, haluavat poistaa verhoja aidon kiitollisuuden tieltä.

Rakkaat sanankuulijat, miksi kiitollisuus on tärkeää, miksi se tekee meille hyvää?

Kiitollisuudella on mahtava voima. Sylviltä saadun oivalluksen jälkeen halusin perehtyä siihen, mitä tutkijat sanovat kiitollisuudesta. Se avasi uuden maailman. Kiitollisuus – siis silloin kun sitä harjoitetaan säännöllisesti – purkaa arkipäivän stressiä, alentaa verenpainetta ja auttaa toipumaan elämän vastoinkäymisistä. Kiitollisuutta kokevat kohtelevat toisia ihmisiä keskimääräistä myötätuntoisemmin. Kiitollisuus houkuttelee meistä esille muita hyveitä, kuten myötätuntoa, iloa, lähimmäisenrakkautta ja suopeutta toisia kohtaan. Se ehkäisee katkeruuden tapaisia paheita ja masennuksen kaltaisia mielenterveysongelmia. Se myös vahvistaa toivoa tulevaisuuteen: sittenkin meille käy hyvin!

Tämä ei ole imelää onnellisuuslogiaa, vaan näyttöön perustuvaa tutkimusta.

Någon kan tänka att tacksamhet är en dygd som bara några få undantagsindivider har. Forskare har goda nyheter: tacksamhet är inte en ärvd eller biologisk egenskap, utan en inlärd egenskap – och därför kan vi alla lära oss och öva på den!

Joku voi ajatella, että kiitollisuus on vain joidenkin harvojen poikkeusyksilöiden hyve. Tutkijoilla on hyviä uutisia: kiitollisuus ei ole peritty, vaan opittu ominaisuus – ja siksi me kaikki voimme sitä oppia ja opetella!

Joku voi sanoa, että myötätunto kärsiviä kohtaan vaatii meitä puhumaan kiitollisuudesta vain varovasti kuiskaten. Niin minäkin joskus kuvittelin. Mutta kärsimys ja kiitollisuus eivät sulje toisiaan pois. Vastoinkäymistenkin keskellä meillä on lupa sanoa: vaikka kaikki ei ole täydellisesti, silti tänään olen kiitollinen tästä. Niin Sylvikin teki. ”Vuan siitä oon kiitollinen, jotta sain uamulla herätä elossa eikä mihinkkää kolottanu – aenakkaa pahasti.”

Rakkaat sanankuulijat, tänään Jumalan tahtoo sanallaan vetää kaikki verhot kiitollisuuden tieltä, jotta oppisimme näkemään, kuinka paljon meillä on syytä kiitollisuuteen. Olemme heränneet hengissä. Eikä mitään paikkaa kolota – ainakaan pahasti. Meillä on toinen toisemme. Elämme vapaassa maassa. Meillä on mahtava kunniatehtävä palvella isänmaata ja ponnistella kaikkien täällä asuvien parhaaksi.

Kiitollisuus on erityisen kotona jumalanpalveluksessa. Jokainen jumalanpalvelus, myös tämä, on pohjimmiltaan kiitosjuhla. Se syntyy lujasta luottamuksesta siihen, että meillä on hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala, joka jakaa meille joka päivä hyviä lahjojaan.

Koko kristillinen elämä on kiitollista vastausta Jumalan armoon ja hyvyyteen. Kristillinen usko halua vaalia ja vahvistaa kiitollisuuden kulttuuria. Aamurukouksessa kiitämme uudesta päivästä, ruokarukouksessa ravinnosta ja iltarukouksessa varjeluksesta kuluneena päivänä. Suvivirressä kiitämme luomakunnasta ja ”Enkeli taivaassa” Kristuksesta, koko maailman Vapahtajasta.

Siinä, missä ahdistus on lamaannuttava voima, kiitollisuus on positiivinen, aktivoiva voima. Kun saamme jotakin hyvää lahjaksi, eikö se synnytä meissä kuin itsestään halun antaa vastalahja.

Juuri tätä hyvä Jumala meiltä tahtoo: että ensin tunnustamme hänet rakastavaksi Luojaksi ja kaiken hyvän antajaksi. Ja että laitamme tämän hyvän kiertämään, emme pidätä sitä itsellämme, vaan laitamme Jumalan lahjat kiertämään. Tästä avautuu koko elämän perimmäinen lahjaluonne.

Kuka osaisi nähdä sen parhaiten? Kuka toimisi meille esimerkkinä?

Päivän evankeliumissa on merkillinen kiitosrukous, jossa Jeesus kiittää Isä Jumalaa siitä, että hän on salannut sanoman armosta omasta mielestään viisailta ja ilmoittanut sen lapsenmielisille. Voisiko Jeesus tarkoittaa tätä: ottakaa oppia lapsen iloisesta kiitollisuudesta! Lapsi näkee vaistonvaraisesti, että elämä on täynnä mahdollisuuksia, että elämän hyvyys syntyy näiden lahjojen jakamisesta yhdessä ja että kaiken takana on hyvä ja ihmisiä rakastava Luoja.

Jumalan hyvyys ja rakkaus eivät ole salatietoa, joka avautuu vain viisaille ja oppineille. Se on julkista tietoa, avoinna aivan kaikille ja kaikenlaisille.

Meidän aikuisten ja vaikuttajien tehtävänä on kantaa vastuuta koko yhteiskunnasta. Vastuu painaa. Monimutkaisten ongelmien keskellä vastuunkantajan huomio voi kapeutua vain ongelmiin. Ristiriitaisten ja vastakkaisten odotusten keskellä politiikan vastuunkantaja voi väsyä. Myös hänelle – siis sinulle – Jeesuksella, hyvällä paimenella, on hyvää sanottavaa: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”