Kolme rakkautta

Kun ajattelen lääkintöneuvos Matti Ketosen pitkää uraa ja monipuolisia tehtäviä, mieleeni tulee Martti Lutherin selitysteos Marian kiitosvirteen. Tämä hieman erikoinen mielleyhtymä kaipaa selitystä. Mielelläni sen yritän tehdä.

Uskonpuhdistaja Martti Luther kirjoitti kuuluisan selitysteoksensa Luukkaan evankeliumin alussa olevaan Marian kiitosvirteen vuonna 1521. Kirjoitus keskeytyi, kun hän joutui Wormsin valtiopäiville keisarin kuulusteltavaksi – siellä hänen kerrottiin sanoneen kirjojensa perumista koskevaan vaatimukseen ”tässä seison, enkä muuta voi, Jumala minua auttakoon. Luther ei siis peruuttanut kirjoituksiaan, vaan palasi Marian kiitosvirrenkin äärelle. Siinä Luther esittää kuuluisan trikotomisen ihmiskäsityksen, siis pohtii ihmistä ruumiin, sielun ja hengen muodostamana kokonaisuutena.

Lääkintöneuvos Matti Ketosella on erityisesti kolme rakkautta. En nyt puhu rakkaasta vaimosta ja perheestä – ne luonnollisesti ylittävät kaiken muun. Tarkoitan Matin ammatillisia ja vapaa-ajan kutsumuksia, joita on erityisesti kolme: sydämen toiminta, mielen terveys sekä kirkon usko ja elämä.

Matti Ketonen on sydämeltään sydänlääkäri. Hänet tunnetaan Pohjois-Karjalassa nimenomaan sydämen toimintaan perehtyneenä erikoislääkärinä. Jos minun on pakko saada sydänkohtaus, tekisin sen mieluimmin juuri Matin seurassa.

Matin toinen rakkaus on pitkäaikainen työ Mielenterveysseurassa. Hän on muun muassa vuonna 1973 perustetun Joensuun mielenterveysseuran puheenjohtaja.

Kolmas rakkaus on kirkon usko ja elämä. Matti Ketonen on toiminut pitkään ja ansiokkaasti kirkon kaikilla tasoilla.

• Ruohonjuuritasolla, sillä hän on pidetty seurapuhuja Pohjois-Karjalassa.
• Paikallisseurakunnassa, sillä olet toiminut pitkään muun muassa Pielisensuun seurakunnan ja Joensuun seurakuntayhtymän luottamustehtävissä.
• Hiippakuntatasolla, sillä olet toiminut hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana ja siksi myös tuomiokapitulin jäsenenä puhe- ja läsnäolo-oikeudella.
• Kirkolliskokouksessa, siis kirkon ylimmässä päätöksentekoelimessä Kuopion hiippakunnan edustajana.

Ensiksi näissä kolmessa kutsumuksessa vahvan sydämen, terveen mielen ja kirkon elämän palveluksessa on ollut hämmästyttävän paljon työsarkaa. Moni miettii mielessään, miten olet ehtinyt tähän kaikkeen.

Kun olen seurannut työskentelyäsi, olen arvostanut sitä monin tavoin. Sitoudut tehtävääsi, käytät maltillisia puheenvuoroja, pidät yllä hyvää henkeä, etsit yhteisiä ratkaisuja, ja kun ne on tehty, myös sitoudut niihin.

Kuopion hiippakunnan puolesta tahdon kiittää kaikista niistä monista palveluksista, joita olet tehnyt kirkkomme hyväksi seuroissa, seurakunnassa, seurakuntayhtymässä, hiippakunnassa ja kirkolliskokouksessa.

Miten tämä kaikki voi tuoda minulle mieleen Martti Lutherin selitysteoksen Marian kiitosvirteen. Siksi, että siinä Luther puhuu ihmisestä ruumiin, sielun ja hengen kokonaisuutena.

Luukkaan evankeliumin alussa oleva Marian kiitosvirsi on ilovirsi ja liturginen teksti. Se ilovirsi tilanteessa, jossa enkeli ilmoittaa pyhälle Marialle tulevasta raskaudesta. Maria puhkeaa kiitokseen: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta” ja niin edelleen. Tämä teksti on ilmeisesti varhaisimpia kristillisiä liturgisia rukouksia ja se lausutaan yhä vesperissä eli iltarukouksessa. Siinä on myös piilevää poliittista radikalismia, sillä siinä köyhä ja ujo tyttönen kiittää Jumalaa uhmakkaasti tavalla, jonka rinnalla nykyajan vallankumouslaulut ovat kevyttä kauraa: ”Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.”

Luther aloittaa Marian kiitosvirren selityksen pohtimalla sen ensimmäistä sanaa ”sieluni”, siis ”sieluni ylistää Herran suuruutta”. Luther kirjoittaa siitä: ”Raamattu jakaa ihmiseen kolmeen osaan, kuten p. Paavali 1. Tessalonikalaiskirjeen viimeisessä luvussa sanoo: ’Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa’.” Marian kiitosvirren innoittamana ja Paavalin kirjeen pohjalta Luther siis pitää ihmistä ruumiin, sielun ja hengen muodostamana kokonaisuutena.

Ei ole vaikea nähdä lääkintöneuvos Matti Ketosen kolmessa rakkaudessa samaa jakoa: vahva sydän, terve mieli ja luja luottamus Jumalaan.

Lutherin mielestä ruumis on Jumalan luoma ja siitä on pidettävä hyvää huolta. Sielu viittaa sekä järkeen että tunteeseen. Se on siten kaiken ajallisen hyvän, kuten tieteiden ja taiteiden orgaani ihmisessä. Henki taas viittaa hengelliseen elämään. Lutherin mukaan henki on ”lyhyesti sanottuna talo, jossa usko ja Jumalan sana asuvat.” Se miten tämä talo on täytetty, ratkaisee Lutherin mielestä lopulta sen, mihin ihminen turvautuu elämässä ja miten hän suuntaa oman sielunsa ja ruumiinsa toiminnan. Suomeksi sanottuna: kun sydämen vakaumus on kohdallaan, silloin pää ja kroppakin toimivat oikeaan suuntaan.

Usein unohdamme jonkun näistä kolmesta. Kirkon historian aikana, varsinkin varhaiskeskiajalla, sivuutettiin ruumis ja pidettiin sitä jonkinlaisena lumppuvaatteena. Nykyaikana se taas on joskus jonkinlainen palvonnan kohde, kuten sosiologi Taina Kinnunen esittää väitöskirjassaan. Joskus sielu on nähty ruumista irrallisena, joskus taas ihminen nähdään pelkkänä ruumiina, siis atomien muodostamana ja geenien ohjaamana fyysisenä kokonaisuutena, jossa ei ole tilaa vapaan tahdon tai ihmisarvon kaltaisille asioille. Nykyaikana kiusauksemme on myös sivuuttaa ihmisen hengellinen todellisuus ja pitää ihmistä vain ajallisena olentona.

Matti Ketosen kolme kutsumusta ovat meille erinomaisena esimerkkinä elämän täyteyden etsimisestä. Matin työssä heijastuu ajatus siitä, että ruumis, sielu ja henki ovat yhtä arvokkaita ja kuuluvat yhteen. Ne kaikki ovat itsessään hyviä, ne kaikki ovat Jumalan lahjoja, niitä kaikkia on vallittava, jotta voisimme saavuttaa onnellisen elämän.

Sielu sen ymmärtää, mutta tahto on heikko. Niiden koossa pitäminen ja yhteinen vaaliminen ei ole aivan helppoa. Joskus sielu tylsistyy, joskus ruumis jää hoitamatta, joskus taas henki heittäytyy rukouksessa veltoksi. Matin oma esimerkki osoittaa: ruumiin, sielun ja hengen vaaliminen kuuluu hyvään elämään, myös kristityn kutsumukseen. Sen johdosta on hyvä päästää sinut ”im Ruhestand”, siis rauhan tilaan tai rauhan säätyyn apostolin siunauksella: ’Itse rauhan Jumala pyhittäköön sinut kokonaan ja varjelkoon koko olemuksesi, sinun henkesi, sielusi ja ruumiisi, niin että olet nuhteeton Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Hän, joka sinua kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa’.”