Köyhien ja murheellisten paimen

Gennesaretin järven pohjoisella rannalla on niin sanottu autuuksien vuori. Sen rinteiltä avautuu henkeä salpaavan kaunis näköala alas etelään Jeesuksen kotijärvelle ja sen rantakyliin. Vuorelta länteen pilkottaa Galilean ylänkö, jonne sijoittuvat esimerkiksi Nasaret, Jeesuksen kotikaupunki, ja Seforis, jonka roomalaisilla rakennustyömailla Joosef ja ehkä Jeesuskin mahdollisesti työskentelivät rakentajina. Autuuksien vuori on saanut nimensä siitä, että siellä Jeesus perimätiedon mukaan lausui nämä päivän evankeliumissa olevat autuuden lauseet. No, tarkkaa paikkaa emme tiedä, Matteus ei käyttänyt navigaattoria eikä ilmoita tarkkaa gps-pistettä, mutta näin Vapahtaja puhui noilla seuduilla.

Mutta kenelle Jeesus puhui? Ketkä hän julisti autuaiksi, siis onniteltaviksi, Jumalan siunaamiksi, pelastuksesta osallisiksi?

Tuona aikana tuo seutu oli kyllä kaunista, mutta myös tavattoman köyhää. Joidenkin arvioiden mukaan 97 % ihmisistä eli toimeentulon rajamailla tai sen alapuolella. Galilean ylängöillä raatavan pienviljelijän oli tuon ajan viljelytekniikalla vaikeaa saada kunnon satoa oman perheen ruokkimiseksi, saati velkojen maksuun. Köyhissä oli vielä aste-eroja. Jeesuksen käyttämä, köyhää merkitsevä kreikan kielen sana tarkoitti kaikkein kurjimmassa asemassa olevia köyhiä, joilla ei ollut viljeltävää maata tai mitään muutakaan leipäpuuta. He eivät olleet vain taloudellisesti köyhiä, vaan myös sairaita ja kykenemättömiä vaikuttamaan oman elämänsä asioihin.

Muiden vastoinkäymisten lisäksi he joutuivat usein elämään vailla kunniaa ja toisten arvostusta. Perheen kunnia oli ja on yhä tuolla seudulla äärimmäisen tärkeä asia. Kun sen menetti vaikkapa velkaantumisen takia, menetti usein myös kunnian ja osallisuuden yhteisössä.

Juuri näiden ihmisten keskellä Jeesus eli ja liikkui. Näille köyhille hän teki hyvää. Juuri heille hän myös kohdisti autuuden lauseet. Merkittävää on, että Matteuksen evankeliumissa autuuden lauseet oikeastaan aloittavat koko Jeesuksen julkisen julistustoiminnan. Ne ovat siten eräänlainen nuottiavain ja etumerkki, joka antaa sävellajin kaikelle, mitä Jumalan Poika tulee sanomaan ja tekemään.

Tämä sävellaji on duuri, ilosanoma ja kuuluu näin: ”Autuaita olette te, hengessänne köyhät, sillä teidän on taivasten valtakunta.” Se julistetaan ihmisille, joilla ei ole yhtään mitään. Jeesus ei ihannoi köyhyyttä, vaan sanoo: Te olette autuaita, siis Jumalan siunaamia ja rakastamia, koska Jumala on köyhien Jumala.

Luukkaan evankeliumin perusteella tiedämme, että Jeesus puhui konkreettisesti köyhille. Matteuksen evankeliumi laajentaa joukkoa puhuessaan hengellisesti köyhistä. Hengellisesti köyhä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi ihannoida oppimattomuutta tai tyhmyyttä, vaan sitä, että tunnustamme olevamme kaikessa riippuvaisia Jumalan armosta ja avusta. Emme ole synnyttäneet itse elämää, emme myöskään kykene itse pelastamaan itseämme tai julistamaan itsellemme syntien anteeksiantamusta. Köyhällä ei ole ansioita, joilla korvata velkansa pellosta. Hengellisesti köyhällä ei ole ansioita, joilla voisi vaatia itselleen menestystä tässä elämässä tai pelastusta tulevassa elämässä. Hän tunnustaa, että Jumala on ainoa aloitteen tekijä elämän lahjassa ja pelastuksen lahjassa. Tällaisen nöyrän ja vaatimattoman ihmisen Kristus julistaa autuaaksi. Tänään hän tahtoo, että myös sinä luet itsesi tuohon joukkoon, jotta hän voisi julistaa sinut autuaaksi.

Toinen ryhmä, joille Jeesus tahtoo kohdistaa sanansa, murheelliset, siis ne jotka surevat kuoleman surua. Tuona aikana sairaudet, kärsimys ja kuolema olivat kylien ja talojen jatkuva vieras. Ei meistä ole tullut immuuneja kärsimykselle tai kuolemalle. Autuuden lauseet on sijoitettu kirkkovuodessa tarkoituksella juuri pyhäinpäivälle, jolloin muistamme sekä edesmenneitä pyhiä, siis esikuvallisia ihmisiä että edesmenneitä omaisiamme, joita kaipaamme ja ikävöimme. Tällä viikolla meitä on järkyttänyt myös Rautavaaralla tapahtunut kolari, jossa yhden äidin ja kolmen pienen lapsen elämä päättyi yhdessä hetkessä.

Kun tänään jumalanpalveluksissamme muistetaan Rautavaaran autokolarin uhreja ja omaisia ja kaikkia edesmenneitä rakkaitamme, teemme sen turvautuen näihin Jeesuksen sanoihin: Autuaita ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen. Näissä sanoissa ei kielletä kärsimyksen ja kuoleman todellisuutta. Niissä muistutetaan, että surulla ole viimeistä sanaa. Edesmennyttä rakasta sureva saa luottaa siihen, että Jumalan armo ja rakkaus ulottuvat kuolemankin yli. Toivo jälleennäkemisestä ja lupaus iankaikkisesta elämästä luo valonsäteen sinne, missä surraan kuoleman surua. Minua rohkaisee ilmestyskirjan kuva taivaasta: se on paikka, jossa Jumala pyyhkii kyyneleitä. Se on tila jossa ei ole kipua eikä surua, vaan loppumaton ilo.

Tänään Kuopion hiippakunnalla ja kirkollemme on ilon päivä myös siksi, että tänään vihitään pappisvirkaan seitsemän uutta pappia. Se muistuttaa, että Kristuksen kirkko on vahva ja elävä, vaikka se haastetaan monin tavoin.

Pappisvirka on Jumala asettama. Hän on asettanut sen kirkkoonsa evankeliumin julistamista ja sakramenttien hoitamista varten, jotta yhä uudet sukupolvet voisivat löytää pelastavan uskon, tulla osallisiksi Jumalan armosta ja rakkaudesta ja päästä sinne, missä hän pyyhkii kaikki kyyneleet. Kaikki on siis hänen varassaan, ei meidän. Niinpä ei ole ihme, että aivan kuten autuuden lauseissa myös papiksi vihkimisessä tulee esille papin täydellinen riippuvuus Jumalasta ja hänen siunauksestaan.

Martti Lutherin papiksi vihkimisen liturgisessa kaavassa yhdeksi raamatuntekstiksi valittiin apostolien tekojen kohta, jossa muistutettiin vokaatiosta, kutsusta. ”Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut.” Kyse ei ollut vihittävän sydämessään tuntemasta kutsumuksesta, vaikka sekin on tärkeää, vaan jostakin suuremmasta, Jumalan omasta kutsusta.

Toiseksi raamatunkohdaksi otettiin piispan vihkimyksestä teksti, jota sovellettiin myös pappeihin. Kyse oli niin kutsutusta piispan peilistä 1. timoteuskirjeestä, ”Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön.” Tässä raamatunkohdassa kerrotaan, millaisia ominaisuuksia seurakunta odottaa kaitsijalta. Hänen tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus.”

Uskonpuhdistaja Martti Luther selittää näitä Raamatun kohtia papiksi vihittäville, ja tänään siis teille näin: ”Ensimmäiseksi kuulette näissä sanoissa, että Pyhä Henki itse kutsuu ja asettaa teidät laumansa ja kirkkonsa kaitsijoiksi. Siksi teidän tulee rohkeasti uskoa, että kun kirkko kutsuu, Jumala kutsuu.”

”Toiseksi kuulette, kuinka papiksi vihityn tulee elää ja kuinka hänen tulee toimia kirkossa. Teitä ei lähetetä ankkavahdeiksi eikä sikopaimeniksi, vaan Jumalan kansan kaitsijoiksi, kansan, jonka puolesta Kristus on vuodattanut kalliin verensä, niin että ohjaatte sitä Jumalan puhtaalla sanalla ja suojelette sitä susilta ja lurjuksilta.”

Luottakaa rohkeasti siihen, että tänään Jumala itse kutsuu teitä ja vihkii teidät käyttöönsä. Siksi hän myös kulkee vierellänne. Kun sinun kätesi kastaa, siunaa ja jakaa ehtoollista, Kristus itse jakaa lahjojaan. Kun sinun suusi opettaa, kehottaa, varottaa ja lohduttaa Jumalan sanalla, Kristus itse toimii kauttasi. Eläkää siksi jatkuvassa kosketuksessa ja puheyhteydessä Hyvään paimeneen. Lukekaa ja mietiskelkää Jumalan sanaa, eläkää rukouksessa, taistelkaa vallanhimon, itsekkyyden ja välinpitämättömyyden kiusauksia vastaan. Ja tukekaa toinen toistanne. Jumala joka tänään kutsuu ja vihkii teidät, on uskollinen. Hän on teidän kanssanne nyt ja aina.