Kristinusko ja tiede ovat kumppaneita, eivät vihollisia

Piispojen puheenvuoro Tieteiden lahja on ensimmäinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kannanotto, jossa määritellään kirkkomme teologian pohjalta kristinuskon suhdetta tieteiden perheeseen ja tieteiden harjoittamiseen. Esittelen puheenvuoroamme muutamien kysymysten avulla.

Kenelle tiedekannanotto on tarkoitettu? Tavallisesti piispojen puheenvuorojen ensisijainen kohde on papisto ja kirkon muut työntekijät. Niin nytkin. Koska tieteen ja uskon suhde on yleisesti kiinnostava, tämä puheenvuoro on tarkoitettu pappien lisäksi myös kaikille, joita asia kiinnostaa ja jotka haluavat rakentaa omaa elämännäkemystään sekä tieteiden että kristillisen teologian avulla.

Mikä on perusviestimme? Se, että kristillinen usko johtaa myönteiseen perusasenteeseen tiedettä kohtaan. Tiedeinstituutio auttaa etsimään totuutta ja löytämään ratkaisuja polarisaation ja ilmastonmuutoksen kaltaisiin ihmiskunnan yhteisiin kohtalonkysymyksiin. Kristittyjen ei pidä suhtautua tieteeseen kielteisesti tai edes neutraalisti, ei myöskään viljellä puhetapaa, jossa vähätellään sen merkitystä. Tieteet siis auttavat etsimään totuutta ja tarjoavat apua luomakunnan ”viljelemisen ja varjelemisen” tehtävässä. Siksi tutkijan työ voidaan nähdä myös hengellisenä kutsumustehtävänä.

Toinen viestimme on se, että tiede ei yksin riitä, sillä on rajansa. Tieteen eteneminen nostaa myös rajakysymyksiä, joita tiede ei voi yksin ratkaista. Siksi tarvitaan esimerkiksi uskonnon ja tieteiden vuoropuhelua. Puolustamme tutkimuksen itsenäisyyttä ja vapautta. Tieteen pitää antaa kulkea omia polkujaan, sitä ei saa alistaa ideologiseen, uskonnolliseen tai poliittiseen kontrolliin. Toisaalta tiede voi asettua moraalin ylä- tai ulkopuolelle. Ilman vastuuntuntoa se voi vääristyä tuhovoimaksi. On tärkeää, että tutkijat tunnistavat jatkuvasti oman eettisen vastuunsa ja punnitsevat tieteellisen tutkimuksen seurauksia ihmiselle ja luomakunnalle. Tämä on haasteellista, koska luonnontieteet eivät anna suoraa vastausta ”miten toimin oikein” kysymyksiin.

Mitä muita syistä kannanotolle on juuri nyt? Aiemman tiedebarometrin mukaan noin puolet ihmisistä ajattelee, että uskonto ja tiede ovat riidoissa. Käsitys uskonnon ja tieteen välisestä ristiriidasta eli niin sanottu sodankäyntimyytti syntyi Yhdysvalloissa 1800-luvulla. Tämä käsitys on länsimaissa yhä yleinen, ja Suomessa se on tyypillisintä nuorille ikäluokille. Nuoret eivät ehkä saa riittävästi tukea tieteellisen maailmankuvan ja kristillisen maailmankatsomuksen yhteensovittamiseen.

Nykyisin valtaosa tieteen historian tutkijoista pitää käsitystä tieteen ja uskonnon välisestä sotatilasta vanhentuneena ja virheellisenä. Tässä puheenvuorossa katsomme, että tiede ja kristillinen usko ovat kumppaneita, eivät vihollisia. Puolustamme tieteen ja uskonnon vuoropuhelua.

Jos ristiriitamalli on virheellinen, onko erillisyys parempi vaihtoehto? Jotkut kristityt ovat pyrkineet vastaamaan sodankäyntimalliin sanomalla, että tiede ja uskonto puhuvat kokonaan eri asioista: Tiede puhuu ulkoisesta maailmasta fysiikan ja biologian kielellä, uskonto taas ihmisen sisäisestä maailmasta, kuten kokemuksista ja merkityksistä. Tässä on perääkin. Tiede ja usko toimivat jossakin määrin eri tasoilla: tiede tahtoo selittää maailmaa, kristillinen usko tahtoo pelastaa ja uudistaa sen.

Silti erillisyysmallissa on ongelmia. Sen taustalla on usein pyrkimys suojautua luonnontieteiden kritiikiltä. Pako erillismalliin on pinnallinen ja johtaa lopulta teologian eristyksiin, umpioon, jossa se ummehtuu. Puheenvuorossamme haluamme ottaa etäisyyttä erillismalliin ja puolustaa vuoropuhelua: että eroistaan huomatta luonnontieteet ja teologia puhuvat samasta todellisuudesta ja siksi vuoropuhelulle on hyviä syitä. Tämä johtaa kristittyjä piiloutumisen sijasta paljastamaan kaulansa: se haastaa teologiaa arvioimaan vanhoista maailmankuvista periytyneitä traditioita.

Puheenvuorossa otamme kantaa myös niin sanottuun tiedeuskoon, jonka mukaan luonnontieteet kykenevät vastaamaan kaikkiin olennaisiin ihmiselämän kysymyksiin ja ratkaisemaan kaikki ongelmamme. Tällaista käsitystä edustavat esimerkiksi evoluutiobiologi Richard Dawkins, kosmologi Carl Sagan ja sosiobiologi Edward Wilson. Kaikkien tiedeuskon eri muotojen ongelma on sama: ne eivät perustu tieteellisiin tutkimustuloksiin, vaan ideologisiin ennakko-oletuksiin, siis ei-tieteellisiin uskomuksiin. Taustalla on virheellinen käsitys sekä tieteestä että uskosta. Siksi yksi tärkeä viestimme on: Tieteestä ei pidä tehdä uskonnon korviketta.

Valmisteluryhmän puheenjohtajana haluan kiittää sydämellisesti dosentti Aku Visalaa, professori Mikael Forteliusta, tutkijatohtori, ilmastontutkija Laura Riuttasta, dosentti Olli-Pekka Vainiota ja dosentti, uskontotieteilijä Kimmo Ketolaa erinomaisesta yhteistyöstä ja vahvasta panoksesta. Samalla myönnän heille vastuuvapauden. Vastuu paperista on allekirjoittajien, siis Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen.