Saarna Mikkelinpäivänä Leppävirran seurakunnan diakoniatyön 100-vuotisjuhlamessussa

Matt. 18: 1-6 (7-9) 10

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Sisaret ja veljet Kristuksessa,

Viime kesänä peräti 10 000 ihmistä kokoontui Kuopion torille puolen tunnin ajaksi. Ehkäpä muistatte aiheen? Kaupunki juhli suurta jääkiekkoilijaa Kimmo Timosta, ja kaikkien keskelle asetettiin Kanada-malja merkiksi siitä, että hän oli voittamassa Pohjois-Amerikan jääkiekkoliigaa. Venla-gaalassa katsojien eteen asetetaan suurimmat elokuvat ja parhaimmat näyttelijät, he saavat ansioistaan merkiksi Venla-patsaan. Kesäkuussa Itä-Suomen yliopistossa vietettiin tohtoripromootiota, siinä meidän keskellemme asetetaan akateemisesti suurimmat ja ansioituneimmat tutkijat, ja merkiksi ansioistaan he saavat tohtorinhatun.

Tässä on vain muutama esimerkki siitä, että me ihmiset etsimme esikuvia. Haluamme nimetä niitä, jotka ovat meistä suurimpia ja asettaa heidät eteemme. Haluamme ojentaa heille merkkejä heidän ansioistaan: mitaleita, maljoja, patsaita, hattuja ja muita julkisen arvonannon osoituksia.

Sama kysymyksenasettelu on myös päivän evankeliumissa. Jeesuksen seuraajat kysyvät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Kuka olisi meille esikuva uskossa ja luottamuksessa Jumalaan, kuka sopisi esimerkiksi viattomuudesta, vilpittömyydestä, avoimuudesta ja pyrkimyksestä pyhään elämään Jumalan kanssa ja toisten ihmisten kanssa?

Jeesus ei pidä kysymystä mitenkään huonona. Hän lähtee siihen mukaan. Hän ei kuitenkaan sano: ”kaiken esikuva on, kuulkaas, tämä hurskas rabbi, hyvä ystäväni”. Ei hän myöskään aseta kuulijoiden eteen piispaa, tohtoria tai professoria merkiksi taivasten valtakunnan kunniakansalaisesta. Evankeliumi kertoo: ”Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.”

Tässä Jumalan Pojan vastauksessa oli mietiskelemistä akateemisella yleisöllä, sattui nimittäin niin, että Itä-Suomen yliopiston promootion juhlajumalanpalveluksessa professoreille ja tohtoreille luettiin juuri tämä teksti. Mutta siinä on ajattelemisen aihetta meillekin, jotka olemme kokoontuneet Leppävirran kirkkoon juhlamessuun muistamaan seurakunnan pitkää ja ansiokasta diakoniatyötä.

Palatkaamme vielä tuohon evankeliumiin. Ensiksi Jeesus siis kutsuu luokseen ja asettaa kaikkein eteen lapsen. Sitten hän sanoo: Joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, hän on suurin taivasten valtakunnassa. Mutta puhe menee pidemmälle: Se joka ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Toisin sanoen Kristus itse tulee luoksemme heikoissa ja haavoittuvissa, myös lapsissa. Ei ole kyse vain mielen sisällä tapahtuvasta nöyrtymisestä, vaan myös toiminnasta eli siitä, että mielenmuutos johtaa avaamaan kädet ja osoittamaan huolenpitoa haavoittuvassa asemassa oleville. Edelleen teksti jatkuu varoituksella: Koska lapset ja muut haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset ovat Jumalan silmäterä, siksi tällaisen pienellä paikalla olevan ihminen vahingoittaminen, vietteleminen ja särkeminen johtaa ihmisen ankaraan tuomioon pyhän Jumalan edessä.

Päivän evankeliumi huipentuu sanomaan siitä, että näillä vähäisillä, siis lapsilla ja muilla haavoittuvilla, on oma henkilökohtainen enkeli, jonka Jumala itse on lähettänyt ja joka puolustaa lasta itse Kaikkivaltiaan kasvojen edessä.

Raamatussa Jumalan enkeleillä on monia tehtäviä. He tuovat viestiä ylhäältä, siis ilmoittavat Jumalan tahtoa, mihin myös nimi angelos, viestinviejä viittaa. Tästä esimerkkinä on jouluevankeliumi. He taistelevat hyvän puolesta ja puolustavat ihmistä pahan valtaa vastaa – siitä puhuu päivän Vanhan testamentin lukukappale. He suojelevat lapsia ja muita Jumalan pyhiä ja kantavat heidän asiansa Jumalan kasvojen eteen – tähän Jeesuksen puhe lapsen enkelistä viittaa. Ja lopulta he kiittävät ja palvovat kaikkivaltiasta yhdessä Jumalan pyhien kanssa, tähän viitataan esimerkiksi ennen Pyhä-hymniä laulettavassa prefaatiorukouksessa: ”Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa. Pyhä, pyhä, pyhä, Herra Sebaot.”

Jeesuksen puhe päivän evankeliumissa lasten enkelistä ja lasten edustajasta Jumalan kasvojen edessä on selvä: se muistuttaa, että Jumala asuu korkeudessa ja pyhyydessä, mutta on heikkojen ja haavoittuvien puolella. Se antaa meille ilon ja turvan. Kun tunnen itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi, voin luottaa siihen, että Jumala tahtoo olla minulle armollinen. Jokaista joka nöyrtyy lasten kaltaiseksi ja turvautuu häneen, hän hoitaa, lohduttaa ja ohjaa. Jokaiselle, joka pyytää anteeksi syntejään ja kompastelujaan, hän antaa anteeksi ja lahjoittaa armon. Kun lankeat, hän nostaa, kun haavoitut, hän sitoo ja parantaa. Kun eksyt, hän tahtoo johdattaa ja ohjata sinua oikealle tielle elämään uskossa ja rakkaudessa, elämään sopusoinnussa Jumalan, toisten ihmisten ja koko luomakunnan kanssa.

Päivän evankeliumin sanoma Jumalasta, joka on pienten ja heikossa asemassa olevien puolella, sopii erityisen hyvin yhteen sen kanssa, että tänään vietämme Leppävirran seurakunnan diakoniatyön 100-vuotisjuhlaa.

Miksi sata vuotta sitten perustettiin tähänkin seurakuntaa diakoniarahasto, jonka avulla palkattiin Sortavalan diakonissalaitoksella koulutettu ammattidiakoni ja josta myös välitettiin tukea köyhille ja sairaille?

Muodollinen syy oli tietenkin se, että Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli oli antanut määräyksen diakoniarahastojen perustamisesta. Muutamaa vuotta aiemmin vaivaisten hoito oli siirretty kirkolta kunnan vastuulle, mutta kunta ei mitenkään pystynyt vastaamaan kaikkeen aineelliseen hätään eikä huolehtimaan kaikista sairaista. Nämä selittävät jonkin verran diakoniatyön perustamista.

Mutta perimmäinen syy oli juuri siinä muuttumattomassa ja ikiaikaisessa sanomassa, jonka Jeesus Kristus päivän evankeliumissa meille välittää. Jumala asuu korkeudessa ja pyhyydessä, mutta hän on samalla heikkojen ja haavoittuvien puolella. Diakonia siis heijastaa Jumalan itsensä lahjoittavaa rakkautta Leppävirralla, Kuopion hiippakunnassa ja koko maailmassa.

Jo apostolien aikana alkuseurakunta koki, että Jumalan sanan julistuksen, rukouksen ja ehtoollisen rinnalla myös heikoista ja haavoittuvista huolehtiminen kuuluu seurakunnan tehtävään, jonka se on saanut itseltään Kaikkivaltiaalta Jumalalta. Diakonia välittää Jumalan hyvyyttä ja rakkautta konkreettisesti. Koska Jumala on meitä kohtaan hyvä ja rakastava, myös meidän tulee pyrkiä rakastamaan toisiamme kasvoja valikoimatta. Koska Jumala on heikkojen puolella, siis lasten, köyhien ja sairaiden puolella, siksi myös meidän tehtävämme on yrittää pitää heistä huolta.

Tämä ajatus näkyy hyvin Leppävirran diakoniatyön ensimmäisissä ohjesäännöissä. Niissä määrätään, että Leppävirran diakonissan tehtävänä on vierailla kaikkein köyhimpien sairaiden kotona, järjestää hoitoa, rakentaa sairasvuode, huolehtia hygieniasta, järjestää ruokaa ja tarvittaessa lääkäri sekä myös – niin kuin sanottiin – opastaa ympäristöä sairaan hoitamisessa senkin jälkeen kun hän on lähtenyt sairaan luota. Erittäin tärkeä oli myös ”välittäminen sairaan ja parempi-osaisten välillä” eli patistella parempi-osaisia naapureita kantamaan vastuuta huono-osaisista ja antamaan näille aineellista apua.

Edelleen diakonissojen tehtäväksi määrättiin Jumalan sanan lukeminen ”semmoisille onnettomille, jotka eivät itse voi lukea tai pääse sitä kuulemaan.” Heille kuului myös yksityiskoteihin sijoitettujen kasvatuslasten, orpojen, sokeitten, kuuromykkien, raajarikkoisten ja kehitysvammaisten lasten kasvatuksen, opetuksen ja hoidon valvominen.

Tällaiset diakonissa olivat epäilemättä kuin enkeleitä, jotka toivat sairaille sanoin ja teoin sanoman hyvästä Jumalasta ja jotka hoitivat, suojelivat, puolustivat sairaita ja köyhiä ja myös kantoivat heitä rukouksissa Jumalan eteen.

Tällainen diakonia ei ole vain harvojen diakonian viranhaltijoiden tehtävä. Se on jokaisen seurakuntalaisen tehtävä.

Jos me edes hieman jaksaisimme toimia tähän suuntaa, emmekö olisi luomassa hyvää seurakuntaa ja hyvää yhteiskuntaa. Hyvä yhteisö on sellainen, että mitä tahansa tapahtuu, voin luottaa siihen, että minusta pidetään huolta. Tällainen seurakunta koetaan turvalliseksi, ja tällainen yhteiskunta koetaan yhteiseksi. Tällaista seurakuntaa ja yhteiskuntaa kutsun ja rohkaisen teitä rakentamaan.