Maaseudun ilot ja surut

Hyvä kuulijat, nuoret ja varttuneet, yrittäjät ja opiskelijat

Sallikaa minun aloittaa henkilökohtaisella muistolla Maaningalta. Minä aloitin oman työurani pappina Maaningan seurakunnasta. Täältä on monia rakkaita muistoja. Yksi niistä se, että sain toimittaa elämäni ensimmäisen ehtoollisen kiirastorstaina Maaningan kirkossa. Papille ensimmäisen ehtoollisen toimittaminen on vähän samaa kuin taistelulentäjän ensimmäinen lento Hornet-hävittäjällä tai sydänkirurgin ensimmäinen leikkaus: suuri hetki, kädet vapisevat. Uskonpuhdistaja Martti Luther jännitti ensimmäistä messua niin paljon, että pahin tapahtui: hän ilmeisesti läikytti tipan pyhitettyä viiniä alttariliinalle. Sitä pidettiin hieman samana kuin jos sydänkirurgi olisi sanonut: sairaus lähti, potilas kuoli.

Martti Luther pohti myöhemmin, miksi Jeesus asetti ehtoollisella läsnäolonsa merkiksi kaksi elementtiä, miksei yhtä tai viittä. Ja miksi hän asetti läsnäolonsa merkiksi juuri leivän ja viinin, miksei esimerkiksi papukeittoa ja kookosmaitoa.

Luther havaitsi, että Raamatun kuvakielessä leipä viittaa Jumalan hyvyyteen ja lahjoihin. Leipä on elämän ja ilon symboli, siksi puhutaan ”elämän leivästä”. Vastaavasti viinimalja on usein kärsimyksen vertauskuva. Muistatte esimerkiksi, kuinka ehtoollisen asettamisen jälkeen ennen vangitsemistaan Jeesus rukoili alhaalla Gidronin laaksossa olevassa Getsemanen puutarhassa maahan heittäytyen: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” Ei hän puhunut mistään konkreettisesta Iittalan lasimaljasta, vaan vertauskuvallisesti maljasta kärsimyksenä. Siksi puhutaankin ”kärsimyksen maljasta”.

Lutherin mielestä tällä oli aivan erityisiä seurauksia ihmisten väliselle suhteelle. Ehtoollisen yksi tarkoitus on, että ne ihmiset jotka polvistuvat ehtoollispöytään, ne jakavat keskenään elämän leivän ja kärsimyksen maljaan. He eivät voi elää niin, että he vain etsivät hyötyä toisistaan, ja heittävän toisen pois kun hänelle tulee eteen kärsimyksen malja eli vaikeuksia. Ehtoollisyhteydessä elävien tehtävä on siis jakaa yhdessä sekä ilot että surut, sekä voitot että tappiot. Jos yksi onnistuu, se on kaikkien etu ja ilo. Jos yksi jäsen kärsii, kaikki kärsivät ja kantavat toista.

Hyvä, huolehtiva ja voimaannuttava yhteisö on siis sellainen, jossa jaetaan sekä ilot että surut. Siksi myös minun alustukseni aihe on ”maaseudun ilot ja surut”. Mietiskelemme ja jaamme niitä yhdessä, niin kuin maaseudun ihmisten kuuluukin.

Käytän hyväkseni Kirkon maaseututoimikunnan pitkäaikaista työtä ja osaamista. Kirkkohallitus asetti 18.8.2004 Kirkon maaseututoimikunnan, jonka tehtäväksi tuli seurata maaseudun kehitystä ja maaseudulla asuvien hyvinvointia kiinnittäen erityistä huomiota syrjäyttäviin kehityskulkuihin ja linjauksiin ja arvioiden kehitystä kristillisen sosiaalietiikan näkökulmasta. Kokonaiskirkollisen työryhmän puheenjohtaja oli muuten Juankosken entinen kirkkoherra ja Järvi-Kuopion nykyinen kappalainen Hannu Komulainen. Kirkkohallitus hyväksyi 2008 kirkon maaseutustrategian, jonka löydöksiin siis turvaan. Mutta on minulla asiasta omaakin kokemusta: olen elänyt noin 20 vuotta maaseudulla ja 20 vuotta pääkaupunkiseudulla. Nyt olen muuttanut takaisin ”maalle” ja ette usko, miten se on tuntunut hyvältä ja helpottavalta.

Vaikka ehtoollisella jaetaan ensin pyhitetty leipä eli Kristuksen ruumis, aloitan maljaosastosta eli maaseudun kivuista. Niistäkin on voitavat puhua rehellisesti.

Maaseudun kivut

1.  Ankarat luonnonolot ja poliittinen riippuvuus tuista

Maanviljelijöillä ja meillä muillakin suomalaisen maaseudun ihmisillä on aina ollut vastassaan Euroopan kovimmat luonnonolot. Tästä seuraa monia haasteita. Kun kauppa kansainvälistyy, luonnonolot voivat olla kilpailun este. Siksi maataloudessa on oltu ja tullaan olemaan riippuvaisia erilaisista tuista. Niiden määrästä päätetään poliittisesti ja tämä päätöksenteko on varsin lyhytjänteistä. Viljelijän joutuu ottamaan huomioon taloudellisen riskin lisäksi myös poliittisen riskin. Oma ongelmansa on EU-byrokratia. Nuorten ei ole helppo tehdä suuria ja pitkäaikaisia investointeja, kun ei voi olla satavarma, millaista politiikkaa ajetaan viiden vuoden kuluttua. EU-tarkastusten viivästyminen merkitsee tukien viivästymistä. Tarvitaan niin sanottuja liitännäiselinkeinoja, vaikka työtä on valtavasti ilman niitäkin. Joskus viljelijöitä myös syyllistetään kohtuuttomasti ympäristöongelmista, vaikka juuri heillä on kaikkein läheisin ja elävin kosketus luomakuntaan.

 

2. Epävarmuus kuntarakenteen tulevaisuudesta ja palveluista

Tällä hetkellä epävarmuutta tulevaisuudesta aiheuttaa kuntien palvelurakenteen muutos ja kuntaliitokset. Uudistus on lähtenyt vahvasti taloudellisesta näkökulmasta, vaikka sillä pyritäänkin vastaamaan ikärakenteen muutoksen ja palveluiden turvaamisen haasteisiin.

Kunnat ovat tietysti palveluntuottajaorganisaatio, mutta ne ovat myös kuulumisyhteisöjä. On ymmärrettävää, että pieni kunta ei voi tarjota samanlaisia palveluja kuin suurkaupunki. Toisaalta pienessä kunnassa on vahva identiteetti: tiedetään mihin kuulutaan ja tiedetään, mitä halutaan ja tunnetaan ne, jotka päättävät meidän yhteisistä, joskin vähän niukista rahoista. Jos tällaiset kunnat sulautetaan suuriin kaupunkeihin, on vaarana, että demokratia kärsii, tulee tunto, että meidän asioita hoitavat jotkut muut jossain kaukana. Tästä syystä esimerkiksi kirkossa on pistetty jäihin kuntauudistusta seurailevat seurakuntaliitokset. On havahduttu siihen, että kirkon toiminnan kannalta on parempi, että seurakunnat säilyvät pieninä tai ainakin kohtuullisen kokoisina. Kehitys on menossa siihen, että seurakunnat säilyisivät itsenäisinä ja vahvoina hengellisinä yhteisöinä ja vain tukipalvelut (henkilöstöhallinto, kiinteistöt, hautausmaat, atk-palvelut) keskitettäisiin seurakuntayhtymiin, joihin jatkossa jokaisen seurakunnan tulisi kuulua.

Joka tapauksessa kuntarakenteen tulevaisuus on hämärän peitossa ja se voi tuoda maaseudun ihmisille epävarmuuden tunnetta tulevaisuudesta.

 

3. Perheiden kokemat paineet

Kirkon maaseututyöryhmän työskentelyssä tuli toistuvasti huoli maaseudun perheiden kokemista paineista. Ihmiselämässä suhde puolisoon on usein tärkein ja samalla vaikein. Koko perheen dynamiikan kannalta isän ja äidin välinen suhde on perheen tärkein suhde. Näin on kaikkialla.

Maatilalla tällä on erityisen suuri merkitys, koska maatila on perinteisesti ollut pariskunnan yhteisyritys. Mahdolliset parisuhdeongelmat ovat tavallistakin monimutkaisempia, koska puolisot hoitavat yhdessä sekä perhettä että yritystä. Parisuhteen hajoaminen tai vaikka vain toisen puolison hakeutumien muualle töihin vaikuttaa vahvasti elinkeinon harjoittamiseen. Avioerot ja varsinkin naisten lähtö muualle töihin näyttävät lisääntyvän. Tiloilla yksin elävien miesten tilanne on usein hankala historiastaan riippumatta. Yhtenä oireena on alkoholiongelmien lisääntyminen maaseudulla. Sukupolvenvaihdos ja perinnönjako eivät aina suju kivutta. Pahimmillaan koko kyläkin voi syrjäytyä niin, että kukaan ei oikein osaa nähdä valoa. Syrjäytyminen siirtyy herkästi sukupolvelta toiselle, ellei sitä vastaan taistella yhdessä.

 

4. Maaseudun nuorten eriarvoisuus ja aivovienti

Nuorten kesken vallitsee suuri eriarvoisuus. Haja-asutusalueiden nuorilla ei ole yhtä monipuolista harrastusvalikoimaa kuin kaupunkinuorilla. Pitkä koulumatka saattaa tulla psykologiseksi esteeksi opintien jatkamiselle. Vuosiluokasta koko maan tasolla seitsemän prosentin koulutie loppuu peruskoulun jälkeen, ja tämä muodostaa syrjäytymisuhan.

Maaseudun syrjäytymiskehitys etenee monta reittiä. Nuoret ihmiset saattavat etsiä elinvoimaisia kyliä, joissa lapsiperheiden peruspalvelut ovat turvatut. Jos kyläkouluja lopetetaan, koulun puute vähentää yhteisöllisyyttä. Maaseudun perusongelmana on siis muuttotappio sekä aivopääoman vienti.

 

***********

Ja tämä aivopääoman vienti on nyt se, mitä vastaan meidän pitää taistella yhdessä.

Me nimittäin tiedämme, että ruoho ei ole vihreämpään aidan toisella puolella eli siellä suurkaupungin puolella. Totta kai maaseudulla on omat haasteensa, mutta suurkaupungissa ne ovat ehkä vieläkin suurempia. Tasapuolisuuden nimissä jokunen sana niistäkin.

Ihmisvilinästä huolimatta kaupungissa on hyvin paljon yksinäisiä ihmisiä. Kerrostalossa saattaa asua 400 ihmistä, jotka eivät puhu toisilleen, eivät tunne toisiaan eivätkä pidä huolta toisistaan. Minä olen asunut tämmöisessä ”normaalissa”, mutta samalla kieltämättä aika ihmisluonnon vastaisessa kerrostalossa. Pysäyttäviä ovat kertomukset muumioituneista vainajista, joita kukaan ei ole tarvinnut kuukausiin tai vuosiin. Irrallisuus ja juurettomuus ovat kaupungin suuria ongelmia.

Kaupungissa kosketus luontoon ohenee. Asunnot ovat kohtuuttoman kalliita ja ihmiset joutuvat asumaan ahtaasti. Minun 7 henkinen perhe olisi tarvinnut 115 neliön asunnon ja Viikissä 7 km:n päässä keskustasta sen hinta olisi ollut 350 000-400 000 euroa. Liian kallista.

Kaupungissa ihmiset kärsivät melusta, saasteista ja ruuhkista. Minun 4 km matkani Sörnäisistä työpaikalle Katajanokalle saattoi kestää julkisella liikenteellä aamuruuhkassa 40 minuuttia. Oman auton vieminen työpaikalle olisi merkinnyt 20 euron parkkimaksuja joka päivä. Entisenä Kaartin sotilaspappina tiedän, että vaikka suurin osa oli kelpo miehiä, monilla nuorilla pojilla oli myös erilaisia riippuvuuksia. Huumemarkkinat alkoivat heti varuskunnan portilta. Kaupunkielämä ei siis ole mitään jatkuvaa Oscar-gaalaa. En halua kaupungin ongelmia paisutella, mutta rehellisyyden nimissä niistäkin on voitava puhua, koska ne ovat totta, eikä maaseudun nuori tule niitä aina ajatelleeksi.

 

Maaseudun ilot

1. Luonto on lähellä ja tutut ihmiset kantavat toisiaan

Aloitan inhimillisistä resursseista. Maaseudulla ihminen voi elää kosketuksissa luontoon, siis siihen josta hän on ihan kristillisenkin uskon mukaan peräisin ja josta hän on perimmäisellä tavalla riippuvainen. Ihmisen biologian ja psykologiankin kannalta maaseutu on alkuperäisin, aidoin ja luonnollisin kasvuympäristö.

Maaseudun elämään kuuluu tuttuus ja leppoisuus. Ihmiset tuntevat kuuluvansa yhteen. Siksi he usein myös pitävät huolta toisistaan. Toisin kuin suuressa kaupungissa oman äänensä saa kuulumaan ilman itsetehostusta ja erikoisuuden tavoittelua. Ainakaan Itä-Suomen maaseudulla ei osata arvostaa niin sanottua ”elvistelyä” eli sitä, että ihminen pyrkii tekemään itsensä muita pidemmäksi vaikkapa leveilemällä omaisuudellaan tai saavutuksillaan.

 

2. Koulutusta ja resursseja löytyy

Usein kuvitellaan, että maaseudulla koulutustaso on matalampi, mutta tämä ei enää pidä sellaisenaan paikkaansa. Metsäneuvojat, metsäkoneita käyttävät ja puutarha-alalla työskentelevät ovat oman alansa ammattilaisia, ei näissä töissä nykyisin pärjää ilman kunnon koulutusta.  Viljelijöiden uusi polvi ja heidän puolisonsa ovat usein varsin hyvin koulutettuja. Sukupolvenvaihdoksissa jatkajilta edellytetään jo ammattikorkeakoulutasoista koulutusta. Useilla avioliittonsa kautta ammattiinsa tulleilla emännillä on hoito- tai talousalan koulutus. Eikö tätä osaamista voitaisiin hyödyntää maaseudun lisääntyvässä hoiva- ja kotipalvelukysynnässä sekä erilaisten palvelujen tuottamisessa maaseudun rauhaa kaipaaville kaupunkilaisille?

Maapallon ravinnon ja energian tarve kasvaa, kun väestö kasvaa kohti yhdeksää miljardia. Kannattaisiko tässä välivaiheessa Suomen pelloille kehittää vaihtoehtoisia käyttötapoja. Lähiruuan saantikin on monelle syy asua maaseudulla tai sen läheisyydessä. Viljelyvalmius ja ammattitaito on säilytettävä. Viljelijän kannalta mahdollisuuksia lisää se, että halvan ruuan aika näyttää olevan ohi. Viljelyyn kannustava kehitys auttaa myös säilyttämään maaseudun kulttuurimaiseman.

Kukaan meistä ei toivo ympäristökriisejä, mutta emme niitä voi myöskään kokonaan estää. Toteutumassa olevien globaalien kriisien (mm. ilmastonmuutos, makean veden hupeneminen, ruoan ja raaka-aineiden tuotannon niukkeneminen) keskellä monipuolinen, ekologisesti kestävällä pohjalla tapahtuva maataloustuotanto on henkivakuutus meille suomalaisille!

Metsät ovat voimavara sekä taloudellisesti että henkisesti. Suomalainen kokee olevansa metsäkansaa – ja hän on ylpeä siitä. Se kertoo vahvasta luontosuhteesta, joka vaikuttaa tiedostamattomanakin. Kaupunkirakenteen tiivistyessä ja elämän rytmin kiihtyessä luonnon ja hiljaisuuden merkitys tulee entisestään kasvamaan. Metsien siirtyminen kaupunkilaisten omistukseen sitoo heitä maahan ja maaseutuun. Kaupunkilaiset osallistuvat maaseudun kehittämiseen käyttämällä siellä matkailu- ja muita palveluita sekä hoitamalla metsiään. Metsien ja turpeen energiakäytön tehostaminen on edelleen mahdollista. Projektiluonteiset ja muut yhteisöllisyyttä vahvistavat tukitoimet antavat taloudellista pohjaa omaehtoiselle maaseudun kehittämiselle.

 

3. Maaseudulla on osaavat kädet

Oma rauha ja oma työ, itsenäisyys, ovat monelle tärkeä motivoiva tekijä maaseudulla elämiseen. Maaseudulla on paljon taitavia käsiä, sillä monet asiat joudutaan edelleenkin tekemään itse. Monialayrittäminenkin vaatii monitaitoisuutta. Uusavuttomuus lisääntyy maalla hitaammin kuin kaupungeissa.

Maaseudun elämä ei ole niin pirstaleista kuin kaupungeissa. Vahvuuksia ovat muun muassa vilkas harrastustoiminta ja elpynyt kylätoiminta. Totta kai kaupungissa voi olla 30 teatteria, 150 ravintolaa tai 350 harrastusvaihtoehtoa, mutta kuka oikeasti kuvittelee, että pystyisi juoksemaan niissä kaikissa. Ähky sellaisessa tulee!

Kylissä kannetaan sosiaalista vastuuta toinen toisistaan. Seurakunta on myös vahva henkinen pilari. Oma pappi, oma kirkko ja oma hautausmaa ovat kylien identiteettiä vahvistavia tekijöitä.

Tietotekniikka on maaseudulla kehittynyttä ja monissa kylissä on tietotupia. Infrastruktuuriin investoiminen ja kulttuuritapahtumat vireyttävät kylää, herättelevät yhteisöllisyyttä. Kaikilla ei mene huonosti. Hyvät kaverit auttavat syrjäytymisvaarassa olevia nuoria saamaan ammatista kiinni. Osa viljelijöitä on vakuuttunut, että maanviljely Suomessa elättää myös rauhallisella inventointivauhdilla. Toisille taas ratkaisuna on tilan ja tuotannon ponnekas kehittäminen.

Maaseudulla ei olla myöskään niin umpimielisiä kuin kuvitellaan. Kyllä täälläkin osataan kieliä, hoidetaan pr-tilaisuuksia ulkomaalaisille ja eletään maahanmuuttajien kanssa. Erityisesti Itä-Suomi on aluetta, jossa on paljon venäläisiä naisia muun muassa emäntinä ja monin paikoin venäläiset ostavat tyhjiksi jääneitä maalaistaloja tai tontteja, kuten esimerkiksi Rautavaaralla ja Nilsiässä. Tämä jatkuvuutta ja tuloja, vaikka se tietenkin myös asettaa haasteitakin kantaväestön asenteille, yhteistyölle ja palvelujen tuottamiselle.

 

4. Elämänlaatu syntyy kokonaisuudesta

Muuttoliikkeen suuntaan on tullut selvä akanvirta, joka vie ihmisiä maaseudulle päin. Monet haaveilevat viettävänsä eläkepäivänsä maaseudun kakkosasunnossaan, jollaiseksi kesämökit ovat muuttumassa. Lapsiperheet haluavat puhdasta luontoa lastensa kasvupaikaksi, ja siihen liittyvää turvallisuutta ja rauhaa. Minä olen haastatellut montaa koulutoveriani siitä, onko paluumuutto etelän kasvukeskuksista takaisin Itä-Suomeen kaduttanut. Jokainen on vastannut välittömästi: ei hetkeäkään. Näin vastaan nyt myös minä.

 

Elävä maaseutu – yhteinen tehtävämme

Maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa vuosille 2005-2008 luonnehditaan elinvoimasta maaseutua. Kyse ei ole niinkään siitä, että kuvataan jonkun tietyn paikkakunnan tuntomerkkejä, vaan siitä, että kuvitellaan, millainen olisi elinvoimainen maaseutu, jotta meillä olisi yhteinen visio, jota kohti pyrkiä. Elivoimaisella maaseudulla voidaan sanoa olevan seuraavia piirteitä:

 

· väestö-, elinkeino- ja ammattirakenteeltaan monipuolinen

· tahtovien ja vastuuta kantavien asukkaiden alue

· osaamiseltaan ja teknologialtaan kilpailukykyinen alue

· asuinympäristönä houkutteleva ja yrittäjyyttä suosiva alue

· kulttuuriympäristöä vaaliva alue

· verkostoituva ja vuorovaikutteinen kaupunkien kanssa

· useita erityyppisiä alueita

· voimakkaiden paikallisyhteisöjen alue

· alue, joka tuottaa monia välttämättömyyshyödykkeitä: ruokaa, puuta ja teollisuustuotteita

· kulkukelpoisten teiden ja kilpailukykyisten tietoliikenneyhteyksien alue

· hyvinvointipalveluiltaan toimiva alue

· kaikille kansalaisille luontoyhteyden, elämyspalveluja ja rauhaa tarjoava alue.

Hyvä kuulijat!

Maaseudulla on paljon mahdollisuuksia, mutta tarvitaan osaamista ja henkistä voimaa tarttua niihin. Tätä näyttää olevan usein kasvukeskuksissa, joissa on koulutettuja ihmisiä.

Nyt on meidän aikamme terhakoitua! Pitää alkaa uskoa itseensä. Ja pitää liittoutua yhteen ja tehdä yhteistyötä.