Piispa Jari Jolkkosen saarna Kiuruveden piispantarkastusmessussa 1.12.2013

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.”

Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: ”Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?” He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat: [Hoosianna-hymni] – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa!”

Oletteko koskaan pohtineet, kuinka ratkaisevan tärkeää aloitus on monessa asiassa. Aloitus näyttää suunnan, virittää sävellajin ja antaa alkuvauhdin. Pikajuoksijalle aloitus on ratkaisevan tärkeä. Musiikissa viivaston alussa oleva nuottiavain ja sävellaji määrittelevät ennen ensimmäistäkään nuottia, miltä sävellys kuulostaa – onko se haikea molli vai iloinen duuri. Avioliitossa hyvät häät ja hyvä alku antavat voimaa myös vaikeisiin päiviin – siksi perheneuvojilla on usein tapana kysyä vaikeuksissa olevilta pariskunnilta, mikä oli se hyvä, joka sai teidät yhteen ja antoi teille hyvän alun.

Vielä yksi esimerkki. Kirkkolaissa ensimmäinen pykälä on niin sanottu tunnustuspykälä. Sitä on verrattu nuottiavaimeen, joka antaa sävellajin myöhemmille säädöksille ja oikeastaan koko kirkkomme työlle ja itseymmärrykselle: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa.”

Mikä antaa alkutahdin virsikirjalle ja kirkkovuodelle? Kyllä se on Hoosianna-hymni. Se on virsikirjamme ensimmäinen virsi. Ja sillä aloitamme valmistautumisen jouluun ja samalla koko kirkkovuoden. Tällä ilon ja kiitoksen hymnillä aloitimme perjantaina myös piispantarkastuksen lasten kanssa, kun alakoulun täydessä adventtikirkossa lauloimme yhdessä Hoosianna-hymniä.

Virsikirjan ja kirkkovuoden aloitusvirtenä Hoosianna-hymni antaa sävellajin koko meidän kirkkomme hengelliselle elämälle ainakin kolmessa mielessä. Ensiksi, se on ilon ja kiitoksen hymni. Sitä lauletaan duuri-sävellajissa, koska jotakin hyvää on tapahtunut.

On totta, että tässä maailmassa on paljon pahaa: monia riitoja käydään kansankuntien välillä, työntekijöiden välillä ja jopa sukujen ja saman perheen jäsenten välillä. Sekin on myönnettävä, että me joudumme kohtaamaan omassa elämässämme monenlaista kärsimystä. Osa siitä kaatuu päällemme pyytämättä: kun oma ruumis tai mieli sairastuu, kun työpaikka lähtee alta tai kun viereltäni viedään minulle rakas ihminen, silloin joudun pyytämättä murhehuoneeseen, surun puristamaksi ja huolten piirittämäksi. Joskus taas joudun myöntämään, että olen itse syypää vastoinkäymisiini. Kovin vähän meillä on Jumalalle vietävää. Kun omatunto syyttää, on rehellisempää tunnustaa omat synnit ja kompuroinnit, kuin selitellä viat toisten syyksi.

Mutta mikään maailmassa oleva paha tai oma synti ei voi kumota sitä hyvää, joka perustuu Jumalan luomistyöhön ja lunastustahtoon. Hän on hyvyydessään luonut tämän maailman ja antanut meille elämän. Ihmisen synnistä huolimatta hän on kärsivällinen ja etsii meitä. Hän on syntynyt ihmiseksi Kristuksessa, ”meidän pelastuksemme tähden” kuten Nikean uskontunnustuksessa sanotaan ja sovittanut meidät itsensä kanssa. Siksi on sopivaa, että juuri kun luonto tuntuu kuolevan ja pimeys on pisimmillään, me veisaamme duurivirttä, ilon ja kiitoksen hymniä. Se muistuttaa, että jotakin hyvää on tapahtunut sinulle: Jumala on sinut luonut, Kristus on sinut lunastanut, Pyhä Henki on yhdistänyt sinut Jumalaan, toisiin ihmisiin ja tähän seurakuntaan.

Toiseksi Hoosianna-hymni antaa sävellajin hengelliselle elämällemme myös siksi, että se on avun pyyntö. Hoosianna tarkoittaa: pelasta, auta, anna apusi, armahda meitä. Usko Jumalaan on ennen kaikkea turvautumista häneen, hyvän odottamista häneltä, avun pyytämistä hädässä. Uskossa ei siis ole kyse vain siitä, että uskomme yhteen olentoon muiden olentojen joukossa, niin kuin johonkin Jupiterin kuuhun muiden taivaankappaleiden joukossa. Usko on luottamusta Jumalaan, koko maailman Luojaan, turvautumista häneen ja elämistä puhuttelusuhteessa hänen kanssaan. Siksi jokaisessa jumalanpalveluksessa rukoillaan Jumalaa, myös valitetaan hänelle vastoinkäymisiä ja kannetaan hänen eteensä kärsiviä lähimmäisiä.

Kolmanneksi Hoosianna-hymni antaa sävellajin siinä mielessä, että se on tervetulotoivotus Kristukselle, Jumalan Pojalle ja rakkaalle Vapahtajalle. Sitä laulamalla teemme tietä Kristukselle, osoitamme kunnioitusta Kunnian kuninkaalle ja turvaudumme Syntisten ystävään, joka tahtoo meille hyvää.

Mutta mistä hänet voidaan löytää? Mitä lopulta tarkoittaa se puhe, että adventtina Kristus saapuu luoksemme nöyrästi aasilla ratsastaen? Emmehän näe täällä yhtään aasia emmekä palestiinalaista miestä.

Kävimme perjantaina Kiurusalissa hyvähenkisen keskustelun uskontokasvatuksen kysymyksistä. Paikalla olivat seurakunnasta kirkkoherra ja kasvatuksen työntekijät ja kunnanpuolelta kunnanjohtaja, rehtorit ja monia muita kasvatuksen ammattilaisia. Tuossa keskustelussa päivähoidon johtaja Eeva Peltola kertoi hauskan muiston yhdestä päiväkouluikäisestä lapsesta. Lapsi oli purkanut ihmettelyään opettajalleen: ”Kyllä minä sen ymmärrän, että Jeesus syntyi ihmiseksi, kärsi, kuoli ja nousi kuolleista. Senkin ymmärrän, että hän astui ylös taivaisiin Jumalan luo. Mutta sitä minä en oikein ymmärrä, että miten ihmeessä hän tulee sieltä takaisin meidän keskellemme.”

Tietämättään lapsi oli tehnyt terävän kysymyksen, josta on keskusteltu halki vuosisatojen ja joka koskettaa myös jokaista meistä tänään. Mistä voin löytää Kristuksen, hyvän Vapahtajan ja Syntisten ystävän? Miten voin päästä hänen pelastavaan yhteyteensä, kadotuksen alta taivaan perilliseksi?

Martti Lutherin teologiset vastustajat Sveitsissä väittivät, että Kristus ei ole keskellämme, vaan hän on poissa, taivaassa, Isän oikealla puolella, niin kuin uskontunnustuksessa lausutaan. Luther arvosteli heitä terävästi lausumalla, etteivät he ymmärrä oikein Raamatun kieltä. He vievät Kristuksen pois luotamme ja asettavat hänet istumaan toimettomana kultatyynylle Isän oikealle puolelle, Luther väitti. Lutherin mukaan Jeesuksen omat lupaukset ja apostolien opetukset osoittavat, että Kristus korotettiin juuri siksi, että hän voisi olla läsnä kaikkialla ja siten myös lähellä meitä tänään ja täällä. Näin uskovat myös ortodoksit, katolilaiset, anglikaanit ja monet muut kristityt.

Oman lupauksensa mukaan Kristus on läsnä siellä, missä uusi ihminen kastetaan Kristukseen ja otetaan hänen yhteyteensä. Kastekäsky päättyy hänen läsnäolon lupaukseen: ”Kun kastatte ja opetatte, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Oman lupauksena mukaan hän on läsnä siellä, missä kaksi tai kolme on kokoontunut hänen nimeensä. Hän siellä missä luetaan pyhiä kirjoituksia, julistetaan evankeliumia ja muistetaan Jeesuksen sanoja ja tekoja. Oman lupauksensa mukaan hän on läsnä siellä, missä vietetään pyhää ateriaa, ehtoollista, jonka hän itse on asettanut läsnäolonsa merkiksi. ”Ottakaa ja syökää, tämä leipä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne syntien anteeksi antamiseksi.”

Tämän takia me kastamme ihmisiä ja vietämme jumalanpalvelusta: jotta sanassa ja sakramentissa voisimme päästä kosketuksiin elävän ja läsnä olevan Kristuksen kanssa. Siksi tahdon rohkaista jokaista kiuruvetistä osallistumaan rohkeasti ja iloisesti jumalanpalvelukseen alkavan kirkkovuoden aikana.

Oman lupauksensa mukaan Kristus lähestyy meitä myös lapsissa. Muistamme evankeliumista kohdan, jossa Jeesus ottaa lapsen syliinsä ja sanoo: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, hän ottaa luokseen minut”. Viime sunnuntain evankeliumissa Jeesus paljastaa, että hän lähestyy meitä joka päivä myös niissä ihmisissä, jotka ovat kaikkein heikoimpia ja haavoittuvimpia: ”Minä olin nälkäinen, te ruokitte minut ja janoinen, te annoitte minulle juotava. Minä olin alaston, te vaatetitte minut ja koditon, te annoitte minulle kodin. Minä olin sairas ja vankilassa, ja te kävitte minua katsomassa. Minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisistä, sen te olette tehneet minulle.”

Tämän takia myös Kiuruveden seurakunta tekee diakoniaa tänäkin päivänä. Diakonia on sekä seurakunnan että sen jokaisen jäsenen tehtävä. Siksi tahdon rohkaista jokaista kiuruvetistä myös pitämään huolta toisista, erityisesti niistä, joilla on vaikeaa.

Näissä merkeissä, kastevedessä, ehtoollisen leivässä ja evankeliumin sanoissa Kristus on läsnä keskellämme ja lahjoittaa meille armonsa. Näissä ihmisissä, lapsissa ja haavoittuvissa, hän lähestyy meitä arjen keskellä ja kutsuu meitä jakamaan omastamme. Olkoon tämä kirkkovuosi ilon ja kiitoksen vuosi Kiuruveden seurakunnassa.