Omassa kodissa elämässä

Sisaret ja veljet Kristuksessa,

Haluan sydämellisesti tervehtiä kaikkia teitä, jotka olette kokoontuneet Kuhmoon valtakunnalliseen kehitysvammaisten kirkkopyhään.

Yhteiskunnan inhimillisyys paljastuu erityisesti siinä, miten yhteiskunnassa kohdellaan niitä, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ja jotka eivät itse saa ääntään kuuluviin oman asiansa puolesta. Tällaisia lähimmäisiä, tällaisia sisariamme ja veljiämme ovat esimerkiksi lapset, saattohoitopotilaat, turvapaikanhakijat ja kehitysvammaiset. Voi olla, että maailman ja Suomen tiedotusvälineiden valokeila ei juuri nyt kohdistu Kuhmoon tai kehitysvammaisten asiaan. Siksi on tärkeää, että me olemme koolla yhdessä ja kiitosmielellä, juhlimassa elämän lahjaa ja sen rikkaita värejä. Olen varma, että tänään hyvän ja ihmisiä rakastavan Jumalan lempeä katse kohdistuu juuri Kuhmoon ja tähän kehitysvammaisten kirkkopyhään.

Haluan tuoda terveisiä Tansaniasta, josta palasin pari viikkoa sitten. Vierailin Lushotossa, noin Kuopion kokoisessa vuoristokaupungissa olevassa kehitysvammaisten koulussa. Tansaniassa monilla alueilla ihmisillä on vaikea suhtautua kehitysvammaisiin ja albiinoihin. Monet vanhemmat saattavat piilotella heitä savimajatalojensa pimeissä huoneissa tai muissa epäinhimillisissä oloissa.

Tansanian evankelis-luterilainen kirkko pitää yllä Rainbow-koulua kehitysvammaisille. Suomen Lähetysseura kouluttaa tuon koulun opettajia ja on käynnistänyt Suomen ulkoministeriön rahoituksen turvin vammaisten tavoitettavuus-ohjelman. Tavoitettavuus-ohjelman ansiosta jo yli 600 epäinhimillisissä oloissa olevaa kehitysvammaista on voinut löytää paikan hyvässä koulussa. Siellä he oppivat kolme asiaa.

Ensiksi sen, että he eivät ole yksin. Koulussa he voivat saada ystäviä ja elää yhdessä elämää toisten kehitysvammaisten ja muiden ihmisten kanssa. Kaikesta näki, että nyt he tunsivat olonsa turvalliseksi ja nauttivat toistensa seurasta.

Toiseksi koulussa he oppivat pitämään huolta itsestään. Monet oppivat jopa ammatin, jolla he voivat saada tuloja ja jopa elättää itseään. Itse ostin Elisabeth-nimiseltä autistiselta tytöltä kauniin kanga-liinan, en kohteliaisuudesta enkä varsinkaan säälistä, vaan yksinkertaisesti siksi, että se oli niin kaunis ja hieno.

Kolmanneksi he oppivat, että he ovat arvokkaita. He ovat Jumalan kuvaksi luotuja. He ovat syntyneet Jumalan unelmasta ja rakkaudesta. Joka aamu aamuhartaudessa he saavat kuulla eri muodoissaan vapauttavan ja iloiseksi tekevän viestin: Jumala on sinut luonut, Kristus on sinut lunastanut ja Pyhä Henki on ottanut sinut kasteessa Jumalan rakastavaan yhteyteen. Hyvä Jumala sanoo juuri sinulle: ”Älä pelkää. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju.”

Tämä on tavattoman helpottava viesti myös heidän vanhemmilleen. Heille kirkastuu, että minun ei tarvitse piilotella lastani. Mitä tahansa ihmiset ajattelevat, nyt tiedän, että minun lapseni on Jumalan kuva. Minä saan olla hänestä iloinen, kiitollinen ja ylpeä isä ja äiti. Samalla koulu auttaa myös vanhempia jaksamaan. Kun lapseni tarvitsee tukea, tiedän, että minun ei tarvitse olla yksin.

Tänään tämä sama vapauttava sanoma on ollut läsnä myös tässä valtakunnallisessa kehitysvammaisten kirkkopyhässä Kuhmossa. Viettäessämme tätä kirkkopyhää me juhlimme ennen kaikkea sitä, että meillä on hyvä ja armollinen Jumala. Hän on luonut jokaisen meistä omaksi kuvakseen. Siksi sinä saat sanoa iloisesti ja ylpeästi: minä olet arvokas, minä olen ainutlaatuinen. Tänään saamme juhlia elämän värejä. Tänään saamme myös tukea ja rohkaista kaikkia vanhempia, sisaruksia ja huoltajia.

Tansaniassa kehitysvammaisten oikeudet eivät ole vielä Suomen tasolla, mutta ne ovat koko ajan parantumassa. Oli rohkaisevaa nähdä, kuinka omistautuneesti ja ammattitaitoisesti suomalaiset lähetystyöntekijät ja Tansanian luterilaiset kristityt tukivat kehitysvammaisten osallisuutta ja omatoimisuutta. Raskaalta tuntui ajatella, että Suomen hallituksen kehitysyhteistyön määrärahojen leikkausten takia tuo lupaava kehitysvammaisten tavoitettavuus-ohjelma on joutunut leikkauslistalle. Siellä joudutaan nyt miettimään, lakkautetaanko orpokoti, kehitysvammaisten koulu vai sairaalan rakentaminen. Tällainen valinta ei tunnu kohtuulliselta.

Suomessa kehitysvammaisten asiat ovat paremmalla tolalla kuin Tansaniassa. Silti meillä on vielä paljon kehitettävää. Erityisesti meillä on vielä tehtävää siinä, miten voisimme paremmin vahvistaa yhteiskunnassa kehitysvammaisten osallisuutta ja omatoimisuutta. Euroviisut olivat tästä oiva esimerkki. Pertti Kurikan Nimipäivät vahvistivat monen kehitysvammaisten omanarvontuntoa ja antoivat ajattelemisen aihetta miljoonille katsojille.

Pidän oikeana sitä, että meillä ollaan siirtymässä laitosasumisesta tuettuun palveluasumiseen. En koskaan unohda sitä ystävällistä ja iloista vastaanottoa, jonka saimme Suonenjoella piispantarkastuksella, kun vierailimme Vaalijalan kuntayhtymän Kahvimylly-kodissa. Siellä kehitysvammaiset saavat asua omassa kodissaan. Siellä heitä tuetaan siihen, että he opettelevat pitämään huolta itsestään, tekemään itse kotitöitä, viettämään itse vapaa-aikaa ja myös päättämään itseä koskevista asioista niin paljon kuin se on mahdollista. Selvästi näki, että asukkaat eivät kokeneet Kahvimyllyä toisten pyörittämäksi laitokseksi, vaan omaksi kodikseen. Tällaista osallisuutta tulisi yhteiskunnassa vahvistaa muutoinkin.

Myös kirkossa on tärkeää vahvistaa kehitysvammaisten osallisuutta. On hyvä, että meillä on asiaan erikoistuneita pappeja, diakoneja ja muita ammattilaisia. Tavoitteena tulisi kuitenkin olla, että kaikki työntekijät oppivat elämään ja toimimaan erityisryhmien kanssa. On erinomaista, että meillä on valtakunnallinen kirkkovuoden pyhä kerran vuodessa. Yhtä tärkeää on, että vammaisia kutsutaan osallistumaan kirkon hengelliseen elämään joka viikko ja joka seurakunnassa. Tämä tarkoitus on myös kirkon saavutettavuus-ohjelmalla, jossa pyritään madaltamaan niin fyysisiä kuin henkisiä kynnyksiä erityisryhmien osallistumiselle seurakunnan elämään.

Haluan sydämellisesti kiittää Kuhmon seurakuntaa tämän valtakunnallisen kirkkopyhän järjestämisestä. Olen kuullut järjestelyistä erinomaista palautetta. Kuhmon seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset ovat omistautuneet sille, että nämä juhlat onnistuisivat ja jokainen voisi kokea olevansa tervetullut, ei vieras eikä muukalainen, vaan sisar ja veli Jumalan perheväessä. Oriveden seurakunnan on tästä hyvä jatkaa, kun ensi vuonna palataan yhteen.

Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne. Herra siunatkoon teidän lähtemisenne ja tulemisenne nyt ja aina. Aamen.