Avaussanat kirkossa synodaalikokouksessa

Sisaret ja veljet Kristuksessa, rakkaat työtoverit pappisvirassa

Me kaikki papit olemme käyneet läpi mankelin, jota kutsutaan ordinaatiokoulutukseksi. Siitä on monenlaisia muistoja: jännitystä, kommelluksia ja parhaassa tapauksessa myös pappisidentiteettiä avaavia löytöjä. Nykyisessä ordinaatiovalmennuksessa olen ottanut tavaksi tutkiskella vihkimystä hakevien kanssa pappislupauksia, sekä oman kirkkomme että sisarkirkkojemme. Miksi? Siksi, että niihin on tiivistynyt paljon hiljaista ekumeenista tietoa siitä, mistä pappisvirassa on kysymys ja mitä sen tehtäviin kuuluu.

Anglikaanit kysyvät vihittävältä aivan ensimmäiseksi: ”Uskotko, että Jumala on kutsunut sinut pappisvirkaan?” Tämä kysymys tuntuu hätkähdyttävältä ja uhkarohkealta. Uskallanko luottaa siihen, että itse kolmiyhteinen Jumala on minut kutsunut? Sama ajatus on Martti Lutherin papiksi vihkimisen kaavassa. Uskotko, että kun kirkko kutsuu, Jumala itse kutsuu työhönsä?

Edelleen kaikissa lupauksissa kysytään tavalla tai toisella sitoutumista kirkon uskoon. Tahdotko pysyä Jumalan pyhässä sanassa? Haluatko sitoutua siihen vakaumukseen, että ekumeeniset uskontunnustukset ja luterilaiset tunnustuskirjat tulkitsevat Raamattua oikein ja uskollisesti? Tämä kysymys on luonnollinen, emmehän me julista omaa asiaamme tai itse keksittyjä oppeja.

Kolmanneksi kaikissa kirkoissa kysytään, tahdotko noudattaa kirkon lakia ja järjestystä. Sekin on siis yleinen ja ymmärrettävä odotus. Pappi ei voi sooloilla eikä toimia mielivaltaisesti. Yhteiset pelinsäännöt pitävät koossa ja vahvistavat ennakoitavuutta ja luottamusta.

Neljänneksi kaikissa lupauksissa kysytään tavalla tai toisella, tahdotko elää niin, että olet esimerkkinä seurakunnalle ja maailmalle Kristuksen seuraamisessa. Tämä kysymys saa meidät papit usein mietteliääksi, araksikin. Niin myös minut. Joskus tuntuu, että en ole esimerkki, vaan varottava esimerkki, antiesikuva.

Pappislupauksessa ei kuitenkaan luvata erehtymättömyyttä, eikä varsinkaan oman hurskauden tai oppineisuuden ylemmyydentuntoista esittelyä. USA:n evankelis-luterilaisen kirkon kysymys muistuttaa, että kyse on lauman johtamisesta omalla esimerkillä. ”Will you pray for God’s people, nourish them with the Word and Holy Sacraments, and lead them by your own example in faithful service and holy living?” Kömpelö suomennos voisi kuulua: Tahdotko rukoilla Jumalan kansan puolesta, ravita sitä sanalla ja sakramenteilla ja johtaa sen jäseniä omalla esimerkilläsi uskollisessa palveluksessa ja pyhässä elämässä?

Yhteisen synodaalikokouksemme kannalta on vielä tärkeää kaksi piirrettä, jotka tulevat paremmin esille sisarkirkkojemme lupauksissa.

Useat kysymykset edellyttävät, että pappisvirka on lukuvirka, enkä nyt tarkoita Jerry Cottonia. Esimerkiksi anglikaanipapilta kysytään: “Will you be diligent in prayer, in reading Holy Scripture, and in all studies that will deepen your faith and help you to bear witness to the truth of the gospel?” Tahdotko olla kestävä rukouksessa, Pyhän Raamatun tutkiskelemisessa ja kaikessa studeeraamisessa, joka syventää uskoasi ja auttaa sinua todistamaan evankeliumin totuudesta? Mikael Agricola sanoo saman asian lyhyemmin: papin virka on ”studeeraa, saarnaa ja rukoilee”. Ilman sitä uhkaa urautuminen. Puheet pysyvät tuoreina ja ajankohtaisina, jos jaksaa käydä teologista keskustelua tekstien äärellä tai hyvässä seurassa.

Monen papin kokemus voi kuitenkin olla se, että työn ja arjen paineiden alla ei tahdo riittää aikaa eikä voimia teologiseen studeeraukseen. Tämä on yksi syy, miksi synodaalikokous on syntynyt ja miksi olemme tänään koolla. Tuemme ja kannustamme toisiamme teologiseen lukemiseen ja keskusteluun, sillä se kuuluu virkaamme. Tämä ei voi onnistua, jos haluamme vain osoittaa omaa oppineisuutta tai toisen oppimattomuutta. Tarkoitus on etsiä yhteistä tietä yhdessä, sitähän ”synodaali” tarkoittaa. Tässä kokouksessa valmistaudumme yhdessä reformaation merkkivuoteen. Haluan kiittää hiippakuntadekaani Sakari Häkkisen johdolla työskennellyttä valmisteluryhmää kokouksen valmistluista.

Kuudenneksi useissa lupauksissa muistutetaan siitä, että pappi on osa kollegiota. Pappi kuuluu yhdessä samaan kollegioon piispan ja toisten pappien kanssa, yhteisöön, joka laajenee myös muihin kirkon työntekijöihin. Viittaus kollegiaalisuuteen on pudonnut harmillisesti pois meikäläisestä pappislupauksesta, mutta toivottavasti ei meidän Kuopion hiippakunnan pappien sydämestä. Toivon, että tänään voisimme osoittaa toisillemme, että kukaan meistä ei ole yksin. Me kuulumme yhteen.

Jokainen meistä kohtaa seurakuntalaisten surua ja kärsimystä. Se kuuluu pappeuteen. Mutta jokainen meistä kantaa myös oman henkilökohtaisen elämän kipuja ja haavoja. Toivon, että tänään voisimme olla kantamassa toisiamme näiden salaisten tai ääneen lausuttujen taakkojen alla.

Moneen tilaisuuteen annetaan pukeutumisohje. Näihinkin päiviin on annettu. Mutta tänään kaikkein tärkeimmän pukeutumisohjeen meille antaa tämä Jumalan sanan kehotus:

”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi” (Kol. 3:12-14).

Tervetuloa synodaalikokoukseen!