Septuagesimasunnuntai, 3. sunn. ennen paastoa

Evankeliumi (Matt. 20:1–16)

Jeesus sanoi: ”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’
Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’
Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”

Kunnioitetut sanankuulijat, rakkaat diakonian virkaan vihittävät Kirsi-Maria ja Ellen,

Viime viikkoina on jännityksellä seurattu uutisia työmarkkinaneuvotteluiden etenemisestä. Tai oikeastaan takkuilemisesta. Lakkoja on luvassa. Neuvotteluissa etsitään reilua ratkaisua palkkatasosta ja muista työehdoista.

Päivän evankeliumin taustalla on kysymys siitä, mikä on reiluuden ja armollisuuden suhde. Jeesus kertoo vertauksen viinitarhan isännän erilaisesta henkilöstöpolitiikasta. Rekrytointi eli työtehtävään palkkaaminen oli tuohon aikaan aika suoraviivaista. Aamuvarhaisella työtä vailla olevat menivät torille ja heidän työpanostaan tarvitsevat palkkasivat sieltä joutilaita töihin. Kaksivuotisen tupon sijasta työsopimus saattoi olla vain päivän mittainen. ”Maksan sinulle päiväpalkaksi denaarin, tuletko töihin?”

Jeesus itse oli isänsä Joosefin tavoin ”teknon”, rakentaja, siis ei puuseppä, vaan rakentaja. Viidensadan asukkaan Nasaretissa tuskin oli rakentajalle säännöllisiä töitä. Mutta 6 kilometrin päässä Herodes Antipas rakensi kiivaasti Sepforksen kaupunkia, jossa oli pian 20 000 asukasta. Vaikka Uudessa testamentissa ei mainita Sepforiksen kaupunkia, on aika varmaa, että ennen julkisen toimintansa alkua Jeesus ja Joosef kävivät Sepforiksessa töissä. Olivat siis raksamiehiä.

Havainnollistetaanpa Jeesuksen vertausta. Siinä aamukuudelta rekrytoidut tekivät töitä iltakuuteen, siis 12-tuntisen päivän. Suomessa keskimääräinen tuntipalkka yksityisellä sektorilla on 16,80 euroa. Nykytasolla he ansaitsisivat siten 201 euroa. Viinitarhan isäntä palkkaa lisää työntekijöitä aamuyhdeksältä ja puolen päivän aikoihin. Nämä tekevät siis yhdeksän ja kuusituntisen päivän. Vielä iltaviideltäkin hän palkkaa muutaman ”joutilaan” yhden tunnin ajaksi, ennen kuin aurinko laskee ja työpäivä päättyy.

Vertauksessa viinitarhan isäntä maksaa lopulta kaikille 201 euroa. Siis kaikille.

Onko tämä reilua?

Tämä nimenomaan ei ole reilua. Arkijärki ja moraalinen tajumme sanovat meille, että tämä ei ole reilua. Eikä arkijärki ole muuttunut kahdessa tuhannessa vuodessa. Vertauksessa pisimmän työpäivän tehneet alkavat tietenkin nurista sanomalla: ”Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.”

Ihmisten välillä toimii ansaintaan perustuva logiikka. Arkijärki sanoo, että samasta työstä sama palkka. Ja sille, kuka tekee 12 tuntia, pitää maksaa 12 kertaa enemmän kuin yhden tunnin tekevälle. SE on reilua. En voi suositella kenellekään yritykselle muuta, enkä kyllä seurakunnallekaan. Itse asiassa tähän myös kirkon virkaehto- ja työsopimus perustuvat. Viime päivinä Nato-maat ovat kiistelleet siitä, mikä on jäsenvaltioille reilu osuus puolustusmenoista. Yhdysvallat on syyttänyt joitakin Euroopan maita vapaamatkustajuudesta, kun ne eivät käytä sovittua osuutta puolustusmenoihin, jolloin muut maat joutuvat kantamaan suuremman taakan. Mittakaava on eri, mutta ansainnan logiikkaa on sama.

Jeesuksen vertauksen pointti on tämä. Jumala noudattaa toisenlaista logiikkaa, sanotaan sitä vaikka armon logiikaksi. Hän lahjoittaa maksimaalisen palkan kaikille, sille joka teki paljon ja sille joka teki vähemmän. Hän ei vähennä reilua korvausta siltä, joka teki pitkän päivän. Eikä hän maksa pienempää palkkaa sille, joka teki lyhyen päivän. Hän antaa ja lahjoittaa maksimaalisesti kaikille. Vertauksen viesti on itse asiassa sama kuin Tuhlaajapoikavertauksen: kunnollinen veli nautti kaikista isän talon eduista, ja kun tuhlaajapoika katui, myös hänelle tarjottiin kaikki edut, ilman mitään aste-eroja kunnolliseen veljeensä.

Loukkaako tämä meidän oikeustajuamme? Ehkä. Mutta kannattaa olla varovainen. Jos Jumala katsoisi meitä ja pelastaisi meidät ansainnan logiikan mukaan, siis sellaisen ansainnan logiikan mukaan, jonka me ihmiset koemme reiluksi ihmisten kesken, kuka silloin kestää. Kuka meistä silloin kestää? Mitä ansioita ja saavutuksia meillä on Jumalan eteen vietävänä? Kuka meistä voi sanoa: minä olen mitä ahkerin ja kunnollisin, minä olen Jumalan edessä oikeutettu kaikkiin etuihin ja täyteen palkkaan.

Jeesuksen opetus sisältää radikaalin sanoman Jumalan armosta.

Jumala toimii, kuten viinitarhan lempeä isäntä. Hän on hyvä kaikille. Hän maksaa täyden palkan kaikille. Ei työpäivän pituuden eikä työntekijän ahkeruuden tai työsuorituksen perusteella. Vaan yksinomaan oman jumalallisen hyvyytensä, oman armonsa, oman ihmisrakkautensa, oman päätöksensä perusteella. ”Kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?”

Miksi tämä on tärkeää? Siksi, että se on meidän ainoa toivomme. Silloin sinulla ja minullakin on mahdollisuuksia.

Miksi se tekee iloiseksi? Siksi, että silloin me voimme, oman itsemme ja omien ominaisuuksiemme sijasta, turvata siihen, mikä ulkopuolellemme, siihen, että meillä on hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala. Hän armahtaa, nostaa ja kantaa sinua tänään.

Tämä armo ei johda eikä sen tule johtaa välinpitämättömyyteen, vaan vastuunottoon. Se vapauttaa rakastamaan, ei tuhoamaan. Se vapauttaa tavoittelemaan hyveitä, ei oikeuttamaan paheita.

Teidät, rakkaat diakonian virkaan vihittävät Ellen ja Kirsi-Maria, vihitään ja lähetetään välittämään tätä Jumalan hyvyyttä, armoa ja rakkautta. Se ei kulu eikä vähene, kun sitä käytetään. Se kuuluu kaikille, sitä ei tarvitse pihistää.

Diakonia on nimenomaan kristillistä palvelua ja auttamistyötä. Se perustuu siihen, kuka Jumala on ja mitä hän lahjoittaa. Hän on itsensä lahjoittava rakkaus. Se perustuu siihen, miten Kristus puhui ja toimi. Hän antoi esimerkin palvelevasta, itsensä lahjoittavasta rakkaudesta. Te olette tulleet siitä osallisisi, antautukaa sen palvelukseen, sillä ei ole mitään mahtavampaa kuin olla Kristuksen palveluksessa ja osa lähimmäisen rakkauden kansanliikettä.

Vihkimys ei ole vain oikeudellinen toimi tai yleistä arvostuksen osoittamista. Se on pyhä toimitus, jossa teidän vihitään hengelliseen virkaan, jossa teille välitetään armolahja, karisma, Pyhän Hengen lahja hoitaa diakonian virkaa arjen keskellä. Sehän käy ilmi teille pian luettavista Raamatun lupauksista: ”Älä lyö laimin armolahjaa, jonka sait, kun vanhimmat panivat kätensä sinun päällesi.” Positiivisesti muotoiltuna: käytä rohkeasti armolahjaa, jonka sait, kun sinut vihittiin virkaan apostolisen perinteen mukaisesti rukouksin ja siunaavien käsien alla.

Vihkimys on siis karismaattinen tapahtuma. Se antaa ja välittää armolahjan. Se ei välttämättä tunnu fyysisenä oireina, ja silti se on totta. Vahvistakoon se teidän iloista luottamusta siihen: hän joka kutsuu, on teidän kanssanne. Pyhä Henki, joka lahjoittaa viran, myös kulkee teidän rinnallanne, vahvistaa teitä vaikeuksissa, lohduttaa väsymyksen hetkinä ja siunaa työnne joka päiviä. Herra olkoon teidän kanssanne.