Evankeliumi (Joh. 17: 24-26)

Jeesus rukoili ja sanoi: ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Sisaret ja veljet Kristuksessa, rakkaat papiksi vihittävät,

Tänään helatorstaina haluaisin kiinnittää huomionne yhteen asiaan, nimittäin siihen kuinka merkillisen tärkeää koskettaminen näyttää olevan Jeesuksen toiminnassa. Aihe on ajankohtainen meille tänään, ehkä kivuliaallakin tavalla: kuluvan kevään aikana meitä on – ymmärrettävistä syistä – varoitettu jatkuvasti koskettamasta toista ja kehotettu pitämään etäisyyttä. Ja todellakin olemme oppineet läksymme: kätteleminen ei enää käy ja karttamisesta on tullut uusi kohteliaisuuskoodi.

Tämä aika antaa hyvän aavistuksen Jeesuksen ajan puhtaussäädöksistä. Tuolloin oltiin tarkkoja puhtaudesta ja pyhyydestä. Kyse oli hygieniasta, mutta myös moraalisesta ja hengellisestä puhtaudesta, siis puhtaudesta Jumalan edessä.

Tooran mukaan ihmisestä tuli epäpuhdas, jos hän kosketti jotakin epäpuhdasta, esimerkiksi kuollutta, jotakin ruumiin eritettä, epäpyhää ruokaa tai epäpyhää ihmistä. Sellainen ei saanut olla kosketuksissa puhtaiden ihmisten tai esineiden kanssa. Joissakin tapauksissa epäpuhtaus katosi itsestään tietyn määräajan kuluessa, toisinaan puhtaaksi tuleminen edellytti rituaalista peseytymistä tai uhritoimitusta.

Myös pyhyys perustui koskemattomuuteen. Jos pyhä ja epäpuhdas kohtasivat, toinen lakkasi olemasta: pyhä muuttui epäpyhäksi tai se tuhosi saastaisen. Siksi pyhä oli erotettava epäpuhtaudelle alttiista arkielämän piiristä omaksi alueekseen. Pyhä ateria erotettiin arkiateriasta, pyhäpäivä erotettiin arkipäivästä, se näkyy muuten Suomessakin siinä, että lauantai on saunapäivä, jolloin puhdistaudutaan pyhän viettoon. Pyhä tila, temppeli, erotettiin tavallisesta tilasta ja pyhät ihmiset epäpyhinä pidetyistä. Hurskaimmat juutalaiset olivat tarkkoja siitä, että he eivät kosketa ei-juutalaista tai syntisenä pidettyä ihmistä. Edes epäpyhänä pidetyn ihmisen varjo ei saanut koskettaa häntä. Silloinkin siis pidettiin tiukasti kiinni kahden metrin turvaväleistä.

Tästä näkökulmasta on oikeastaan silmiin pistävää, kuinka usein Jeesus juuri koskettaa ihmistä. Muistatko tällaisia kohtia Uudesta testamentista? Palautetaanpa mieleen muutamia.

Pietarin sairaasta anopista kerrotaan: ”Jeesus koski hänen käteensä ja kuume lähti hänestä.” (Mt 8:15). Kivuliasta lepraa sairastavasta miehestä kerrotaan: ”Jeesus ojensi kätensä, kosketti häntä ja sanoi: ”Minä tahdon, puhdistu”. Ja kohta hän puhdistui spitaalistaan.” (Mt 8:3). Kun puhtaussäädöksistä tarkkojen fariseusten johtomiesten aterialle ilmestyy vesipöhöstä kärsivä mies, Luukas kirjoittaa: ”Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja laski hänet pois” (Lk 14:4).

Monissa parantumiskertomuksissa Jeesus koskettaa sokean silmiä ja kuuron korvia. Ramman kädestä hän ottaa kiinni ja nostaa konkreettisesti hänet ylös. Koskettamalla hän paitsi parantaa ihmisen, myös synnyttää pelastavan uskon Kristukseen Vapahtajana.

Suunta ei ole vain Jeesuksesta sairaaseen, vaan myös ihmiset pyrkivät koskettamaan häntä. Markus kertoo, kuinka verenvuototautia sairastanut nainen hiipii Jeesusta kohti salaa: ”Tämä oli kuullut Jeesuksesta ja tuli kansanjoukossa takaa päin ja koski hänen viittaansa, sillä hän sanoi: Kunhan vain saan koskettaa edes hänen vaatteitaan, tulen terveeksi” (Mk 5:17-28).

Lopulta jopa Jairus, puhtaussäädöksistä tarkka synagoogan esimies, kumartuu maahan Jeesuksen eteen ja pyytää hartaasti: ”Pieni tyttäreni on kuolemaisillaan, tule ja pane kätesi hänen päällensä, että hän tulisi terveeksi ja jäisi eloon.” Luukas kertoo: ”Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki” (Lk 6:19). Markuksen alkukielinen ilmaus on vieläkin dramaattisempi: ”Kaikki, joilla oli vaivoja, tunkeutuivat hänen päälleen koskettaakseen häntä” (Mk 3:10)

Jeesuksen koskettamisessa on kyse paitsi parantumisesta myös siunauksesta. Markus kertoo: ”Ja hän otti lapsia syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä” (Mk 10:16).

Puhtaussäädökset ja turvarajat paukkuvat myös fariseuksen kodissa, kun sinne ilmestyy syntisenä pidetty nainen, joka voitelee Jeesuksen jalat nardusöljyllä ja katumuksen kyynelillä. Fariseusten hampaiden kiristelyn voi melkein kuulla: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee, nainenhan on syntinen.” (Lk. 7:39).

Viimeisellä aterialla Jeesus kumartuu, koskettaa oppilaiden jalkoja ja pesee ne. Getsemanen puutarhassa hän koskettaa roomalaisen sotilaan korvaa, jonka Pietari on miekallaan murjonut, ja parantaa vangitsijansa. Ja lopulta ylösnousemuksensa jälkeen hän ilmestyy oppilaiden keskelle ja lausuu: ”Rauha teille. Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: tässä minä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse” (Lk 24:39).

Näiden puhuttelevien kohtien sanoma on selvä: Jumalan rakkaus, hyvyys, lempeys, myötätunto ja uudistava voima tulevat esille siinä, että Jeesus koskettaa konkreettisesti ihmistä kädellään ja voimallaan. Hän tekee sairaasta terveen, likaisesta puhtaan, epäpyhänä pidetystä pyhän.

Me emme voi havaita aisteillamme ihmiseksi syntynyttä Kristusta emmekä koskettaa hänen viittaansa. Hän ei silti ole poissa eikä kaukana, vaan läsnä ja lähellä. Helatorstaina juhlimme sitä, että ylösnoussut Kristus kirkastettiin, jotta hän voisi olla läsnä kaikkialla, siis myös Kuopion tuomiokirkossa ja siellä, missä tätäkin jumalanpalvelusta kuunnellaan. Efesolaiskirjeen kohta ilmaisee hyvin helatorstain ilosanoman: ”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan” (Ef. 4). Helatorstain jälkeen Kristus täyttää kaikkeuden läsnäolollaan. Siksi hän voi tulla myös meidän luoksemme ja koskettaa meitä sanan julistuksen välityksellä, uskon ja rukouksen välityksellä, kasteveden ja ehtoollisleivän ja -viinin välityksellä.

Mitä tällä kaikella on tekemistä pappisviran kanssa?

Rakkaat papiksi vihittävät, tänään teidät vihitään pappisvirkaan apostolisen perinteen mukaan, siis samalla tavalla ja samassa jatkumossa, kuin millä apostolit asettivat seuraajansa jatkamaan pyhää tehtäväänsä. Tässä tavassa yhdistyy kaksi asiaa, nimittäin rukous ja kättenpäällepaneminen. Teille rukoillaan Pyhän Hengen lahjaa pappisviran hoitamista varten ja teidän päällenne asetetaan kädet pappeuden lahjan välittämisen merkiksi. Pappeuden antaminen ja vastaanottaminen on siis hyvin konkreettinen tapahtuma, joka edellyttää koskettamista vihkijän ja vihittävän välillä. Sitä ei voi tehdä etänä, ei virtuaalisesti, ei vain mielikuvituksessa, ei kahden metrin turvaväleillä, ei edes sädettämällä tai hipaisemalla.

Se on sakramentaalinen tapahtuma, joka välittää voiman, aivan kuten Jeesuksen kosketus välitti voiman. Se on karismaattinen tapahtuma, joka välittää armolahjan viranhoitoa varten, kuten apostoli kirjoittaa: ”Älä lyö laimin armolahjaa, jonka sait, kun vanhimmat profeettojen sanojen perusteella panivat kätensä sinun päällesi” (1. Tim 4:14).

Älä lyö laimin, äläkä pidätä itselläsi. Pappisviran lahja annetaan teille sen takia, että voisitte koskettaa ihmisiä Kristuksen rakkaudella, synnyttää uskoa ja rakkautta, kutsua Jumalan pelastavaan yhteyteen ja välittää Vapahtajan voiman. Hän kulkee rinnallanne. Hän lupaa teille tänään: ”Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”