Evankeliumi (Matt. 18:1-6)

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

Rakkaat seurakuntalaiset Varpaisjärven kirkossa,

Tämä Mikaelin kirkko on Varpaisjärven arvokkain rakennus. Kirkko keskellä kylää. Se rakentaminen vaati poikkeuksellisia ponnisteluja. Isoja kivilohkareita raahattiin reilun peninkulman päästä hevosilla lukemattomia kertoja. Pakko ihmetellä, kuinka tuon ajan välineillä on saatu aikaan jotakin niin kaunista ja suurta!

Tämä kirkko vihittiin käyttöön Mikkelinpäivänä 1904 – ja omistettiin arkkienkeli Mikaelille, jonka johdosta myös tätä kirkkovuoden juhlapäivää kutsutaan Mikkelinpäiväksi.

Varpaisjärven kirkon suunnittelijat, rakentajat ja kustantajat eli seurakuntalaiset eivät pystyttäneet tätä temppeliä vain arkkitehtoniseksi maamerkiksi. He näkivät vaivaa, koska halusivat kokoontua säännöllisesti yhteen Jumalan sanan kuuloon ja pyhän ehtoollisen viettoon. Kirkko on Jumalan huone (domus Dei) ja seurakunnan koti (domus ecclesiae), molempia yhtä aikaa. Jumalan huone, joka vihitään pyhäksi paikaksi ja jossa Kristus on itse läsnä. Siksi kirkkotilaa saa käyttää vain sen pyhyyteen sopiviin tarkoituksiin. Mutta Kristus ei tahdo olla täällä yksin. Hän kutsuu jokaista tänne, jotta hän voisi armahtaa, lohduttaa, ohjata ja johdattaa meitä. Siksi kirkko on myös seurakunnan koti. Seurakuntalaiset, siis te, olette kirkkorakennuksen paras ja tärkein kaunistus.

Olen iloinen siitä, että täällä Varpaisjärvellä on – seurakuntayhtymän tuella – viety läpi hanke, jossa on hienovaraisesti uudistettu kirkkoa sisältä niin, että sitä voidaan käyttää entistä enemmän ja entistä monipuolisemmin, arkena ja pyhänä. Sunnuntaina jumalanpalveluksiin, viikolla kuoroharjoituksiin, kokouksiin ja vaikkapa lastenkerhoihin ja viikonloppuna kasteisiin, vihkimisiin ja hautajaisiin. Juuri tämä on kirkon oikeaa käyttöä. Ja mitä ahkerammin käytätte kirkkoa, sitä paremmin myös suojelette sitä. Kirkon ahkera käyttö on sen parasta suojelua.

Päivän evankeliumissa Kristus puhuu siitä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Puhutaan siis jostakin tosi, tosi olennaisesta.

Kenestä meidän aikamme media tekee juttuja? Keistä uutisotsikot kertovat? Eivätkö ne kerrokin niistä, joilla on valtaa, ja niistä, joilla on rahaa ja niistä, jotka ovat kauniita. Valta, varakkuus ja kauneus tekevät ihmisestä suuren – ainakin mediahuomion perusteella. Ja se, mistä media kirjoittaa, kertoo siitä, mistä me lukijat olemme kiinnostuneita, keitä me pidämme suurena.

Tämä ei ole uutta. Näin on ollut aina. Siis myös Jeesuksen aikana. Siksi Jeesuksen opetus siitä, että suurin onkin lapsi, pienin onkin suurin, on niin yllättävä. Mutta mitä se tarkoittaa tänään?

Me ihmiset haluamme suojella ja hoivata lapsia. Meidän ihmisluonnossamme on jonkinlainen suojeluvaisto, joka kohdistuu erityisesti lapsiin. Niin pitää ollakin. Ilman sitä ihmissuku ei olisi tuskin selvinnyt. Mitä turvallisemman kasvuympäristön yhteiskunta pystyy järjestämään lapsille, sitä vahvemmaksi he kasvavat ja sitä parempi on yhteiskunnan tulevaisuus.

Mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Lapsi meinaa kaikkina aikoina jäädä meidän aikuisten tarpeiden ja suoranaisen mukavuudenhalun alle. Jeesuksen aikana Antiikin Roomassa lapsen asema oli karu. 30 % lapsista kuoli ensimmäisen ikävuoden aikana. Ikäluokasta puolet kuoli ennen kymmentä ikävuotta. Joka 50:s synnytys päätyi äidin kuolemaan. Monet ylhäiset naiset jättivät lastensa imettämisen ja kasvattamisen orjiensa huoleksi. Ei-toivotuista raskauksista syntyneitä lapsia saatettiin hylätä metsään. Lasten kasvattamista väkivallalla pidettiin normaalina. Joskus se saattoi mennä liian pitkälle. Jos vaikkapa perheenisä vihastuksissaan tai riidan seurauksena surmasi oman poikansa, tuolloisen oikeuskäsityksen mukaan asia kuului perheoikeuden piiriin. Se oli siis perheen sisäinen asia, siihen ei voinut ulkopuolelta puuttua eikä siitä voitu rangaista.

Tästä näkökulmasta Jeesuksen tapa kertoa siitä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa, on radikaali, yllättävä. Hän otti luokseen lapsen, asetti hänet kaiken keskelle ja opetti: ”Joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, hän on suurin taivasten valtakunnassa.” Lapset ovat siis Jumalan silmäterä, HE ovat taivasten valtakunnan kunniakansalaisia.

Tämä Jeesuksen opetus kylvi siemenen, joka aiheutti kolmessa vuosisadassa vallankumouksen suhtautumisessa lapsiin. Lapsi alettiin nähdä uudessa valossa, ei taakkana, vaan Jumalan lahjana, ei jonkinlaisena varjoaikuisena, vaan itsessään arvokkaana ja pyhänä.

Meidän aikanamme lapsia kohdellaan aivan toisella tavalla. Heitä suojellaan lailla, heidän kasvuaan tuetaan lukemattomin tavoin: jakamalla äitiyspakkauksia, maksamalla lapsilisiä, takaamalla äitiys- ja isyyslomia vanhemmille ja päivähoitopaikka lapselle, järjestämällä neuvolapalveluja ja ilmainen perusopetus aina 16-vuotiaaksi. Ja niin edelleen. Tästä kaikesta voimme olla suunnattoman kiitollisia. Tämän kaiken voi nähdä pitkänä jatkumona siitä tavasta, jolla Jeesuksen opetus lapsen arvosta ja lapsesta Jumalan silmäteränä on muhittanut, vaikuttanut ja kantanut hedelmää länsimaisessa kulttuurissa.

Mutta meidän aikanamme lasten turvallista kasvua varjostavat uudenlaiset ongelmat. Otan esille yhden.

Vuosien 2010-2015 aikana teini-ikäisten nuorten mielenterveys räjähti epidemiaksi koko läntisellä pallonpuoliskolla. Tutkijat tuovat esille yhä enemmän ja yhä vakuuttavampaa tutkimusaineistoa siitä, kuinka nuorten mielenterveysongelmiin pääsyyllinen on älypuhelimien ja sosiaalisen median koukuttava yhdistelmä. Näin myös nuoret itse kertovat monissa kyselytutkimuksissa. Jeesuksen opetus sisältää myös uhkauksen: ”Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.” Eikö tämä uhkaus koske tänään erityisesti niitä ylikansallisia jättifirmoja, jotka tekevät kaikkensa koukuttaakseen alaikäiset nuoret verkon valtaan, pois leikistä, pois rakastavista kasvoista, pois elävästä vuorovaikutuksesta kavereiden ja vanhempien kanssa, jonnekin verkon ja somen syvyyksiin, jossa he kohtaavat lievimmillään tyhjänpäiväisyyttä ja pahimmillaan väkivaltaa, kiusaamista ja pornoa.

Yksi sosiaalipsykologian kansainvälisistä huippututkijoista kiteyttää: ”Olemme alisuojelleet lapsia virtuaalimaailmassa ja ylisuojelleet heitä tosielämässä.” Toisin sanoen meidän pitäisi suojella paljon voimakkaammin lapsia älypuhelimien ja somen vahingolliselta vaikutukselta kotona, koulussa ja yhteiskunnassa. Ja toisaalta meidän pitäisi sallia rohkeammin lapsille mahdollisuus vapaaseen ja valvomattomaan leikkiin. Kun teemme niin, apsistamme voi kasvaa itsenäisiä, tasapainoisia, vahvoja ja onnellisia – sellaisia, jotka kykenevät kantamaan vastuuta itsestään ja meistä, kun vanhenemme.

Rakkaat seurakuntalaiset, Jeesuksen opetus kyllä koskettaa lapsen hyvää tässä ajallisessa elämässä. Se tekee lasten kasvattamisesta jotakin pyhän, siis Jumalan siunaaman tehtävän.  Sitähän Jeesus tarkoittaa sanoessaan: ”Joka ottaa luokseen tällaisen lapsen, ottaa luokseen minut.” Tämä opetus on parantanut lapsen asemaa yhteiskunnassa.

Jeesuksen varsinainen tähtäyspiste on kuitenkin Jumalan valtakunnassa. Jeesus kääntää tämän maailman arvojärjestyksen ylösalaisin. Hän ottaa luokseen lapsen, asettaa hänet kaiken keskelle ja sanoo: Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Kristus ei tarkoita, että meidän pitäisi heittäytyä lapsellisiksi tai väistää aikuisen vastuuta. Hän tarkoittaa: te aikuiset, katsokaa lapsen varauksetonta ja iloista luottamusta Jumalaan ja-ottakaa siitä oppia. Turvautukaa Jumalaan rohkeasti ja vapautuneesti, ilossa ja surussa, aivan kuten lapsi turvautuu rakkaisiin vanhempiinsa. Katsokaa lapsen nöyryyttä ja ottakaa siitä mallia. Älkää kuvitelko itsestänne liikoja, älkää olko turhan tärkeitä, älkää kilpailko arvoasteista ja saavutuksista. Olkaa nöyriä, antaa kunnia toisille, suhtautukaan toisiin myötätuntoisesti, iloitkaa yksinkertaisista asioista, älkää keskittykö siihen, mitä teiltä puuttuu, olkaa Jumalalle kiitollisia siitä, mitä teillä jo on.

Jotta Varpaisjärven kirkko säilyy hyvänä myös tuleville sukupolville, että tärkeää muistaa, että myös lapsilla on oikeus pyhään. Sen johdosta toivon, että voisitte tuoda lapsia Hyvän Paimenen luo, rohkaista heitä turvautumaan Kristukseen, opettaa heille virsilaulua ja yhteistä rukousta – ja myös polvistua heidän kanssaan yhteiseen Herran pöytään.

Viime kädessä me kaikki, raavainta miestä myöten, olemme Jumalan lapsia. Hän on meidän Isämme. Ilman häntä emme voi pelastua, ilman häntä meitä ei edes olisi olemassa. Meidän elämämme on alusta loppuun hänen kädessään. Meidät on kastettu hänen pelastavaan yhteyteensä ja suuri siksi meillä on myös lapsen oikeus, siis perillisen oikeus, tulla Kristuksen, Hyvän Paimenen hoitoon. Hän on kaikkein meidän Jumalan lasten vapahtaja, kaikkien meidän Herra ja Paimen, kaikkien meidän armahtaja. Hän antaa sinulle synnit anteeksi ja vapauttaa sinut iloon ja rauhaan. Tule siksi rohkeasti ehtoollispöytään ja ota hänet vastaan pyhitetyssä leivässä ja viinissä.