Saarna papiksi vihkimisessä helatorstaina 10.5.2018 Kuopion tuomiokirkossa

Evankeliumi (Luuk. 24: 46-53)

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

 

Rakkaat seurakuntalaiset, kunnioitetut papiksivihittävät, sisaret ja veljet Kristuksessa,

Tänään vietämme ja juhlimme yhdessä helatorstaita. Se on varma kevään merkki, yhtä varma kuin se, että tämän juhlan aattona tiedotusvälineissä voivotellaan, kuinka tavalliset suomalaiset eivät tiedä helatorstain merkityksestä yhtään mitään. En olisi ihan niin varma tästä täydellisen tietämättömyyden pimeydestä. Ja kuinka hyvänsä, nythän meillä on erinomainen mahdollisuus kysyä, mitä juhlimme helatorstaina. Miksi se on tärkeä ja iloinen juhla Jumalan pelastustekojen historiassa? Entä millä tavalla se liittyy pappisviran tehtäviin?

Helatorstai liittyy erityisesti kysymyksiin poissaolosta ja läsnäolosta. Lukiolaisikäinen poikani on juuri nyt ensimmäistä kertaa Kiinassa koulunsa mukana. Kun hän on niin kaukana ja poissa, huomaan, että vanhempana sitä kantaa huolta ja ikävää. Siksi toivoo saavansa edes jonkun viestin, joka toisi hänet poissaolevanakin lähemmäksi. Nykyaikana se on helpompaa älypuhelimien avulla, mutta ei Kiinassa, siellä kun viranomaiset ovat kieltäneet What’s Up -sovelluksen ja muutenkin rajoittaneet tiedonvälitystä ja sosiaalisen median käyttöä.

Rakastavaisilla on tapana vaihtaa sormuksia, jotka muistuttavat toisesta, silloinkin kun hän on poissa ja kaukana. Monilla meillä on seinällä kuva rakkaasta ja kuolleesta omaisesta. Hän on poissa lopullisesti. Se riipaisee ja tuntuu raastavalta. Hänen kuvansa tuo meidät muistoihin ja edes jollakin tavalla lähemmäs, vaikka kuoleman raja onkin täysin ylitsepääsemätön muuri.

Helatorstain Raamatun lukukappaleet kertovat siitä, kuinka ylösnousemuksensa jälkeen oppilaille ilmestynyt Kristus otetaan takaisin taivaan kirkkauteen. Vaikka puhumme joskus taivaaseenastumisesta, kyse ei ole jonkinlaisesta superkolmiloikasta, jossa hypätään stratosfäärin kautta ulkoavaruuteen. Kyse on itsensä alentaneen, ristillä kärsineen ja kuoleman voittaneen Kristuksen korottamisesta Jumalan kirkkauteen.

Tässä mielessä kyse näyttää siis olevan jäähyväiskertomuksesta, siitä, että Kristus jättää oppilaansa ja poistuu näyttämöltä – lopullisesti. Apostolien tekojen kertomuksessa on kuitenkin jotakin, joka ei tunnu sopivan tähän näyttämöltä poistumisen kuvaan.

Kun Kristus otetaan taivaaseen Jumalan kirkkauteen, odottaisi, että oppilaat lähtevät heti pois. Mutta Raamattu kertoo, että he korottamisen jälkeen ”kumartavat maahan” kunnioituksen ja palvonnan merkiksi. Odottaisi, että oppilaat lähtevät murhemielellä pois – nyt hän jätti meidät. Mutta epistola kertoo, että he lähtevät ”riemua täynnä”. Odottaisi, että kalastajat palaavat takaisin ankaran arjen keskelle. Mutta Luukas kertoo, että he palaavat Jerusalemin temppeliin ”kiittämään Jumalaa”. Odottaisi, että Kristus sanoo: nyt te olette kuulleet ja nähneet riittävästi, saatte pärjätä nyt omillanne. Mutta evankeliumissa hän lupaa: ”te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin”. Odottaisi, että hän vilkuttaa jäähyväisten merkiksi. Mutta Luukkaan mukaan hän kohottaa kätensä ja vahvistaa apostoleja siunaamalla heidät.

Mistä tämä kaikki kertoo? Mitä hyvää se meille julistaa? Eikö sitä, että Kristus tahtoo ylösnousseena ja korotettunakin olla läsnä ja lähellä meitä? Hän ei jätä meitä yksin, vaan elää ja vaikuttaa keskellämme. Hän ei vain istu toimettomana kultatyynyllä Isän oikealla puolella, vaan rukoilee meidän puolestamme, jakaa meille armoaan ja vahvistaa meitä sanallaan myös tänään ja täällä.

Se ei tapahdu niinkään What’s Upin tai Facebookin kautta, vaan Jumalan sanan ja pyhien sakramenttien, Kristuksen itse asettamien sakramenttien, kautta. Tämä käy ilmi päivän teksteistä.

Ensiksi Kristus lupaa meille voiman, siis Pyhän Hengen lahjan. Jeesus sanoo: ”Johannes kastoi vedellä, teidät kastetaan Pyhällä Hengellä”. Se lahjoitetaan kasteessa, joka yhdistää meidät Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Pyhän Hengen lahja välitetään myös teille papiksi vihittäville viranhoitoa ja seurakunnan palvelemista varten, kun teidät tänään vihitään papiksi apostolisen perinteen mukaan rukouksin ja kättenpäällepanemisin.

Toiseksi Vapahtaja lähettää julistamaan hyvää sanomaa. Hän sanoo. ”Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” Kun kirkossa puhutaan ja lauletaan näistä sanoista, parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta Kristuksessa, ne ovat voimasanoja: ne eivät välitä vain tietoa, vaan voiman, itse Kristuksen ja vahvistavat uskoamme.

Kolmanneksi tämä synnyttää oppilaista palvontaa ja kunnioitusta. Se saa heidän mielensä iloiseksi. Se johtaa temppeliin kiittämään Jumalaa. Se johtaa myös huolehtimaan köyhistä, kärsivistä ja kaikista ihmistä, vaikka tämän päivän tekstit eivät siitä puhukaan.

Helatorstai on siis paitsi kertomus poismenemisestä myös ja ennen kaikkea Kristuksen läsnäolon juhla. Hän ei sittenkään jätä meitä yksin, vaan lahjoittaa voiman. Hän ei sittenkään poistu paikalta, vaan elää ja vaikuttaa keskellämme siellä, missä julistetaan sanaa, rukoillaan, vietetään sakramentteja ja lohdutetaan toisia.

Miten tämä liittyy pappisvirkaan? Aivan ratkaisevasti. Teidät, rakkaat papiksi vihittävät, vihitään pappisvirkaan ja lähetetään huolehtimaan niistä merkeistä, joiden välityksellä Kristus voi tulla jokaisen köyhän ja syntisen luo. Teidän tehtävä on julistaa sanaa ja hoitaa pyhiä sakramentteja, joiden välityksellä Kristus itse armahtaa, hoitaa, lohduttaa ja uudistaa ihmistä.

Kun sinä kastat, Kristus itse lahjoittaa kastetulle Pyhän Hengen. Kun sinä julistat evankeliumia, Vapahtaja itse lohduttaa murheellista ja antaa langenneelle kaikki synnit anteeksi. Kun sinä toimitat ehtoollisen, silloin Kristus itse jakaa armonsa ja yhdistää ehtoollisvieraan itseensä. Kiitosvirsissä ja rukoushuokauksissa me saamme puhua hänelle, hiljaisessa sydämen luottamuksessa hän puhuu meille. Kärsivien katseessa, apua pyytävän kädessä ja lasten ilossa me kohtaamme hänet arjen keskellä.

Kaste, ehtoollinen, evankeliumin lukeminen, saarna, kiitosvirsien laulaminen ja rukoileminen ovat niitä välineitä, joilla Kristus tulee luoksemme, koskettaa meitä ja vahvistaa yhteyttämme häneen. Kun huolehdit näistä, toimit oikean paimenen tavoin. Älä ime ihmisten huomiota itseesi, vaan auta ihmisiä kääntämään katse Kristukseen. Toimi niin, että Hyvä Vapahtaja voi tulla jokaisen tavallisen ihmisen luo armahtamaan ja uudistaman häntä.

Silloin toimit oikein. Silloin sinun ei myöskään tarvitse kuvitella, että uskon ja rakkauden syntyminen olisi kiinni sinun ominaisuuksista tai onnistumisista. Usko on aina lahja ylhäältä, ei lahja sinulta. Pelastavan uskon saamiseksi Jumala itse on asettanut evankeliumin julistamisen ja sakramenttien hoitamisen viran, sillä siellä, missä evankeliumia julistetaan ja pyhiä sakramentteja toimitetaan, siellä Pyhä Henki itse synnyttää uskon, lahjoittaa Kristuksen ja tekee meistä taivasten valtakunnan kansalaisia.

Siksi ole rohkea. Ole vapaa. Herra kanssasi