Evankeliumi (Matt. 5:1-12)

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”

Sisaret ja veljet Kristuksessa, ja rakkaat papiksi vihittävät

Pyhäinpäivän evankeliumina on jo vanhastaan ollut Vuorisaarnan alkusoitto, niin sanotut autuuden lauseet. Ehkä siksi, että sana ”autuas” tuo mieleen ihmisen, joka on Jumalan armahtamana päässyt perille taivasten valtakuntaan. Tänään muistammekin kaikkia esikuvallisia kristittyjä, joita kirkko pitää pyhänä ja jotka uskomme mukaan ovat päässeet perille ja rukoilevat puolestamme. Ja muistamme myös kaikkia – voisiko sanoa – tavallisia kristittyjä, edesmenneitä rakkaitamme, heitä, jotka ovat meille rakkaita, niin rakkaita, että sydän herkistyy ja ikävä puristaa vieläkin rintaa, kun heitä ajattelemme. Tänään tahdomme uskoa, että hekin ovat päässeet perille, illattoman päivän iloon, taivasten valtakunnan juhlapöytään, kiitosjuhlaan, jossa ei tarvitse odottaa valomerkkiä.

Olivatpa he esikuvallisia kristittyjä eli pyhimyksiä tai tavallisia arjen kristittyjä tai ehkä anonyymejä kristittyjä, jotka eivät ilman omaa syytään ole tunteneet Kristusta, kaikki he, kaikki he ovat päässeet perille Jumalan armosta ja rakkaudesta. Kun Jeesus opettaa lakia ja saa riman nousemaan korkealle, hänen oppilaansa kysyvät hädissään: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus vastaa: Ei kukaan, ihmiselle se on mahdotonta. Ja kuitenkin jatkaa: Mutta Jumalalle se on mahdollista. Siihen perustuu meidän lohdutuksemme, ilomme ja jälleen näkemisen toivomme myös tänään pyhäinpäivän.

Sana ”autuas” ei kuitenkaan Raamatussa tarkoita pelkästään perille tuonpuoleisuuteen päässyttä. Kreikan sana ”makarios” tarkoittaa onniteltavaa, onnellista, siunattua, sellaista, joka on tullut jo tässä elämässä osalliseksi Jumalan armosta ja joka toteuttaa oikeudenmukaisuutta ihmisten välillä.

Sana ei tule Vuorisaarnaan tyhjästä. Sillä alkaa myös aivan tietoisesti Vanhan testamentin virsikirjan eli Psalmien kirjan alkufanfaari: ”Autuas se, joka ei vaella jumalattomien tavoin, ei astu syntisten teille, ei istu pilkkaajien parissa, vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin.”

Tämän syksyn uutisotsikot vievät väistämättä ajatuksemme siihen autuudenlauseeseen, jossa sanotaan: ”Autuaita ovat rauhan tekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen.” Sosiaalinen media täyttyi tästä jakeesta 16. lokakuuta, kun maailman saavutti suru-uutinen Rauhan nobelisti, presidentti Martti Ahtisaaren kuolemasta. Koskettavaa on ajatella, että Viipurissa syntyneenä hänkin oli sotapakolainen. Hän kasvoi ja kävi koulunsa täällä Kuopiossa. Täällä tuleva rauhannobelisti eli myös kasvukipunsa. Kerran Martti jäi kavereidensa kanssa kiinni Kuopion kasarmin ikkunoiden kivittämisestä ja sai ajan tavan mukaisesti selkäsaunan.

Luulisi, että maailmassa arvostetaan Ahtisaaren kaltaisia rauhan rakentajia. Mutta kun katsoo uutisia Venäjän hyökkäyssodasta, Armenian ja Azerbaidzanin sodasta, Hamasin terrori-iskusta tai Gazan siviilien lohduttomasta kärsimyksestä Israelin ilmapommituksissa, voi havaita: rauhan rakentajien osa ei useinkaan ole autuas, he jäävät usein yksin.

Mistä tämä johtuu? Hyvin pitkälle siitä, että me ihmiset olemme erittäin ryhmäkuntaisia, lahkohenkisiä, groupish, sanottaisiin Lontoon murteella. Meillä ihmisillä on erittäin voimakas taipumus liittoutua yksien puolesta toisia vastaan. Vastakkainasetteluissa vahdimme niitä, jotka ovat meidän puolellamme ja meille lojaaleja, ja etsimme tutkalla pettureita, epäilyttäviä henkilöitä, jotka ovat ehkä vastustajiemme puolella. Juuri tällaista todellisuutta on eletty Israelissa ja Palestiinassa vuosikymmeniä. Molemmilla puolilla on paljon rauhantahtoisia ihmisiä, mutta juuri nyt he ovat poliittisesti alakynnessä. Juuri nyt niskan päällä ovat ne, jotka eivät kysy, miten voisimme saavuttaa rauhan, joka tekee oikeutta molemmille osapuolille. Juuri nyt niskan päällä ovat ne, jotka kysyvät, oletko meidän puolellamme vai meitä vastaan. On hätkähdyttävää huomata, millainen kyky Israelin ja Palestiinalaisten välisellä konfliktilla on jakaa ihmisiä riiteleviin leireihin myös Pyhän maan, koko maailmassa, myös Suomessa.

En voi kuvitella ajankohtaisempaa viestiä tänään kuin Jeesuksen sana: Autuaita ovat rauhan tekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen.

Helposta Jeesus ei puhu mitään. Ymmärrämme, ettei reilun rauhan saavuttaminen ole yksinkertaista. Kun vahvempi osapuoli pakottaa heikomman rauhaan veitsi kurkulla tai ase ohimolla, se ei ole aito rauha. Tällainen veitsikurkulla-rauha ei ole reilu eikä kestävä. Se kestää hetken, kunnes väkivaltaisuudet räjähtävät uudestaan. Rauha ja oikeudenmukaisuus kuuluvat yhteen. Vuorisaarnan hengessä puhdassydämisyys, kärsivällisyys, oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano, armahtavaisuus ja rauhan tahto kuuluvat yhteen. Näitä profeetat julistivat, ja heidät kivitettiin pettureina. Näitä Jeesus julisti, ja hänet naulittiin ristille.

Rauha nälkä ja oikeudenmukaisuuden jano ovat hauraita. Niiden puolesta tarvitaan jatkuvaa työtä. Tarvitaan vanhempia ja opettajia, jotka kasvattavat rauhaan. Tarvitaan pappeja, jotka kehottavat rauhaan. Tarvitaan poliiseja, sotilaita ja rajavartijoita, jotka suojelevat rauhaa ja asettavat pahuudelle padon. Tämäkään ei aina riitä. Joskus rauha särkyy ja väkivalta saa vallan. Juuri siksi on tärkeää, että aloitamme itsestämme: annamme Jumalan sanan ohjata meitä sovintoon ja annamme sen kasvattaa meissä rauhan tahtoa ja oikeudenmukaisuuden nälkää. Ne ovat sittenkin voimakkaampia kuin sota ja väkivalta.

Rakkaat papiksi vihittävät, tänään teitä koskettaa Jesajan kirjan sana: ”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, hän tuo pelastuksen sanoman!”

Teidän suuri etuoikeutenne on kuuluttaa suurta ilosanomaa rauhasta, sovinnosta ja pelastuksesta Kristuksessa. Se on rauha sanan kaikkein syvimmässä merkityksessä: se kattaa rauhan ihmisen ja Jumalan välillä, rauhan naapureiden välillä, rauhan kansojen kesken ja jopa rauhan sydämessä, siis sielun rauhan.

Tarkastelimme yhdessä ordinaatiokoulutuksessa pappisvirkaa tutustumalla siihen, mitä eri kirkkojen pappislupaukset kertovat pappeudesta eli pappisvirasta.

Mihin se perustuu? Se on Jumalan oma käsky ja asetus, ei ihmisten keksimä.

Mikä on sen luonne? Se on palveluvirka, ei sääty eikä itsetunnon pönkäpuu.

Mitkä ovat sen keskeiset tehtävät? Evankeliumin julistaminen puhtaasti ja sakramenttien toimittaminen Kristuksen asetuksen mukaisesti, sillä sanan ja sakramenttien välillä Jumala lahjoittaa meille armon ja tekee meidät autuaiksi.

Mitkä ovat sen keskeiset velvollisuudet? Pysyä Jumalan sanassa ja kirkon tunnustuksessa ja noudattaa kirkon lakia ja järjestystä.

Miten siinä kasvetaan? Elämällä rukouksessa, tutkiskelemalla Raamattua ja harjoittamalla opintoja, jotka auttavat teitä syventämään uskoa ja todistamaan evankeliumin totuudesta maailmassa.

Miten se saadaan? Papiksi vihkimisessä, jossa Pyhä Henki itse välittää ja lahjoittaa teille pappeuden, vihkimysviran armon.

Miksi Raamattu lupaa tämän armolahjan? Siksi, että voisitte palvella Kristusta ja hänen seurakuntaa, ei omaan erinomaisuuteen ylpeästi vedoten, vaan Pyhän Hengen läsnäoloon ja voimaan rohkeasti luottaen. Silloin olette rauhan tekijöitä, silloin tuotte autuuden keskellemme.

Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet, hän ilmoittaa rauhan tulon, hän tuo pelastuksen sanoman. Herra olkoon teidän kanssanne.