Evankeliumi (Matt. 6:19–24)

Jeesus sanoo: ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys! Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”

Kunnioitetut seurakuntalaiset, rakkaat rautavaaralaiset,

Viime keväänä ilmestyi sosiaaliseen mediaan ajankohtainen tiedote Rautavaaralta. ”Rautavaaran pyrkii houkuttelemaan uudella, kansainvälisellä ilmeellään kansainvälisiä osaajia muuttamaan Koillis-Savoon. Kunta katsoo eteenpäin ja vaihtaa nimensä englanninkieliseen muotoon Iron Danger. Kunta ” Osana uutista julkaistiin myös uudistettu Iron Danger -alueen kartta, jossa kylien ja kohteiden nimet on päivitetty englanninkieliseen muotoon.

Viesti sai joidenkin aamukahvit ryntäille, toiset taas panivat merkille, että sen oli lähettänyt toimelias kunnanjohtaja Mikko Kärnä ensimmäisenä huhtikuuta. Arvelen, että kilihakkana kyläpiällikkönä kunnostautunut Mikko mieltyi salaa tähän aprillipilaan, kunnes ymmärsi, että hänen olisi muutettava myös oma nimensä ja tittelinsä kuulumaan ”Tha Mayor of Iron Danger, Mr. Mikko Kaernae.” Jos Rautavaara on Iron Danger, silloin kai Juupajoki on Ou-Yes-River.

Rakkaat rautavaaralaiset, Rautavaara viettää tänään 150-vuotisjuhlallisuuksia. Ennen itsenäisten kuntien perustamista ihmisten peruspalveluista, kuten koulujen pitämisestä, sairaiden hoidosta, väestökirjanpidosta vastasivat seurakunnat. 150 vuotta sitten silloinen kuntauudistus siirsi nämä tehtävät seurakunnilta uusille kunnille. Tänään on siis kaikkien rautavaaralaisten juhla.

 

Päivän evankeliumissa Jeesus varoittaa rikkauden vaaroista. Älkää kerätkö itsenne aarteita maan päälle, se katoaa kumminkin. Kootkaa aarteita taivaaseen. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi.

Kenelle tämä varoitus on osoitettu? Rikkaille vai köyhille?

Rautavaaralla ei ole kylvetty rahassa. Täällä kylän raitilla ja metsäpoluilla ei ole paljon näkynyt miljonäärejä, joiden taskuista tippuu tonnin seteleitä. Tilastojen valossa täällä asuu koko Suomen mittakaavassa hyvin paljon pienituloisia. He antavat vähästään, mikä käy ilmi vaikkapa Yhteisvastuukeräyksen tuotosta: täällä Rautavaaralla keräystuotto seurakuntalaista kohden on ollut ylivoimaisesti suurinta koko Suomessa (poikkeuksena 2023). Kyllä köyhä köyhän tuntee. Ja ne harvat suurituloisetkin tiedetään täällä hyväsydämisiksi, sellaisiksi, jotka eri tavoin jakavat omastaan yhteistä hyvää.  Onko oikeastaan mitään mieltä varoitella rikkauden vaaroista Rautavaaralla?

Tutkijat arvelevat, että Jeesuksen aikana 93-97 % Palestiinan alueen asukkaista eli köyhyydessä, siis kädestä suuhun. Minkäänlaista sosiaaliturvaa ei ollut. Aina turva oli saviseinäinen koti suojaa varten, pikkuinen peltotilkku ravintoa varten ja riittävä määrä lapsia aputyövoimaa varten. Jos huonon satokauden takia piti ottaa lainaa viljanostoa varten tai jos hallitsija kiristi verotusta, perhe joutui helposti velkavankeuteen. Jos meni asunto tai pelto tai molemmat, perhe joutui äärimmäiseen köyhyyteen.

Tämä oli todellinen ongelma, sillä aina siellä, missä syntyy kaupunkeja, maata ei riitä kaikille, ja niinpä maanomistus alkaa vääjäämättä keskittyä yksille. Eikä Israel ollut poikkeus.

Juuri tällaiset ihmiset, siis velkavankeuteen joutuneet, köyhät, lesket, toisen avun varassa elävät sairaat, mielenterveysongelmaiset ja muut eri tavoin kyläyhteisöstä pois heitetyt olivat Jeesuksen varsinainen kuulijakunta. Juuri he nojautuivat Kristukseen ja tunnistivat hänessä Jumalan armahtavat kasvot. Juuri heille on suunnattu koko vuorisaarnan alku, josta evankeliumi on osa. Heidän ahdinkoon viitataan myös Isä meidän -rukouksessa: ”Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.”

Selvää on, että Jeesus osoittaa varoituksen sanansa ensi sijassa rikkaille. Heillä on erityisen suuri kiusaus kuvitella, että suurin onni syntyy vauraudesta. Ja että kaiken tämän omaisuuden olen saanut yksinomaan oman ahkeruuteni ja älykkyyteni ansiosta. Mitä enemmän tällainen itsekeskeisyys ja puusilmäisyys kasvaa, sitä vähemmän tarvitaan Jumalaa. Mitä enemmän onnittelen itseäni omaisuudestani ja saavutuksistani, sitä vähemmän on silmää elämän lahjaluonteelle, sitä vähemmän jää tilaa kiitollisuudelle Jumalan lahjoja kohtaan. Siksi Jeesus lausuu toisaalla: ”Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä taivasten valtakuntaan.”

Mutta yhtä selvää on, että mammonan kiusaus voi myös keskiluokkaisten ja jopa köyhän kiusaus. Kuka tahansa voi langeta ajattelemaan, että onnellisen elämän salaisuus kätkeytyy varallisuuteen. Myös köyhä voi ajatella, että mitä enemmän omaisuutta, sitä enemmän onnellisuutta. Köyhän kiusaus on kateus ja katkeruus. Siksi Jeesuksen sanat ovat aina ajankohtaisia. Ja niillä on merkitystä myös meille tänään.

Nyt meidän on kuitenkin oltava tarkkana. Jeesus ei opeta, että rikas joutuu kadotukseen rikkautensa vuoksi. Eikä hän opeta, että köyhä pääsee taivaaseen köyhyytensä ansiosta. Pelastuminen perustuu yksin siihen, kuka Jumala on ja mitä hyvää hän antaa ja lahjoittaa. Siksi taivas on auki kenelle tahansa meistä. Siksi suurinta hyvää on odotettava häneltä. Siksi ”sydän”, jolla Raamatussa tarkoitetaan ihmisen hengellisen elämän keskusta, on jatkuvasti ohjattava kohti Jumalan hyvyyttä, armoa ja rakkautta.

Mitä paremmin opimme näkemään Jumalan kaiken hyvän antajana ja lahjoittajana, sitä enemmän annamme kunnian hänelle. Mitä rohkeammin turvaudumme Jumalaan ilossa ja surussa, yltäkylläisyydessä ja puutteessa, sitä vahvemmin odotamme hyvää juuri häneltä. Juuri tästä on kyse uskossa. Juuri tästä on kyse ensimmäisessä käskyssä.

Rahalla on välinearvo, me tarvitsemme sitä kohtuullisesti elämän perusedellytysten luomiseen. Mutta elämän perimmäinen on onnellisuus on aina lahjaa. Lahjaa toisilta ja lahjaa Jumalalta, kaiken hyvän antajalta.

Voit ostaa sängyn, mutta et unta. Voit ostaa lääkärin, mutta et terveyttä.

Voit ostaa asunnon, mutta et kodin lämpöä. Voit ostaa bunkkerin, mutta et sielun rauhaa.

Voit ostaa lahjuksen, mutta et ystävyyttä. Voit ostaa sormuksen, mutta et rakkautta.

Sillä kaikki hyvä on pohjimmiltaan lahjaa ylhäältä.

Kun Jeesus puhuu ihmisen suhteesta omaisuuteen, hän ei sittenkään halua olla meille sijoitusneuvoja tai hyvän elämän konsultti. Pohjimmiltaan hän kuuluttaa meille hyvää sanomaa Jumalasta ja hänen huolenpidostaan. Sinulla on Jumala, joka tahtoo sinulle hyvää. Hän pitää meistä huolen. Siksi meidän tehtävämme on turvautua kaikessa Jumalaan ja odottaa suurinta hyvää yksin häneltä.

Ja siksi meidän tehtävämme on laittaa hyvä kiertämään, siis pitää hyvää huolta luomakunnasta ja toinen toisestamme, ja siitä, että kukaan ei jää yksin.

Jeesuksen sanat ovat myös kutsu kiitollisuuteen. Meillä, olimmepa rikkaita tai köyhiä, on jatkuvasti yhteinen kiusaus kiinnittää huomiomme siihen, mitä meiltä puuttuu.

Kiitollisuus auttaa meitä keskittymään siihen, mitä hyvää meillä jo on, mitä hyvää olemme saaneet lahjaksi Jumalalta ja toisiltamme. Kiitollisuus vaatii vähän vaivaa, mutta ei maksa mitään. Kiitollisuus ei ole vain joillekin annettu persoonallisuuden piirre, vaan voimme sitä yhdessä oppia ja opetella. Ja juuri se on tie, kaikille avoin ja ilmainen tie, onneen ja hyvään elämään. Se on esimakua myös suuresta kiitosjuhlasta taivaan kodissa. Sinne!