Evankeliumi (Joh. 13:31-35)

Kun Juudas oli mennyt, Jeesus sanoi: ”Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastunut hänessä. Ja kun Jumala on hänessä kirkastunut, on Jumala myös itsessään kirkastava hänet, ja Jumala tekee sen aivan pian. Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”

Sisaret ja veljet Kristuksessa,

Diakoniapäivien yksi huippuhetki on koolla: olemme tulleet kirkkoon läsnäolevan Kristuksen eteen. Päivällä oli puhetta siitä, että kristillinen toivo kiinnittyy itsen ulkopuolelle erityisesti Jumalan sanan lupauksiin. Tänään muistamme hänen lupaustaan: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen läsnä.”

Messu on nimenomaan Kristuksen läsnäolon juhla. Ilmennämme sitä eri tavoin. Kirkkoon tullessa on tapana tehdä ristinmerkki tai kumartaa alttariin. Kristus tulee luoksemme evankeliumin sanoissa, sen merkiksi nousemme seisomaan. Monissa kirkoissa evankeliumi vielä kuunnellaan pää kumartuneena. Kristus tulee luoksemme pyhitetyssä leivässä ja viinissä lupauksensa mukaan ”ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini”, sen merkiksi otamme hänet polvistuneena ja vastaanotettuamme Kristuksen kumarramme alttariin.

Näin toivo kiinnittyy Herran läsnäoloon ja hänen lupauksiinsa. Näin annamme uskon näkyä. Mutta Herra tulee luoksemme myös köyhissä, nälkäisissä, kodittomissa, niillä, joilla on nälkä ja jano, kuten Matteuksen evankeliumin vertauksesta muistamme. Näin meillä on etuoikeus elää Herramme läsnäolossa sekä jumalanpalveluksessa kirkkotilassa että diakoniatyössä arjen keskellä.

Päivän evankeliumi ei puhu enkeleistä, sillä Mikkelinpäivä on pistepyhä ja jäi taakse. Päivän evankeliumi kertoo Jeesuksen viimeisestä ateriasta. Se tuntuu oudolta, eihän nyt ole pääsiäinen. Ei olekaan. Evankeliumi on valittu tähän siksi, että se on niistä monista kohdista, joissa Jeesus opettaa Jumalan lakia, ja puhuu siitä nimenomaan rakkauden lakina. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.

Päivän evankeliumissa Jeesus ei puhu lupauksesta, vaan käskystä. ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”

Ihmisen rakkaus on valikoivaa. Se katsoo ylös ja kiinnittyy siihen, mikä on kaunista, pyhää, puhdasta, ylhäistä, rikasta, ylevää ja rakastamisen arvoista. Eikö Jeesuksen käsky rakastaa toisia pyyteettömällä ja palvelevalla rakkaudella ole kohtuuton, jopa mahdoton?

Kristillinen usko lähtee siitä vakaumuksesta, että ihmisen rakkaus todella on vajavaista. Se koskee myös meidän myötätuntoamme. Myötätunto on yksi tärkeimpiä moraalisia resurssejamme. Se on myös yksi tärkeimpiä diakoniatyöntekijän työvälineitä.

Samalla se on myös rajallinen. Se on kuin valokiila: joihinkin se kohdistuu, mutta toisiin ei. Se valaisee toiset, mutta toiset jäävät katveeseen. Lisäksi diakoniatyöntekijän vaarana on myötätuntouupumus. Mitä voimakkaammin samaistumme toisen hätään ja kärsimykseen, sitä suurempi vaara on, että kulutamme voimamme loppuun. Miten meistä silloin olisi apua toisille?

Jeesus todella asettaa palvelevan rakkauden esikuvaksi. Sekä meille kristittyinä yksilöinä että kristillisenä seurakuntana. ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.” Hän viittaa taakse päin omaan esimerkkiinsä. Kristus on juuri antanut esimerkin palvelevasta rakkaudesta pesemällä oppilaidensa jalat. Muistan , kuinka vaikuttava tuo kohta nuorena oli. Se kolahti, ilman papin saarnoja ja selityksiä.

Meidän tulee asettaa tämä malli sellaiseksi esimerkiksi, jossa voimme kasvaa vähitellen ja hellästi, ei ulkoisen pakon avulla, ei sisäisen käskyttämisen ja vaatimisen voimalla, vaan hellästi ja vähitellen Pyhän Hengen avulla ja toinen toistemme avulla.

Kun elämme yhteydessä Kristukseen, saamme häneltä voimaa kasvaa palvelevassa rakkaudessa. Siksi se, että käymme säännöllisesti ehtoollisella on yhtä välttämätöntä kuin se, että sähköauto käy välillä latauspisteellä – suokaa tämä vähän kömpelö vertaus, miehet ovat tällaisia.

Kristus perustelee tätä käskyä myös eteenpäin, tulevaisuudella, seurauksilla: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Joskus melkein hävettää, miten huonosti me olemme toteuttaneet tätä käskyä. Kirkon historia on jakaantumisen historiaa, ja kyllä me myös osaamme riidellä ev.lut. kirkossa ja Kuopion hiippakunnan seurakunnissa.

Mutta ehkäpä Jeesus aavisti tämän ja juuri siksi halusi siihen kehottaa. Ehkäpä Herramme oli tietoinen inhimillisistä puutteista ja siitä huolimatta halusi antaa meille oikean suunnan opettamalla: mitä enemmän rakastatte ja palvelette toisianne, sitä paremmin todistatte minun rakkaudesta kaikkia ihmisiä kohtaan.

Rakas työtoveri. Kiitos siitä, että olet diakoniatyössä toteuttamassa Kristuksen meille antamaa tehtävää ja käskyä ”rakastakaa toisianne”. Pysytään Kristuksen lähellä ja läsnäolossa, jotta saamme voimaa elää todeksi tätä palvelevaa rakkautta. Tuetaan toinen toisiamme, jotta varjelemme toisiamme väsymyksestä ja jotta voisimme kasvaa palvelevan rakkauden tehtävässä. Sillä tässä maailmassa ei ole mitään suurempaa, oikeampaa ja kauniimpaa tehtävää.