Saarna Ilomantsin seurakunnan piispantarkastuksessa 17.9.2017

Rakkaat ilomantsilaiset ja kaikki sisaret ja veljet Kristuksessa,

Tämän kirkonvuoden pyhän aiheena on kiitollisuus ja kiittämättömyys. Sen Raamatun lukukappaleet muistuttavat elämän lahjaluonteesta, siitä kuinka Jumalan luoma elämä tihkuu hyvyyttä. Ja samalla ne muistuttavat myös siitä, kuinka kiitos usein tuppaa unohtumaan.

Rakkaat ilomantsilaiset. Tämän piispantarkastuksen kannalta aihe voisi tuskin olla osuvampi.

Ensiksi meidän on tunnustettava, että kiitollisuus ei synny käskemällä. Se syntyy itsestään, kun jotakin hyvää on tapahtunut minulle ja meille. Tänään minun on helppo olla kiitollinen, sillä kuulun etuoikeutettujen ihmisten joukkoon: olen saanut syntyä ja kasvaa Ilomantsissa. Täällä on ollut hyvä elää. Vanhemmat ja opettajat, luonto ja ystävät ovat antaneet elämälle mitä parhaimmat eväät. Ei se ilman kipuja ja noloja kommelluksia ole tapahtunut, mutta kärsimyskin nyt vain kuuluu elämään. Vastoinkäymiset muokkaavat persoonaamme ja auttavat meitä ymmärtämään toisen ihmisen hätää. Kunpa osaisimme olla kiitollisia kodista ja kotiseudusta.

Uskon, että kiitollisuus elämälle ja Jumalalle voi käydä vaikeaksi kahdesta syystä. Ensinnäkin meidän käsityksemme Jumalasta voi vääristyä. Tänä vuonna vietämme reformaation merkkivuotta sen johdosta, että lokakuussa tulee kuluneeksi tasan 500 vuotta, kun Luther naulasi reformaation käynnistäneet aneteesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen. Nuori Luther ajatteli, että Kristus on eräänlainen velkoja, joka vahtii vaellustamme ja pistää pitkän miinuksen muistikirjaansa aina kun lankeamme. Aikojen lopulla hän sitten paljastaa kaikki virheemme ja syntimme, joista onkin kertynyt pitkä luettelo. Tällainen käsitys Jumalasta perustuu omiin päätelmiimme ja johtaa epätoivoon. Kuka meistä voisi koskaan selvitä Jumalan tuomioistuimen edessä omassa varassaan?

Mikä ratkaisu ongelmaan? Äkkinäinen voisi ajatella, että yksi ratkaisu olisi kääntää kokonaan selkä Jumalalle. Torjua hänen läsnäolonsa, unohtaa hänen lahjansa, selittää kokonaan pois koko ajatus Jumalasta. Tiedän, että moni on tätä testannut ajatuksissaan tai jopa elämässään, minäkin. Ja sanon, siitä vaan, jos luulet, että ratkaisee mitään.

Jonkinlaisella kokemuksella voin kyllä sanoa, että selän kääntäminen Jumalalle ei ratkaise olemassaolon ongelmaa ja tuskin tekee sinusta kiitollisempaa ja iloisempaa. Sillä mitä arvoa on enää elämällä, jos kaikki on pelkkää sattumaa. Mitä arvoa ihmisellä, jos hän on pohjimmiltaan pelkkää solulimaa? Mitä arvoa on maapalolla, jos se on vain kosmisessa yksinäisyydessä harhaileva tähti, jonka aurinko lopulta nielaisee ja tuhoaa? Miksi tehdä hyvää, jos millään ei ole mitään väliä? Kieltämisen tie tuskin tuo rauhaa sydämeemme myöskään niistä syistä, jotka kirkkoisä Augustinus puki sanoiksi: ”Jumala, sinä olet luonut meidät yhteyteesi, ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa.”

Aito kiitollisuus voi syntyä, kun luovumme itsekeksityistä jumalakäsityksistä ja kuulemme hänen omaa ilmoitustaan itsestään.

Tiedättekö, mistä löytyy hyvä peili ja luotettava kertomus siitä, kuka Jumala on ja mitä hyvää hän lahjoittaa?

Luulen, että se löytyy lähempää kuin usein huomaamme. Latelemme sen usein ulkomuistista ja ehkä ulkokohtaisesti. Luulen, etten ole ainoa tässä porukassa, joka oppi sen rippikoululeirillä Taivalmajalla.

Se on apostolinen uskontunnustus. Se kertoo luotettavasti ja pyhään Raamattuun perustuen, kuka Jumala on ja mitä hyvää hän on tehnyt ja mitä hyvää hän jatkuvasti meille lahjoittaa.

Ensiksi se kertoo, että elämä ei ole vahinko eikä sinun elämäsi ole tyhjän päällä, sillä Jumala on taivaan ja maan Luoja, myös sinun. Hän pitää elämää yllä ja jatkuvasti jakaa lahjojaan. Täällä Ilomantsissa Jumalan hyvä luomistyö on jatkuvasti silmiemme edessä, kun katsomme ikkunasta ulos järvelle tai vaaran päältä toiselle. Jumalan hyvää lahjaa ovat myös koti, isä, äiti, sisaret, veljet, sukulaiset ja ystävät. Jumalan hyvää lahjaa ovat ruoka ja juoma, ystävien seura, kodikas kunta, toimeentulo, turvallinen isänmaa, toimivat koulut ja sairaalat ja niin edelleen. Jumalan luomistyön lahjoihin kuuluu myös rikas kulttuuri, musiikki ja laulun lahja, tieteet ja taiteet ja niin edelleen.

Toiseksi uskontunnustus kertoo, että sinulla on Vapahtaja. On totta, että olemme elämästämme vastuussa Jumalalle. On totta, että synti erottaa meidät hänen yhteydestään. Mutta yhtä totta myös se, että Jumala on meitä kohtaan hyvä ja armollinen ja että hän jatkuvasti etsii meitä. Sen tunnustamme joka kerta, kun lausumme: ”Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme.”

Tämän päivän evankeliumissa Kristus tulee sokeiden, rampojen ja halvaantuneiden luo Jerusalemissa Lammasportin kupeessa, joka muuten on yhtä vieläkin olemassa vanhan kaupungin muurissa. Sokeat ja rammat ovat niitä lähimmäisiä, joita monet hyväosaiset vierastavat. Jo se, että Kristus saapuu heidän luokseen, kertoo paljon Jumalan armahtavasta rakkaudesta heikkoja kohtaan. Hän ei pakota ketään yhteyteensä, vaan kysyy ihmistä kunnioittaen: Tahdotko tulla terveeksi?

Joskus oma epävarmuus tai omat synnit saavat meidät ajattelemaan, että olemme Kristuksen armon ulkopuolella. Joskus taas jotkut hänen seuraajansa saavat Vapahtajan tuntumaan vieraalta ja pelottavalta. Muista silloin omaa kastettasi. Hän itse on asettanut kasteen, ottanut sinut siinä rakastavaan yhteyteensä ja luvannut: katso, minä olen sinun kanssasi joka päivä maailman loppuun saakka. Eikö myös tämän pitäisi tehdä meistä kiitollisia?

Kolmanneksi uskontunnustus puhuu Pyhästä Hengestä ja seurakunnasta. Se muistuttaa, että Jumala on elävä ja toimii myös tänään. Ensinnäkin Isän luomistyö on tapahtunut historiassa ja myös Pojan lunastustyö on kaukana takana päin. Pyhä Henki tuo kaikki nämä lahjat, luomisen ja lunastuksen, tähän päivään, kun hän avaa silmämme ja synnyttää uskon ja luottamuksen Jumalaan ja lahjoittaa syntien anteeksiantamuksen. Tämä tapahtuu aina seurakunnassa, ei siitä riippumatta tai sen ulkopuolella. Niinhän me tunnustamme uskontunnustuksessa: ”Ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen.”

Nämä lahjat siis ”henkilökohtaistetaan” eli ojennetaan meille henkilökohtaisesti jo pyhässä kasteessa. Siksi vanhemmat toimivat hyvin ja hurskaasti, kun he kantavat lapsensa kastemaljan äärelle. Siksi Ilomantsin seurakunnan tärkeimpiä tehtäviä on toimittaa kasteita. Siksi seurakunnan ja seurakuntalaisten tärkeä tehtävä on auttaa lapsia ja nuoria turvautumaan elämässään Kristukseen ja hänen armoonsa. Kaste ei siis anna meille lupaa elää niin kuin sika pellossa. Se päinvastoin kutsuu meidät tielle, Kristuksen seuraamisen tielle elämään pyhää elämää, taistelemaan syntiä vastaan, rukoilemaan, pitämään huolta lähimmäisistä ja koko luomakunnasta. Sen tien päässä on uskontunnustuksen kaksi viimeistä sanaa, ruumiin ylösnousemus ja iankaikkinen elämä.

Rakkaat sisaret ja veljet, eikö meillä ole siis paljon syytä kiitollisuuteen. J.L Runebergin virressä Mä silmät luon ylös taivaaseen hyreksitään: ”Oi kiitos lahjoista, joita suot, niin paljon hyvyyttä riittää. Ja aina iloa uutta luot, en osaa kaikesta kiittää.”

Seurakunta on se, jonka tehtävänä on pitää yllä kiitollisuuden kulttuuria. Se on se syy, miksi me veisaamme suvivirttä, siunaamme ruokamme tai laulamme joulun alla Maa on niin kaunis. Tämä kiitollisuuden kulttuurin vaaliminen ei tarkoita, eikä saa tarkoittaa sitä, että sivuutamme inhimillisen hädän ja kärsimyksen. Päinvastoin, se velvoittaa meitä huolehtimaan kärsivistä ja eri tavoin ahtaalle joutuneita lähimmäisistämme. Siksi tässäkin jumalanpalveluksessa ilomantsilaisten ihmisten hätä tuodaan Jumalan eteen ja myös meidän korviemme kuultavaksi.

Tänään vietämme ehtoollisjumalanpalvelusta, jonka vanha kreikankielinen termi on eukaristia, kiitosateria. Me vietämme kiitosateriaa, koska Kristus on niin käskenyt tehdä, mutta myös siksi, että niin paljon hyvää on tapahtunut meille. Polvistuessamme ehtoollispöytään tulemme osalliseksi Kristuksesta ja hänen armostaan. Toivon, että tämä alttari olisi jokaisen teidän rakas hengellinen koti, jonne jokainen tulee kiittämään ja josta jokainen saa voimaa hoitaa omaa ohtinaansa niissä tehtävissä, joihin hyvä Jumala meidät kutsuu ja lähettää.
Kiitollisuus

Tämä pyhä puhuu kiitollisuudesta ja kiittämättömyydestä. Jeesus teki hyvää erityisesti muiden hylkäämille ihmisille. Niistä ihmisistä, joita hän auttoi, vain harvat palasivat kiittämään häntä ja tunnustamaan uskonsa häneen. Toisia kiusasi se, ettei Jeesus toiminut heidän tahtomallaan tavalla, mutta hän halusi tehdä hyvää erotuksetta kaikille.

Toinen lukukappale

  1. Kor. 9: 6-15

Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. Onhan kirjoitettu:

– Hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti.

Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa. Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin. Näin he myös rukoilevat teidän puolestanne ja ikävöivät teitä sen ylenpalttisen armon vuoksi, jota Jumala on osoittanut teille. Kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan!

Evankeliumi

Joh. 5: 1-15

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.

Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.

Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.