Uskon lahja: luottamusta, ymmärrystä, myöntymystä ja kuuliaisuutta

Saarna papiksi vihkimisessä Uskonpuhdistuksen muistopäivänä 10.11.2019

Evankeliumi (Joh. 4: 46-53)

Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.

Uskon lahja: luottamusta, ymmärrystä, myöntymystä ja kuuliaisuutta

Tänä vuonna papiksi vihkimisen juhla osuu uskonpuhdistuksen eli reformaation muistopäivään. Ja hyvä, että osuu. Tämän pyhän raamatunkohdat puhuvat ”uskon” merkityksestä. Siksi tämä pyhä vie meidät suoraan pappisviran, luterilaisen reformaation ja koko kristillisen uskon ytimeen.

Tiedämme, että luterilainen uskonpuhdistus halusi korostaa uskon merkitystä pelastuksen välineenä. Se piti vääränä uutuutena eräiden keskiajan opettajien korostuksia siitä, että ihmisen teot tuottavat ansioita, jotka Jumala lukee hyväksi ja joiden nojalla hän pelastaa ihmisen. Väärää ei tietenkään ollut kehottaminen hyviin tekoihin, vaan niiden pitäminen ansiota tuottavina. Tämä korostus oli uusi ja väärä. Se teki Kristuksen sovitustyön turhaksi ja johti ahdistavaan ansiouskonnollisuuteen. Reformaattorit puolustivat Paavalin ja Augustinuksen oppia uskonvanhurskaudesta: pelastus perustuu Jumalan vapaan armon lahjaan, jonka me otamme vastaan uskolla.

Mutta mitä usko on ja mitä se sisältää? Onko ”usko” oikeastaan ollenkaan oikea suomen kielen sana kuvaamaan sitä, mitä sillä Raamatun alkutekstissä tarkoitetaan?

Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) sanakirjan mukaan uskon ensimmäinen merkitys on ”tietoon perustumaton käsitys jostakin, luulo.” Toisin sanoen uskolla tarkoitetaan yleiskielessä usein jonkinlaista heikosti perusteltua uskomusta, jopa tiedon vastakohtaa. Tätä kuvastaa sanonta, että jokin on uskon eikä tiedon asia. ”Liisalla oli sellainen usko, että asiasta oli sovittu” – ja sitten paljastui, ettei oltu. Kun joku aloittaa kertomaan, että ”Matti eli siinä uskossa, että oli nero”, kertomus jatkuu luultavasti kuvauksella siitä, että Matti tarvitsi hoitoa ja lääkkeitä harhatiloihinsa.

Kun joku puhuu ”edistysuskosta”, se kuulostaa katteettomalta, ”auktoriteettiusko” taas sokealta tottelemiselta. Jos jollakin sanotaan olevan ”järkkymätön usko omiin kykyihin”, hän on todennäköisesti ylimielinen ja rasittava tyyppi, jonka minäkuva on pahasti vinossa.

Näin termiä ”usko” usein käytetään suomen kielessä. Ja mikäpä siinä. Kielen käyttötapoja on vaikea kahlita. En ole koskaan ymmärtänyt niitä, jotka haluavat toimia jonkinlaisena kielipoliisina. Kieli elää omaa elämäänsä. Samat sanat saavat eri aikoina eri merkityksiä. Kirkolliskokoukselle tehtiin aloite, että tuomio-alkuiset sanat, kuten tuomiokapituli, tuomiokirkko ja tuomiorovasti korvattaisiin kirkkolaissa pehmeämmillä käsitteillä. Kirkkohallitus kuitenkin arvioi viisaasti, että nyt on aika keskittyä vähän isompiin asioihin ja hautasi aloitteen hiljaa. Meidän Ilpommekin saa nyt pitää tuomiorovastin virkansa.

Kieli elää ja samat sanat saavat eri merkityksiä. Mutta samalla meidän kaikkien – ja varsinkin teidän pappisvirkaan vihittävien – on oltava perillä siitä, mitä ”usko” tarkoittaa Raamatussa ja kristillisessä kirkossa. Se on nimittäin kaunis, pyhä, paksu ja painava sana! Ja vielä enemmän: se on nimitys lahjalle, joka vie pelastukseen. Siksi me luterilaiset puhumme pelastavasta uskosta. Teidän pappien ensimmäisen ja tärkein tehtävä on julistaa Jumalan sanaa ja toimittaa pyhiä sakramentteja – niin, miksi? Siksi, että ihmisissä syntyisi, säilyisi ja vahvistuisi pelastava usko Kristukseen.

Päivän evankeliumi käyttää termiä ”usko” kolme kertaa. Kuninkaan virkamies kääntyy hädässään Jeesuksen puoleen. Jeesus suhtautuu aluksi nihkeästi, mutta kun hän vakuuttuu virkamiehen uskosta, hän parantaa virkamiehen kuolemansairaan pojan. Sen seurauksena kertomus huipentuu: ”Virkamies ja hänen koko perhekuntansa uskovat Jeesukseen”. Vain pari jaetta sisältävä epistolateksti sisältää usko-sanan peräti neljä kertaa. Paavali tiivistää: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

Mitä näissä ja muissa Raamatun kohdissa tarkkaan ottaen tarkoitetaan uskolla? Ensiksi usko tarkoittaa luottamusta (lat. fiducia). Virkamies kääntyi suurimmassa hädässään Jeesuksen puoleen. Hän siis turvautui Kristuksen ja luotti saavansa avun. Tämä on uskon kaikkein perustavin merkitys: se tarkoittaa sydämen vapaata turvautumista Jumalaan, luottamusta häneen, koko elämän antamista hänen turvallisiin käsiinsä. Siksi uskon toinen nimi on luottamus.

Rakkaat papiksi vihittävät, tämä on teidän tärkein tehtävänne, tätä varten Jumala on asettanut pappisviran kirkkoonsa: rohkaiskaa ja auttakaa ihmisiä turvautumaan Kristukseen ja luottamaan häneen elämässä ja kuolemassa.

Mutta kuinka kukaan voi luottaa sellaiseen, jota ei tunne? Kukapa uskaltaa turvautua sellaiseen, josta ei ymmärrä mitään ja joka jää pelkäksi mykäksi arvoitukseksi? Tuskin kukaan. Siksi uskoon kuuluu myös ymmärrys (lat. notitia). Siksi me luemme Jumalan sanaa, asetumme sen alle ja kuuntelemme sitä: että ymmärtäisimme, mitä hyvä Jumala tahtoo sen välityksellä meille paljastaa omasta viisaudestaan ja rakkaudestaan.

Vaikka Jumala on salattu, hän on myös ilmoittanut itsensä. Uskolla on siis sisältö, joka voidaan käsittää ja ymmärtää. Siksi me lausumme jokaisessa jumalanpalveluksessa Kristuksen kirkon yhteisen uskontunnustuksen. Se on kiitoslaulu ja luettelo Jumalan pelastavista teoista meitä kohtaan. Se lausutaan papiksivihkimisessä, koska pappien odotetaan – omien mieltymysten sijasta – julistavan juuri tätä yhteistä uskoa, joka sisältää itse evankeliumin ja vie pelastukseen.

Mutta voiko kukaan luottaa Kristukseen ja ymmärtää yhteisen kristillisen uskon oikein, ellei hän pidä uskon sisältöä totena? Jos pidämme uskontunnustusta vain runollisena kuvauksena ihmisen hurskaista toiveista, se ei enää välitä mitään tietoa siitä, kuka on Jumala ja mitä hyvää hän lahjoittaa. Siksi usko on paitsi luottamusta ja ymmärtämistä, myös myöntymystä (lat. assentia) siihen, että usko on totta. Siksi pääsiäistervehdykseen ”Kristus nousi kuolleista!” ei vastata arkailevasti ”mielenkiintoinen teoria” tai ”runollisesti herkkä ilmaisu”. Siihen vastataan rohkeasti ja iloisesti ”totisesti nousi” eli että ylösnousemus on totta! Kristuksen ylösnousemus ei ole vain sitä, että hänen asiansa jäi elämään, vaan sitä, että Jumala todella herätti hänet kuolleista, todella sovitti meidän syntimme ja todella avasi taivaan uskoville. Jotta voisitte puolustaa rohkeasti evankeliumin totuutta, teiltä papeilta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Siksi rohkaisen teitä myös jatkuvasti studeeraamaan, jotta voitte ohjata seurakuntaa oikeaan uskoon ja vahvistaa heitä siinä.

Lopulta uskoon kuuluu myös kuuliaisuus (lat. oboedientia), siis vilpitön halu seurata Kristuksen tahtoa rukouksessa ja lähimmäisen rakkaudessa. Luterilaisia on joskus moitittu halvan armon julistamisesta, siitä, että evankeliumista leikataan kutsu kuuliaisuuteen, että julistus ei johda jatkuvaan katumukseen ja parannukseen ja vastuuseen lähimmäisistä. Sitä henkeä kuvastaa kieron ja laiskan rengin sana: ”Pappi piti hyvän suarnan – ja elämä jatkuu niin ku ennennii.”

Tämä kuvitteellinen renki on ymmärtänyt uskon liian kapeasti. Uskoon kuuluu myös kuuliaisuus Kristukselle, siis rakkaus lähimmäiseen, myötätunto köyhiä ja kärsiviä kohtaan, halu elää rukouksessa ja Jumalan kasvojen edessä, tahto hillitä paheita ja kasvaa hyveissä. Siksi teille papeille luetaan Jeesuksen lähetyskäsky: ”Kastakaa ja opettakaa kastettuja pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” Siksi teiltä kysytään, tahdotko elää niin, että elämäsi on esikuvana seurakunnalle. Se ei ole moraaliposeerausta, vaan elämää uskossa ja rakkaudessa ja johtamista omalla esimerkillä.

Uskoon kuuluu siis luottamus eli rohkea turvautuminen Kristukseen. Siihen kuuluu myös ymmärrys, myöntymys ja kuuliaisuus.

Yksi asia on kuitenkin kaikkein tärkein. Tämä usko ei perustu meidän aloitteeseemme. Se on yksin Jumalan lahja, jonka hän on lahjoittanut meille kaikille ja jossa hän tahtoo meitä vahvistaa. Tämä pelastava usko ei perustu meidän kykyihimme tai suorituksiimme, eivätkä mitkään kompuroinnit omassa elämässämme sitä myöskään hävitä.

Siksi rakkaat papiksi vihittävät: kutsukaa kaikkia ihmisiä armollisen ja rakastavan Jumalan yhteyteen. Julistakaa heille hyvää sanomaa, jotta usko syntyisi, toivo säilyisi ja rakkaus vahvistuisi. Ja ennen kaikkea: eläkää itse tästä ilosanomasta. Kun näin teette, silloin on totta tämä Jeesuksen lupaus: minä olen teidän kanssanne kaikki päivät.