Yhdenvertaisuusaloite

Aloitteessa mainittu yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ja niiden takana olevat oikeudenmukaisuus ja reiluus eivät ole ihmisiä erottavia arvoja. Ne ovat päinvastoin arvoja, jotka yhdistävät ihmisiä, vasemmistoa ja oikeistoa, liberaaleja ja konservatiiveja, ja mitä blokkeja ikinä onkaan politiikan ja uskontojen maailmassa.

Tämän todistaa ensinnäkin jokaisen kokemus: jokainen toivoo, että minua kohdellaan reilusti. Tämän todistaa myös tutkimus. Arvostetun moraalipsykologin Jonathan Haidtin satoja tuhansia ihmisiä käsittelevä tutkimusaineisto paljastaa, että meillä ihmisillä on erityisesti kuusi moraalin kulmakiveä tai ”perusmakua”, jotka ovat kehittyneet meille ihmiskunnan pitkässä historiassa. Näitä ovat hoiva, reiluus, vapaus, lojaalisuus, auktoriteetti ja pyhyys. Tämän aloitteen äärellä on tärkeää huomata se myönteinen tosiseikka, että reiluus (fairness), siis se, että kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti kuuluu nimenomaan kaikkia, siis myös konservatiiveja ja liberaaleja yhdistäviin arvoihin.

Oikeudenmukaisuus on klassinen käsite ja löytyy antiikin filosfeilta ja Raamatusta. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat käsitteinä uudempia, eikä niitä löydy käsitteinä Raamatusta. Mutta asia löytyy. Kristillinen usko sopii yhteen niiden ja muiden perusoikeuksien kanssa. Perustuslaissa säädetyt perusoikeudet luovat turvallisen tilan meille kaikille. On tärkeää, että kirkolliskokouksessa pidätymme syrjintäsyytöksiltä, emmekä lankea kuvittelemaan, että yksin minulla on totuuden ja moraalin monopoli ja muut ovat väärässä ja pahoja. Jos syntyy tai jos synnytetään asetelma, että yhdet kannattavat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toiset kannattavat sortoa ja syrjintää, tällainen asetelma ei varmasti antaisi kirkolliskokouksesta reilua ja aitoa kuvaa.

Yhdenvertaisuus on meitä kaikkia suojeleva periaate, ja se on ennen kaikkea oikeudellinen termi. Se tarkoittaa yhdenvertaisuutta lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa lain edessä eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, seksuaalisen suuntautumisen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Tasa-arvo on puolestaan erityisesti aksiologinen ja moraalinen periaate, joka tarkoittaa samanarvoisuutta, ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä. Vaikka voidaan puhua myös esimerkiksi alueellisesta tasa-arvosta, oikeudellisena käsitteenä tasa-arvo koskee ennen kaikkea sukupuolten välistä tasa-arvoa. Perustuslain mukaan ”sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.”

Jos yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kaltaiset arvo siis ovat vastakkaisiakin poliittisia blokkeja yhdistäviä, miksi ihmiset riitelevät niistä? Siksi, että niistä esitetään erilaisia tulkintoja. Siksi, että niitä voidaan soveltaa yksittäisiin tapauksiin eri tavoin. Siksi, että eri perusoikeudet törmäävät usein toisiinsa. Ja siksi, että vastakkaisetkin tulkinnat tasa-arvosta vaikuttavat usein olevan sisäisesti järkeviä eikä kellään ole pääsyä täysin objektiiviseen näkökulmaan tai tulkintaan.

Otan muutaman esimerkin. Viime aikoina on keskusteltu asevelvollisuudesta. Perustuslaissa säädetään ensin yhdenvertaisuudesta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja sen jälkeen siitä, että asevelvollisuus koskee vain miehiä. Jotkut näkevät tässä ristiriidan, itse en näe – mikä on tietysti helppo sanoa, kun intti on takana. Entä kummalle tasa-arvoperiaatteelle tulisi antaa etusija, mahdollisuuksien tasa-arvolle vai lopputuloksen tasa-arvolle? Kumpi on tärkeämpää, se, että kaikki ovat tasoissa lähtöviivalla vai tasoissa maalissa? Tulisiko tasa-arvo ymmärtää ”saman verran kaikille” periaatteen mukaan vai ”jokaiselle osuutensa tai panoksensa” periaatteen mukaan, tasajakoperiaatteen vai suhteellisuusperiaatteen mukaan, egalitaristisesti vai proportionaalisesti? Evankeliumista muuten löytyy tukea molemmille.

Entä kumpi on reilumpaa verotusta, tasavero Viron malliin vai progressiivinen vero Suomen malliin? Suomessa verotukseen ja lapsilisien maksuun sovelletaan erilaista oikeudenmukaisuusperiaatetta: vero on progressiivista, kun taas lapsilisä maksetaan kaikille samansuuruisena. Kirkon lähetystyön perussopimuksessa kirkko sitoutuu kohtelemaan kaikkia kirkon virallisia lähetysjärjestöjä ”yhdenvertaisella tavalla”, mutta jatkuvasti kirkkoneuvostot ja -valtuustot kiistelevät sen eri tulkinnoista.

Nämä eri tulkinnat eivät tee yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta sisällöltään tyhjiä, ne kertovat, että oikeudenmukaisuus ihmisten välillä on monimutkaisempaa kuin usein toivomme. Kristinusko ja perusoikeudet ovat kumppaneita, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sopivat yhteen kristillisen uskon kanssa. Ne eivät kuitenkaan ole ainoita perusoikeuksia perustuslaissa eivätkä ainoita tärkeitä arvoja kristillisessä uskossa. Klassisen hyveopin mukaan yksi hyve, joka on irrotettu toisista hyveistä, on pahe. Politiikan historiassa yhden arvon ylivalta ja irrottaminen muista hyvistä arvoista on johtanut totalitarismiin. Kestättekö, jos läpinäkyvyyden nimissä, teen aloitteelle muutamia kysymyksiä samalta puolelta?

Ensiksi, aloitteessa ei mainita muita perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten turvaamia perusoikeuksia, esimerkiksi uskonnonvapautta ja sananvapautta. Miten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sovitetaan yhteen muiden yhtä tärkeiden perusoikeuksien kanssa?

Toiseksi, mitä aloitteella tavoitellaan kirkossa? Onko aloitteen tarkoitus sisäänsulkeva vai ulossulkeva? Onko tarkoitus etsiä keinoja, joilla kirkossa rakennetaan tilaa kaikille vai keinoja rajata joitakin ryhmiä ulos? Onko tarkoitus, että vaikkapa Rauhanyhdistykselle ei enää annettaisi kirkkotilaa seurojen pitoon tai että herätysliikejärjestölle ei voisi enää kerätä kolehtia. Onko tarkoitus antaa saarnojen arvioimiseen tai rippikouluopetukseen uusia opillisia sisältöjä? Millaiseen muutoksen aloite tähtää lähetysmäärärahoja koskevassa tulkinnassa? Halutaanko valtaa käyttää mahdollistavalla tavalla vai rajoittavalla tavalla tai jopa alistavalla tavalla?

Kolmanneksi, miten aloite yhdistetään kirkon tunnustukseen? Kun aloitteen sanamuodot ovat kaikenkattavia siten, että juridisen näkökulman lisäksi yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteet halutaan kirkon ”kaikkeen toimintaan” aina julistusta myöten, on tärkeää kysyä: Miten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kaltaiset oikeudelliset termit yhdistetään teologiaan, kirkon tunnustukseen ja itse Jumalan ilmoitukseen? Halutaanko kahdelle oikeudelliselle periaatteelle antaa dogmin asema, jonka mukaan kaikkea kirkon oppia, opetusta ja opettajia on koeteltava? Kenen tulkintaa yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta silloin tarkoitettaisiin ja kuka arvioinnin suorittaisi? Paavali kehottaa rauhan ja sovinnon tähden vahvaomatuntoisia kristittyjä tarvittaessa joustamaan omista oikeuksistaan heikko-omatuntoisen kristittyjen tähden, kumpi on kristillisempää, vaatia omia oikeuksia vai luopua niistä toisten tähden? Mikä on uhrautuvan lähimmäisenrakkauden suhde oikeuspuheeseen?

Neljänneksi, vastaukset edellä mainittuihin kysymyksiin auttaisivat hahmottamaan myös sitä, kuuluuko aloitteessa mainittu asia kirkkohallitukselle vai piispainkokoukselle. Vai onko asia jo hoidossa, kun kirkkohallitus perusti 18.3.2021 tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyöryhmän?

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat niin kalliita asioita, että niiden täytyy yhdistää meitä, ei erotaa. Meidän pitää edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, ei siitä huolimaatta, että olemme kristittyjä, vaan siksi, että olemme kristittyjä. Kristillinen usko ja rakkaus eivät vain toteuta oikeudenmukaisuuden minimiä, vaan ne ylittävät sen. Tämä edellyttää, että kykenemme yhdistämään nämä kaksi arvoa muihin arvoihin, muihin perusoikeuksiin ja ennen kaikkea kristillisen uskon kokonaisuuteen. Uskon, että edistämme sitä parhaiten koulutuksen, opetuksen, julistuksen ja houkuttelun kautta. Toivon, että valiokunta ottaa huomion nämä näkökohdat.